FilmiFIN suosittelee: Viikon TV-poiminta: Drive
Jussi U. Pellonpää, La, 27/09/2014 - 15:02

Päiväsaikaan Hollywoodissa stunt-ajajana työskentelevä mies (Ryan Gosling) on ammattikuntansa parhaimmistoa, harkitseva, kylmäpäinen ja peloton. Elokuvien teossa hankituista taidoista on Los Angelesissa hyötyä myös pimeyden laskeutuessa, sillä huippuvaarallinen sivutyö aseellisten ryöstöjen pakoautonkuljettajana tuo paitsi mukavan lisän tilipussiin, myös kovia terveysriskejä. Monitaitoisen kuljettajan haaveissa on päästä ajamaan kilpaa suurista rahoista parhaan ystävänsä ja mekaanikkonsa Shannonin (Bryan Cranston) rakentamalla autolla, mutta rahoitusta menestymiseen vaadittavaan ajokkiin on haettava epävirallisilta rahamarkkinoilta, äärimmäisen vaarallisilta ammattirikollisilta Bernie Roselta (Albert Brooks) ja tämän kumppanilta Ninolta (Ron Perlman). Aurinkoa arkeen tuo kuitenkin kuskin naapurissa asuva mukava Irene (Carey Mulligan) ja tämän nuori poika Benicio (Kaden Leos), jonka isä Standard (Oscar Isaac) on kuitenkin juuri vapautumassa vankilasta ja vetää perheidylliin muassaan pahoja pelureita. Kun velat kuittaavaksi tarkoitettu tuottoisa keikka menee kaseikkoon, tilanteet eskaloituvat lopulliseen välienselvittelyyn, jossa pelissä on monien viattomienkin elämä.

Tanskalaisen Nicolas Winding Refnin ensimmäinen ohjaustyö Hollywoodissa, Drive, voitti Cannesin festivaaleilla parhaan ohjaajan palkinnon vuonna 2011, ja merkittävä kunnianosoitus luovutettiinkin miehelle aivan syystä. Drive on yhtä aikaa herkkä ja äärimmäisen tyly ja varoittamatta keskelle turpaa iskevä toimintajännäri, joka hypnoottisesti imaisee katsojan mukaansa räjähdysherkkiin tapahtumiinsa. Se on samalla näkemyksellisen ja visuaalisesti tarkan Refnin kaupallisin elokuva, mikä ei kuitenkaan vähennä sen primitiivistä voimaa. Kokonaisuudessa on vahva 1980-lukulainen henki, värimaailma kirkas ja räikeitä sävyjä suosiva. Drive ei hurjista hetkistään huolimatta ole kuitenkaan itsetarkoituksellisella hurmeella mässäilevä teurastusfilkka vaan taide-elokuvan ja suoraviivaisen trillerin saumaton symbioosi, missä Refn peittää kliseet ja näyttääkin niiden sijaan sen, mitä ei tohtisi näkevänkään.

Hossein Aminin
käsikirjoitus perustuu James Sallisin 2005 julkaistuun romaaniin Kylmä kyyti, ja on lakonisuudessaan erinomaisen tylysti adaptoitu taidonnäyte. Pohjaltaan vanhat westernit ja varsinkin George Stevensin ylvään elokuvan Etäisten laaksojen mies (Shane) vuodelta 1953 mieleen tuova Drive hyötykäyttää klassista asetelmaa hiljaisesta heikkojen puolustajasta innovatiivisesti ja tuo tapahtumiin voimalaitoksellisen sähköä graafisen hurjilla väkivaltapurskauksillaan. Dialogi kulkee verkkaan ja vahvoin painotuksin atmosfäärin muuttuessa vääjäämättä hyytävämmäksi ja epätoivoisemmaksi lopullisen puhdistuksen tullessa hirmumyrskyn lailla.

Ryan Goslingin nimetön päähenkilö on klassisista ainesosista rakennettu, ja miehen pidättäytyvän stoalainen tulkinta tekee hahmosta vieläkin myyttisempiin mittasuhteisiin kasvavan protagonistin, jonka mielenliikkeet paitsi aistii, myös ymmärtää. Goslingin tapaan lähitulevaisuuden suuria nimiä edustava Carey Mulligan tuo kohtauksiin sympaattisuutta ja haavoittuvuutta ja saa kauniisti kehittyvästä romanssinpoikasesta aidon ja koskettavan. Myös Kaden Leos ansaitsee omat kehunsa hallitusta työstään keskelle hirmutekoja joutuvana pikkupoikana. Bryan Cranston piirtää lämpimän isällisen kuvan Goslingin hiljaisen ja sulkeutuneen ammattikaaharin liki adoptoivana Shannonina, jonka tarkoitusperät ovat pääasiallisesti hyvät ja oikeudenmukaiset. Albert Brooks tekee hurjan muodonmuutoksen yleensä hövelinä luuserina nähdyistä rooleistaan teräaseisiin mieltyneeksi armottomaksi Bernie Roseksi, jolle omatunto ja inhimillisyys ovat jo sanoinakin vieraita. Oscar Isaacin puun ja kuoren väliin joutuva rivirikollinen Standard on niin ikään aidoista palikoista rakennettu ja Ron Perlman tapansa mukaan lähinnä oma itsensä hilpeän muhevasti kiroilevana junttigangsterina.

Perustellusti maksimi-ikärajan K-18 saanut Drive on alkukantaisen armoton ja rankka teos, ohjaaja Refnin rujosti ruhjova tyylinäyte. Tämä helvetillisen kova kuva nähdään Nelosella perjantaina 3.10.2014, klo: 23.20 alkaen.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016