Elokuva
Menestysekkäässä Blue Book-hakukoneyhtiössä työskentelevä Caleb Smith (Domhnall Gleeson) voittaa arpajaispalkintona viikon vierailun Alaskaan, yhtiön mystisen johtajan ja kiistellyn neron Nathanin (Oscar Isaac) huipputeknologialla täytetylle farmille. Unelmamatkalla on kuitenkin myös salattu tarkoituksensa, sillä Nathan on kehittänyt keinoälyn, robotin nimeltä Ava (Alicia Vikander), jonka todellisen tietoisuuden hän haluaa Calebin testaavan. Tekoälyn saloihin ja sen mahdollisuuksiin sukeltavalla ihmiskaksikolla on tekoihinsa omat motiivinsa ja salaisuutensa, mutta ei Avakaan välttämättä täysin avoimin kortein pelaa, kun jokaisen todellinen ihmisyys joutuu monimutkaiseen puntariin.

Brittiläinen Alex Garland (s.1970) löi läpi 1996 romaanillaan The Beach, josta Danny Boyle teki elokuvaversion vuonna 2000. Yhteistyö Boylen, yhden brittien parhaimman elokuvatekijän, kanssa jatkui huikealla trillerillä 28 päivää myöhemmin (2002) ja fiksulla tieteisfantasialla Sunshine (2007), jonka jälkee valkokankailla Garlandin tekstejä on nähty dystopiadraamassa Ole luonani aina (2010) sekä ultraväkivaltaisessa Dreddissä (2012). Matka elokuvakirjoittajasta ohjaajaksi tulee nyt päätepysäkille keinoälyä ajatuksekkkaasti käsittelevässä scifitrillerissä Ex Machina, jonka myötä Garland osoittaa hallitsevansa tarinankerronnan myös elokuvainstrumenttiä käyttäen.

Lähinnä yhdessä tilassa tapahtuva, vain kolmen näyttelijän välillä käytävä dialogi vie tarinaa eteenpäin yllättävän hyvin, Garlandin tekstin pohtiessa fiksuin vedoin tulevaisuudesta, joka näyttää väistämättömältä. Ajatusmaailma on akateemisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen ja helppotajuinen, joka tuo mahdottomilta tuntuvat visiot lähemmäksi realismia, jota monet elokuvan esittämistä tekniikoista ja suunnitelmissa todellisuudessa jo ovatkin. Tekoälyä on käsitelty scifi-elokuvien historiassa loputtomiin, viimeksi Neill Blomkampin toiminnallisessa tieteisfaabelissa Chappie, mutta Garlandin katsojan vastaanottokykyyn luottava utopia tuo kerrontaan vielä yhden kerroksen tärkeän kerrostuman lisää, ihmisen itsessään. Toinen verrokki Ex Machinan filosofisille kuvitelmille löytyy yhdestä genren merkkiteoksesta, Ridley Scottin Blade Runnerista (1982), jonka replikantit miettivät, Avan tapaan, kaiken olevaisen olemusta.

Ex Machina kutittelee mielikuvitusta ja haastaa katsojan pohdiskelua vaativilla kysymyksillään. Miten ja ihmisen koneen välinen suhde muuttuu, kun tunteet, kummalla puolella tahansa, nousevat esiin ja jos ihminen luo kaltaiseensa ajatteluun kykenevän koneen, onko sen tietoisuus todellinen vasta kun se omaa myös heikkoutemme, kuten kateuden, ahneuden ja kyvyn valehdella? Tietääkö kone olevansa vain kone, ja ennen kaikkea, miten pitkälle olemme valmiita menemään itsemme kaltaisen tietoisuuden kehittämisessä, ja jos sellaisen luomme, olemmeko silloin jumalia? Vaikka Ex Machina on syvällisissä pohdinnoissaan temmoltaan hidas ja laajoissa sfääreissä liitelevä, eikä briljeeraa futuristisilla keksinnöillä, se onnistuu silti istuttamaan matkaan lähteneen katsojan penkin reunalla alusta loppuun.

Hienot roolityöt tekevien Domhnall Gleesonin ja Oscar Isaacin rinnalla Alicia Vikanderin Ava kasvaa kertomuksen todelliseksi katalyytiksi, suuresti inhimmilliseksi kokijaksi ja tekijäksi, jonka kautta peilataan yhtä lailla tiedettä kuin ihmisyyttäkin. Tarinan neljäs peluri on Sonoya Mizunon ilman sanoja esittämä Koyoko, Nathanin palvelija.

Yhteenveto
Mielenkiintoinen ajatusleikki ja kiehtova scififaabeli, jossa hyvät näyttelijät, monisyinen käsikirjoitus, rauhallinen ja olennaiseen keskittyvä ohjaus sekä hillitysti käytetyt ykkösluokan tehosteet ovat täydellisessä symbioosissa keskenään.