1950-luvun pienessä teksasilaisessa kaupungissa lakia pitää yllä apulaissheriffi Lou Ford (Casey Affleck), asukkaiden arvostama avulias virkamies, joka seurustelee kaikkien pitämän Amy Stantonin (Kate Hudson) kanssa. Mutta Loulla on kuitenkin myös pimeä puolensa, hän kun on täysiverinen psykopaatti, äärimmäisen vaarallinen misogynistinen mielipuoli, jolle seksuaalinen täyttymys saavutetaan ainoastaan brutaalin sadomasokismin avulla. Kun kaupungin mahtimiehen Chester Conwayn (Ned Beatty) poika Elmer (Jay R. Ferguson) joutuu hurmaavan, mutta häikäilemättömän huoran Joyce Lakelandin (Jessica Alba) kiristämäksi, isäukko palkkaa Loun toimimaan lunnaiden luovuttajana. Operaation lopputuloksena on tukku rujosti ruhjottuja ruumiita, ja murhenäytelmästä huolimatta, Loulle kunniaa ja ystäviä korkeilla paikoilla. Eläkkeelle hankkiva sheriffi Maples (Tom Bower) pitää mukavaa ja tehokasta Louta paikkansa perijänä, mutta paikkakunnalle tapahtunutta tutkimaan lähetetty Howard Hendricks (Simon Baker) ei nielekään purematta tämän täydelliseltä vaikuttavaa alibia.
Missä tahansa genressä suvereenisti toimiva ohjaaja Michael Winterbottom on tarttunut oikealla otteella pulp-kirjallisuuden isän Jim Thompsonin (1906-1977) rankimpaan ja palkituimpaan romaaniin. John Curranin käsikirjoitus on tarkkaa ja mietittyä kuvitusta ilman sen suurempia irtiottoja originaalista. Ainoastaan infernaalinen finaali on viety alkuperäistäkin pidemmälle, mutta ratkaisu toimiikin oivasti filmatisoinnin ehdoilla. Alunperin jo vuonna 1952 julkaistu Tappaja sisälläni (The Killer Inside Me) on kirjoitettu ensimmäisen persoonan preesenssiin, joka on äärimmäisen vaativa tyyli. Samalla tavalla kuin originaali lukukokemus, Winterbottom tuo Lou Fordin lähelle, paikoin liiankin lähelle, sillä miehen edustamaa pahuus on jotain normaalia hulluutta pelottavampaa, motivoitunutta ja tarkkaan ennakkoon analysoitua mielenvikaisuutta, joka on aina puskissa lymyilyä tai ullakolla irvistelyä tehoavampaa. Fordin tuhovimma ei rajoitu pelkästään naisvihaan, vaan kaiken takana on jotain paljon synkempää, pahuutta sen puhtaimmassa muodossa.
Casey Affleck on nasaalinarinoineen kuin luotu sheriffiksi helvetistä. Miehen ulkoinen habituskin palvelee kauempaa katsottuna normaalilta näyttävän ihmishirviön sielunmaisemaa, vaikka tuskin kaiken järjellisen tuolle puolen menevä roolityö tuokaan herralle palkintoja, sillä sen verran katharttinen esitys psykoottinen Lou Ford on. Sulokkaat Jessica Alba ja Kate Hudson jakavat valkokangasajan suunnilleen puoliksi, molempien lunastaessa lupaukset rankan raskaissa rooleissa.
Julkaisuvuotensa 2010 rankimpia elokuvia, Tappaja sisälläni, on nimensä mukaisesti matka äärimmäiseen pimeyteen, hulluuden syövereihin, mistä ei ole paluuta kuin läpi helvetin tulen. Rankka raina nähdään 4-kanavalla 26.9.2016, kello 01.45 alkaen.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja