Kahdettakymmenettä juhlavuottaan viettänyt Espoo Ciné päättyi sunnuntaina Quentin Tarantinon Kunniattomat paskiaiset -elokuvan loppuunmyytyyn ennakkonäytökseen. Esityksiä oli festivaalilla tänä vuonna ennätysmäärä, ja Espoon kulttuurikeskuksen lisäksi käytössä olivat Leppävaaran Bio Rex Sello ja Helsingin Andorra. Kymmenpäiväiseksi venähtänyt festivaali keräsi juhlavuotenaan enemmän katsojia kuin koskaan aiemmin: uusi katsojaennätys on järjestäjien mukaan noin 27 000.

Loppuunmyytyjä näytöksiä oli kymmeniä. Eniten huomiota saivat osakseen Michael Haneken Kultaisen palmun napannut Das Weisse Band, Duncan Jonesin Méliès d’Argent -voittaja Moon sekä Tarantinon Kunniattomat paskiaiset, jonka liput varattiin loppuun viikossa. Vuoden kotimaisena ensi-iltana nähtiin Zaida Bergrothin komea esikoispitkä Skavabölen pojat. Myös espanjankielisen elokuvan sarja oli tuttuun tapaan suosittu. Sarjan kruununa nähtiin perulaisen Claudia Llosan Kultaisella karhulla palkittu La teta asustada. Kulttuurikeskukseen oli koottu myös espanjalaisen elokuvan historiaa esittelevä valokuva- ja julistenäyttely, jonka kuraattorina toimi elokuvahistorioitsija, ohjaaja ja käsikirjoittaja Jesús García de Dueñas.

Espoo Cinén ”The End of Film - The Future of Cinema” -yleisöseminaarissa pohdittiin digitaalisen elokuvan erityispiirteitä monesta eri näkökulmasta. Festivaaleilla vieraillut kanadalainen taiteilija ja tutkija Luc Courchesne esitteli omia kokeilujaan immersiivisen ja vuorovaikutteisen elokuvan parissa. Star Wreckin (2005) ohjaaja Timo Vuorensola puhui tilaisuudessa digiajan tuomista uusista mahdollisuuksista niin elokuvatuotannon kuin -jakelunkin piirissä. Tutkija Jukka Häkkinen (TKK, Nokia) ja kuvaaja Kasimir Lehto puolestaan lähestyivät aihetta havaintopsykologian näkökulmasta. He havainnollistivat esityksessään mm. sitä, kuinka ihmissilmä katsoo eri tavalla 3D-kuvaa ja 2D-kuvaa ja pohtivat, millaisia muutoksia tämä erilainen hahmottamisen tapa saattaa tuoda paitsi elokuvakokemukseen, myös pidemmällä aikavälillä kerronnan rakenteisiin ja elokuvan kieleen.

Festivaalin laajasta elokuvatarjonnasta FilmiFINin toimituksen haaviin jäivät seuraavat teokset:

The Burning Plain
The Burning Plain on mm. Amores Perrosin, 21 Gramsin ja Babelin käsikirjoittaneen Guillermo Arriagan esikoisohjaus, joka kertoo karua tarinaa sukupolvien välisistä konflikteista, rakkaudesta, syyllisyydestä ja mittaamattomasta inhimillisestä kärsimyksestä. Arriaga hallitsee hienostuneen, vähäeleisen melodraaman, joka yhdistää suuria teemoja ja tunteita pieniin, arkisiin havaintoihin. Tekijänsä kädenjäljen tunnistaa vaivatta, jopa niin, että käsikirjoituksen yhteneväisyydet Babelin kanssa tahtovat loppumetreillä häiritä liikaa. Useiden henkilöiden elämänkohtalot tyylikkäästi yhteen kietova kertomus liikkuu kylmän ja sateisen Oregonin sekä rutikuivien New Mexicon tasankojen välillä, joita kuvaajaveteraanit Robert Elswit ja John Toll tarkastelevat ällistyttävän komeasti. Hienosta ensemble-näyttelijäkaartista erottuvat edukseen etenkin Kim Basinger ja Charlize Theron.

- Päivi Kärkkäinen

Dolls
Tšekkiläinen Dolls on tarina kolmesta aikuisuuden kynnyksellä keikkuvasta ystävättärestä, jotka elävät täysillä viimeistä yhteistä kesäänsä. Yhdellä riittää miehiä riesaksi asti, toinen jää aina kauniimman ystävänsä varjoon ja kolmas kipuilee heräävän lesboutensa kanssa. Paikoin ihailtavan raikas, paikoin masentavan asetelmallinen nuoruuskuvaus luottaa nuorten näyttelijöidensä karismaan ja kertoo todentuntuista tarinaa yhden sukupolven ihmisenraakileista ja heidän unelmistaan. Kaunis, eteerinen kuvaus miellyttää silmää ja korostaa katoavien hetkien haurautta.

- Päivi Kärkkäinen

Hunger
Pikemminkin kuvataiteilijana tunnetun Steve McQueenin ensimmäinen kokopitkä elokuva Hunger (2008) on raju dokumentaari inhimillisestä kärsimyksestä, epäinhimillisestä julmuudesta ja raa’asta väkivallasta. Ison-Britannian kieltäytyessä tunnustamasta vangittuja IRA-jäseniä poliittisiksi vangeiksi vankilan ilmapiiri on räjähdysaltis. Vankien pahoinpitely on vartijoille jokapäiväistä arkea vankien kieltäytyessä peseytymästä poliittisena painostuskeinona. Lopulta Bobby Sands (Michael Fassbender) päättää katolisen papin (Liam Cunningham) vastustuksesta huolimatta ryhtyä nälkälakkoon protestiksi. Sands menehtyi 66 päivän paastoamisen jälkeen vuonna 1981. Vaikka aiheensa puolesta elokuvalta ei odotakaan onnellista tarinaa, onnistuu Hunger yllättämään rajuudellaan ja rujoudellaan.

- Vesa Jalkanen

In The Electric Mist

Ylistetyn ranskalaisohjaaja Bertrand Tavernierin In The Electric Mist perustuu James Lee Burken menestyneeseen romaanisarjaan, jossa Louisianan New Iberian kupeessa rumia rikoksia ratkoo tiukka etsivä Dave Robicheaux (Tommy Lee Jones). Atmosfäärinen murhamysteeri etenee monilla aikatasoilla, kun rämeiköltä löytyy kahlitun miehen luuranko ja Robicheaux alkaa saada niin unissaan kuin valveillakin vieraakseen Amerikan sisällissodan kenraali John Bell Hoodin (Levon Helm).

Tavernier ei ole oikein kotonaan hikisessä jännitysnäytelmässä, vaikka näyttääkin osaamisensa taitavassa henkilöohjauksessa. Hitaasti aukeavan ja tunnelmia korostavan jännärin pääosiin on saatu kuitenkin taitavaa väkeä. Karismaattisesti ahavoituneen Tommy Lee Jonesin kyljessä nähdään mm. Ned Beatty, John Goodman, Peter Sarsgaard, Mary Steenburgen ja kitarasankari Buddy Guy. Burken luoma alkoholisoitunut luupääkyttä Robicheaux on aiemminkin nähty valkokankailla, vuonna 1996 salapoliisin nukkavierun manttelin veti niskaansa Alec Baldwin Phil Joanoun ohjaamassa elokuvassa Taivaan vangit (Heaven’s Prisoners).

Euroopassa In The Electric Mistista nähdään 15 minuuttia jenkkiserkkuaan pitempi versio.

- Jussi U. Pellonpää

Kunniattomat paskiaiset

1944 ihmiskunnan toinen suuri sota tulee kalkkiviivoille, kun natsien elokuvahullun propagandaministeri Joseph Goebbelsin (Sylvester Groth) silmäterä, kolmannen valtakunnan sankariksi nousseen tarkka-ampuja Fredrick Zollerin (Daniel Brühl) uskomaton tarina tulee valkokankaille nimellä Nation’s Pride. Zoller on ihastunut ranskalaiseen elokuvateatterin emäntään Shosanna Dreyfusiin (Mélanie Laurent) ja vaatii, että hänen itsensä tähdittämä urotekorekonstruktio esitetään kaupungin suurimman leffateatterin sijaan tämän atmosfääriä henkivässä salissa. Tapahtuman turvallisuudesta vastaamaan paikalle saapuu The Jew Hunter -nimellä tunnettu SS-eversti Hans Landa (Christoph Waltz), joka ei tunnista Shosannaa, jonka perheen hän on teloittanut muutamia vuosia aiemmin. Samaan aikaan liittoutuneet aloittavat Operaatio Kinon, jonka tarkoitus on tuhota koko natsijohto elokuvan ensi-illassa. Pirunnyrkin kruunaa taustalla huseeraava Paskiaisina tunnettu partisaanijoukko, juutalaisista sotilaista koottu tapporyhmä, jonka yksinkertaisena tehtävänä on tuhota natseja mahdollisimman paljon ja mahdollisimman julmin keinoin ja tätä kautta vaikuttaa Saksan sotamoraaliin. Uhriensa päänahkoja keräilevää remusakkia johtaa luutnantti Aldo Rayne (Brad Pitt).

Mestarillisena henkilöohjaajana Tarantino saa näyttelijöistään hurjasti tehoja irti: Mélanie Laurentin koston liekin korventama Shosanna on klassisen traaginen hahmo, Brad Pitt sarjakuvamaisen hilpeä kovapääluti ja kaiken kruunaa Cannesissa roolistaan palkittu Christoph Waltz, joka piirtää pirullisen kierosta eversti Landasta raakalaismaisen ja rosoisen, mutta silti pelottavan sivistyneen psykopaatin.

Kunniattomat paskiaiset on lähellä olla Quentin Tarantinon uran paras elokuva. Genrerajoja pöllyttävä sotaseikkailu sotkee surutta Likaista tusinaa ja Tuhkimoa ja onnistuu pysymään kasassa hämmästyttävän hyvin. Kaikki Tarantinon maneerit ovat tietenkin läsnä: pitkät dialogijaksot, elokuvallisuudesta muistuttavat välitekstit ja nurkan takaa päälle käyvä silmitön väkivalta. Tällä kertaa kokonaisuus toimii liki moitteettomasti ja lopputuloksena on härski, hauska, raaka, vauhdikas ja parhaimmillaan koskettavan dramaattinen elokuvakokemus, jonka finaalissa Tarantino kirjoittaa surutta myös historian uusiksi.

- Jussi U. Pellonpää

The Limits of Control
Jim Jarmuschin uusin ohjaus, The Limits of Control (2009) rikkoo lukuisia raja-aitoja hakien samalla uutta käsitystä minimalistiselle elokuvailmaisulle. Unenomaisessa kerronnassa niin tarinan seuraaminen kuin henkilöihin tutustuminen jätetään katsojan tehtäväksi kameran kuvatessa tapahtumia ulkopuolisena tarkkailijana. Edes Isaach De Bankolén esittämää päähenkilöä ei ole nimetty, vaan häntä yksinkertaisesti kutsutaan yksinäiseksi mieheksi, joka matkaa Espanjaan salaperäiselle työkomennukselle. Paikallisen kielen taitamattomuus tuskin on todellinen syy miekkoselle, jonka rinnalla Kaurismäen veljesten elokuvien sankarit ovat varsinaisia suupaltteja.

Sanojen menettäessä merkityksensä pienimmätkin eleet ja ilmeet nousevat tärkeiksi. De Bankolé onnistuu haasteellisessa roolissaan, jossa sanottava on välitettävä ilman sanoja oman fyysisen olemuksen kautta kuin mykkäelokuvan aikakaudella konsanaan. Elämäänsä ja ympäröivää maailmaa mahdollisimman täydellisesti kontrolloimaan pyrkivä ja tarvittaessa kärsivällisesti odottava mies herättää kysymyksiä siitä, missä määrin ihminen ylipäätään kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä ja missä määrin vain odotamme jotain hauskaa tapahtuvaksi, jotta elämämme voisi vihdoin alkaa.

Jim Jarmuschin elokuvat ovat tunnetusti tyylikkäitä ja visuaalisesti koskettavia, eikä Limits of Control tee poikkeusta. Eikä ihme, sillä kuvauksesta vastaa muun muassa Wong Kar-Wain hovikuvaajana lukuisia ultratyylikkäitä filmejä kuvannut Christopher Doyle. Miltei jokainen kohtaus ja kuvaruutu on kuin taideteos, jonka voisi kehystää ja laittaa seinälle. Yhdessä ne muodostavat kiehtovan, verkkaiseen tahtiin etenevän meditatiivisen kokonaisuuden, jonka löytäminen edellyttää hetken hiljentymistä ja yksityiskohtiin keskittymistä.

- Vesa Jalkanen

Looking for Eric
Ken Loachin Cannesin kilpasarjassa debytoinut uutuus on saanut runsaasti mediahuomiota osakseen sen vuoksi, että sen toisessa pääosassa nähdään itse Eric Cantona, Manchester Unitedin legendaarinen ex-hyökkääjä, joka jalkapallon pelaamisen lopetettuaan on rakentanut itselleen uraa näyttelijänä. Looking for Ericissä Cantona esittää itseään. Elokuva on sympaattinen kertomus postityöntekijä Eric Bishopista (Steve Evets), Cantonan suuresta fanista, joka kaimansa neuvojen avulla pistää elämänsä ja jälkikasvunsa järjestykseen. Työväenluokkaisen yhteisön voimaa ohjaajalleen ominaiseen tapaan ylistävä kertomus on positiivinen Loach-elokuva, jossa lyödynoloisesta, avioeron ja nuoruuden sekoilujen jälkeen ajelehtimaan jääneestä miehestä kasvaa oman elämänsä sankari. Näyttelijät tekevät ensiluokkaista työtä herra Cantonaa myöten, mutta ohjaaja pitää fokuksen viisaasti postimies-Ericissä. Elokuva on suurella sydämellä ja lämmöllä kerrottu tarina surumielisestä miehestä, jonka kaltaisten tarinat jäävät tavallisesti kertomatta. Elokuva tulee teatterilevitykseen marraskuussa.

- Päivi Kärkkäinen

Nord
Mielenterveysongelmista kärsivä Jomar (Anders Baasmo Christiansen) on kolmekymppinen, syrjäisen hiihtokeskuksen vartijana eristäytynyttä elämää viettävä poikamies. Saatuaan tietää, että hänellä saattaa olla toisella paikkakunnalla poika, josta entinen rakastettu ei ole kertonut, lähtee Jomar tapahtumarikkaalle moottorikelkkareissulle kohti myyttistä pohjoista. Erlend Loen käsikirjoittama Nord edustaa uutta skandinaavista elokuvaa, jossa kärsitään kaamoksessa, hymyillään vinoon, vedetään vaitonaisina viinaa ja tavataan tragikoomisia hahmoja. Mieleen tulevat mm. absurdin hauskat Keittiötarinoita (Norja, 2003) ja Pingiskingi (Ruotsi, 2008). Mustalla huumorilla kuorrutettu, arktista hulluutta glorifioiva moottorikelkkamiehen road trip on sympaattisen alavireinen, muttei kuitenkaan kovin omaperäinen draamakomedia.

- Päivi Kärkkäinen

The Other Man
Peter (Liam Neeson) kuvittelee elävänsä onnellisessa avioliitossa, kunnes saa tietää, että hänen vaimollaan (Laura Linney) on ollut vuosikausia suhde Italiassa asuvan miehen (Antonio Banderas) kanssa. Peter sekoaa, päättää ottaa tapahtumista selkoa - ja kostaa. Paljastavat merkinnät -ohjaaja Richard Eyren trillerinä alkavassa kolmiodraamassa on periaatteessa näppärä idea ja kunnianhimoinen rakenne, mutta toteutus jää sekavaksi. Elokuvan tyylilaji on kateissa, eikä leikkausta ja ohjausta myöten jotenkin epätahtiin kulkeva elokuva lähde missään kohtaa käyntiin. Tahaton huumori vie draaman viimeisetkin uskottavuuspisteet.

- Päivi Kärkkäinen

Skavabölen pojat
Vuoden komein kotimainen on tarina Rupertista ja Evertistä, kahdesta aikuisuuden kynnykselle ehtineestä veljeksestä, joiden menneisyyttä määrittää onnellisen lähiöperheidyllin romahtaminen vanhempien alkoholismin, uskottomuuden ja mielenterveysongelmien vuoksi. Veljesten 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen ajoittuvaa lapsuutta pitkin takaumin muisteleva Skavabölen pojat perustuu Antti Raivion sukupolvinäytelmään, jonka teksti elää ja hengittää tavalla, joka kotimaisessa elokuvassa on hyvin poikkeuksellista. Esikoisohjaaja Zaida Bergrothilla on rohkeutta kertoa traagisista asioista peittelemättömästi ja tuskaisiakaan tunnelmia vesittämättä. Itkua ja naurua piisaa, koherentti visuaalinen ilme tukee hienosti tarinankerrontaa. Myös näyttelijäntyö on vahvaa kautta linjan, koskettavimman roolin tekee poikien äitinä aivan huikea Leea Klemola.

- Päivi Kärkkäinen