FilmiFIN suosittelee: Viikon tv-tapaus: Heat - Ajojahti
Jussi U. Pellonpää, La, 05/03/2016 - 10:03

Yksi 1990-luvun, tai oikeastaan minkä tahansa vuosikymmenen parhaista toimintarillereistä, Michael Mannin mestarillisesti ohjaama Heat - Ajojahti (1995) on esitetty tv:ssä jo useasti, mutta se, jos joku, on aina ansainnut uuden tilaisuutensa tavoittaa uusia sukupolvia.

Neil McCauley (Robert DeNiro) on detaljeille äärimmäisen tarkka ja miehistönsä suhteen vaativa ammattirikollinen, joka suorittaa tehtävänsä sotilaallisella kurilla ja täsmällisyydellä. Vincent Hanna (Al Pacino) on omaa erikoisryhmäänsä johtava poliisiluutnantti, jonka elämäntehtävä on pysäyttää kaikki kaupunkiaan Los Angelesia uhkaavat rikolliset.

Heat - Ajojahti kasvaa korkealle yli tavanomaisten rikosjännäreiden, paitsi iskevän autenttisesti kuvatuilla toimintakohtauksillaan, myös erinomaisen hienosti rakennetuilla henkilökuvauksillaan. McCauley ja Hanna, ensimmäistä kertaa yhtä aikaa samoissa kuvissa nähtävät DeNiro ja Pacino, ovat kuin saman kolikon kaksi kaksi puolta, täydellisesti omille aloilleen omistautuneet ammattilaisia, jotka eivät anna minkään estää pääsyään päämääriinsä. Kumpikin hallitsee mestarillisesti omaa tilaansa ja vaikka yhteiset kohtaukset ovatkin ajallisesti vähäiset, ne tekevät Heatista myös varsin koskettavan ja traagisen tarinan miehistä, jotka toisessa ajasssa ja paikassa olisivat voineet olla parhaat ystävät. Todellisiin henkilöihin ja tositapahtumiin 1960-luvulla pohjaava Heat - Ajojahti on kuuluisa myös massiivisesta pankkiryöstökohtauksestaan, jonka toteutus lähestyy realistisuudessaan uutisfilmien autenttisuutta.

Mestarillisten DeNiron ja Pacinon rinnalla nähdään monia erinomaisia näyttelijöitä, joista useat tekevät uriensa parhaat roolisuoritukset juuri Heatissa. McCauleyn rikollisryhmässä vaikuttavat mm. Jon Voight, Val Kilmer, Danny Trejo, Tom Sizemore ja Kevin Gage, kun taas virkavaltaa edustavat Hannan tulitukena mm. Mykelti Williamson, Wes Studi ja Ted Levine. Tarinalle tärkeitä naisia esittävät Diane Venora Hannan vaimona Justinena, Natalie Portman tämän tyttärenä Laurenina sekä Amy Brenneman McCauleyn tyttöystävänä Eadyna.

Yksi elokuvahistorian parhaista toimintajännäreistä, Heat - Ajojahti, nähdään Nelosella torstainan 10.3.2016, kello 22.00 alkaen.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016