20. heinäkuuta vuonna 1999 maailma kohahti, kun kaksi Columbinen lukion opiskelijaa, Eric Harris ja Dylan Klebold, hyökkäsivät kouluunsa ja ampuivat kuoliaaksi 12 oppilasta ja yhden opettajan ennen kuin tappoivat itsensä. Aseensa 17- ja 18-vuotiaat pojat olivat hankkineet internetistä tilaamalla, mikä johtikin suureen kohuun aseiden liian helposta saatavuudesta. Tästä samaisesta aiheesta Michael Moore teki menestysdokumenttinsa Bowling for Columbine. Murhat aiheuttivat suuren keskustelun muun muassa pelien ja elokuvien sisältämästä väkivallasta sekä goottikulttuurin ja hevimusiikin vaikutuksesta nuoriin.

Omia teitään kulkeva itsenäisten elokuvien ohjaaja Gus Van Sant on tehnyt näihin tapahtumiin pohjautuvan elokuvan. Elephant keskittyy aluksi ihan tavalliseen koulupäivään, joka kuitenkin muuttuu kaikkien yllätykseksi verilöylyksi. Kunnianhimoisesti Van Sant on päättänyt olla suurimmaksi osaksi käyttämättä oikeita näyttelijöitä, vaan antaa luonnollisuuden tehdä tehtävänsä. Myös henkilöiden nimet ovat pitkälti samat kuin heitä näyttelevien ihmisten.

Elokuvan iskulause ”Tavallinen päivä lukiossa. Paitsi ettei olekaan.” kuvaa hyvin elokuvan tapahtumia. Kaikki alkaa kuin tavallisena päivänä. Muutaman henkilön kautta seuraamme aivan tavallisia askareita koulussa. Kunnes alkaa ammuskelu.

Elephantia voi helpostikin syyttää siitä, että se keskittyy varsin epäolennaisiin asioihin, ja esimerkiksi kamera saattaa pitkään kuvata jotain pistettä, vaikka tämä ei liittyisi mitenkään itse tapahtumiin. Suurimmaksi osaksi kamera kuitenkin seuraa tarinan tärkeimipiä henkilöitä herkeämättä. Van Sant ei etsi niinkään ammuskelun syitä. Hän ikään kuin laittaa vain kameran päälle ja antaa kaiken rullata omalla painollaan.

Pientä kritiikkiä koulujärjestelmää kohtaan kuitenkin annetaan. Tavallisen päivän lisäksi Elephant näyttää sen raa’an nokkimisjärjestyksen, joka koulumaailmassa hyvin usein vallitsee: kauniit ja komeat ovat ylhäällä ja heidän mukaansa asiat rullaavat koulussa. Heidän joukkoonsa tahdotaan vaikka sitten oksentamalla ruoan jälkeen. Kahden kiusatun pojan kostosta saavat silti kärsiä kaikki, niin suositut kuin nörtitkin.

Saattaa olla, että elokuvan objektiivinen, jopa dokumentaarinen kuvaustapa häiritsee joitakin. Allekirjoittaneen mielestä tämä oli kuitenkin juuri se tapa, millä tapahtuma pitikin kuvata; saarnaamatta ja keksimättä mitään ylimääräistä, näyttäen vain sen minkä tapahtuu. Siinäkin on jo tarinaa tarpeeksi.

Elokuvan voi katsoa kahdessa eri muodossa: joko alkuperäisessä muodossaan anamorfisena (1.85:1) laajakuvana tai televisioruutuun sovitetussa (4:3) kuvassa. Vaikka itse katsastin elokuvan alkuperäisessä muodossaan, antaa kokokuva lisää dokumenttimaista otetta elokuvaan, jos sitä kaipaa. Muutoin kuvanlaatu molemmissa versioissa on moitteeton, tosin selkeästi jätetty myös luonnollisen näköiseksi ja viimeistelemättömäksi.

Ääni

Elokuvassa on valittavana joko Dolby Digital 5.1 tai 2.0. 5.1-versiossa kaikki kaiuttimet tulevat kiitettävästi käyttöön koulun yleisen taustahälinän takia. Henkilöiden puheet hukkuvat toisinaan hieman käytävien meluun, joten alhaisella volyymilla ei keskusteluista saa välttämättä selvää. Äänessäkin siis löytyy epäselvyyksiä ja kaikua joissain kohtauksissa, mutta tämä varmasti kuuluu elokuvan henkeen. Musiikkia käytetään melko säästellen. Muutama klassisen musiikin kappale kuuluu elokuvan aikana, mutta muutoin saa katsoja tyytyä luonnollisiin ääniin.

Lisämateriaali

Ainoa ekstra on reilun kymmenen minuutin making of -dokumentti, joka kulkee nimellä Rolling through time. Siinä haastatellaan kovin pintapuolisesti paria näyttelijää ja ohjaaja Van Santia. Muutoin tyydytään seuraamaan, mitä kuvauspaikalla tapahtuu. Ekstrassa ei kuitenkaan ole tekstitystä.