Elokuva
Vielä teini-ikäinen, mutta fyysisesti jo jättimäinen Michael Oher (Quinton Aaron) elää kaduilla, raapii elantonsa kokoon miten kuten siitä mitä muilta tähteeksi jää eikä edes enää elättele sen kummempia toiveita elämän muuttumisesta paremmaksi. Memphisin laitamilla Hurt Villageksi nimetty ghetto on kova kouluttaja ja narkkariäidin hoteista sijaiskodista toiseen paiskittu Michael päähän potkimiseen väsynyt. Pientä iloa alituiseen selviytymistaisteluun Michaelille tuo futiksen peluu kristillisen koulun kentällä, missä hän ystävystyy nuoren S.J. Tuohyn (Jae Head) kanssa. Kaikki muuttuu kun futishullusta perheestä tulevan S.J.:n terhakka ja suorapuheinen äiti Leigh Anne (roolistaan Oscar-palkittu Sandra Bullock) törmää pakkasen pieksämillä kaduilla yöllä norkoilevaan poikaan ja vie tämän kotiinsa. Leigh Annen esimerkkiä seuraten valkoiset Tuohyt, niin isä Sean (Tim McGraw) kuin perheen toinenkin lapsi, tytär Collins (Lily Collins), ottavat mustaihoisen Michaelin vastaan kuin samaa verta olevan sukulaisen, ja hoivatyön ihmeitä tekevällä voimalla nuoresta miehestä kasvaakin ammattifutisseura Baltimore Ravensin juhlittu sankari.

Michael Oherin tositarinaan pohjautuvan mukavasti kodinlämpöisen ja ilman turhia kommervenkkejä kerrotun hyvän mielen elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Michael Lewisin kirjan The Blind Side: Evolution of the Game pohjalta John Lee Hancock. Mainiolla baseballdraamalla The Rookie (2002) vakuuttanut ohjaaja hukkasi hetkeksi pelivälineen tähtitehoilla lastatun, mutta lippuluukuilla pahasti uponneen Alamon (2004) ohjaksissa, mutta paluu asiallisuuteen osuukin sitten kaksin kerroin paremmin Elämä pelissä -leffan myötä. Vaikka pääpaino onkin Michaelin ja Tuohyn perheen yhteisessä kasvussa, Hancock virittää riittävästi myös realistisen ruhjovia futiskohtauksia, joista pelin henki kyllä tulee selväksi. Elokuvan alkuperäinen nimi, The Blind Side, pohjaa nollakulmasta tehtyyn taklaukseen, jollainen on lopettanut monen ammattilaisen uran sekunnissa. Pysäyttävässä introssa nähtävä pätkä on vuodelta 1985 ja ottelusta, jossa Lawrence Taylor pysäytti Joe Theismannin kohtalokkain seurauksin. Jenkkifutista seuraaville kuvissa poikkeavat bonuksena monet alan legendaarisimmat valmentajat, mm. Nick Saban, Houston Nutt ja Lou Holtz.

Kriittisemmin voikin sitten suhtautua elokuvan ajatusmaailmaan, vaikka se siis tosikertomukseen perustuukin.
Tässä(kin) kun vitivalkoinen ja äärimmäisen kristitty perhe pelastaa kohtalon kovasti potkiman mustan, joka ei itse kykene elämästään huolehtimaan. Konservatiivisista arvoistaan huolimatta Elämä pelissä ei kuitenkaan erehdy liialti saarnaamaan, vaan antaa vetävän tarinan johtaa koko joukkuetta.

Elämä pelissä on Sandra Bullockille täydellinen vehiikkeli, liikkumaväline, jonka avulla ison osan ajastaan tylsien hömppäkomedioiden parissa viettänyt sensuelli nainen pääsee näyttämään todelliset kykynsä näyttelijän ammatissa. Bullockin kautta elokuva saa sen kaipaamaa aitoutta, hersyvää huumoria ja aitoa läsnäoloa, jollaiseen kykenee vain joka solullaan roolinsa haltuun ottava näyttelijä.

Countrylaulajana tutumpi Tim McGraw komppaa Bullockia kivasti pikaruokaketjun kumman laihana johtajana. Tuohyjen jälkikasvua esittävät Lily Collins on normi teinityttö, jolle omat ongelmat ovat kaikki kaikessa ja hyperenergisenä S.J.:nä touhuavan Jae Headin besserwisserismi siinä ja siinä, ettei pikkunokkela roolityö siirry ärsyttävän itsetietoisuuden puolelle. Quinton Aaron on Michaelina helposti pidettävä kömpelys, jolle vasta toisella kolmanneksella keksitään muutakin tekemistä kuin vain olla oma itsensä. Kathy Bates tekee hauskan visiitin tukiopetusta antavana Miss Suena, joka on ehdottomasti koko kaupungin fanaattisin futisdiggari.

Varsinkin Coenin veljesten elokuvissa loistavia näyttöjä antaneen Carter Burwellin score on hajanaisia hetkiä nostattavaa, tunteellista elokuvamusiikkia. Pääpaino The Blind Siden musaraidalla onkin eri esittäjien yksittäiset kappaleet, joita löytyy yhden kelpo kokoelman verran. Symppisdraaman taustalla ääneen pääsevät mm. Canned Heatin aina yhtä aurinkoinen veivaus Going Up the Country, Les Paulin ja Mary Fordin tunteikas How High The Moon, Dave Brubeck Quartetin Unsquare Dance sekä Young MC:n Bust A Move.

Yhteenveto
Sympaattinen ja ilman turhia vuodatuksia kerrottu tositarina vakuuttaa kyynisemmänkin katsojan siitä, että maailmassa voi vielä olla hyviäkin ihmisiä. Ja siitä, että Sandra Bullock osaa oikeasti näytellä ja vieläpä hyvin.