Elokuva
Jodie Foster esittää äskeittäin leskeksi jäänyttä lentokone-insinööriä, joka matkaa Berliinistä New Yorkiin yhdessä miehensä arkun ja nuoren tyttärensä kanssa. Koneen noustua ilmaan suunnitelmat saavat äkillisen käänteen, kun lyhyen torkahtamisen jälkeen naisen vieressä istunutta pientä tyttöä ei näy missään. Mysteeriseksi asia muodostuu viimeistään siinä vaiheessa, kun kukaan ei edes muista lapsen nousseen koneeseen. Epäilevän miehistön ja närkästyneiden matkustajien edessä pelosta kasvaa odotetusti kovemman turbulenssiluokan paniikki, joka saa surevan naisen ottamaan ohjat yli 10 kilometrin korkeudessa omiin käsiinsä. Onko joku todella kidnapannut tytön vai onko surusta sekaisin oleva nainen menettämässä järkensä?

Mitä saadaan kun sijoitetaan kokonainen elokuva lentokoneeseen? Pienen piirin kuurupiiloa ahtaissa tiloissa, kosolti lähikuvia epäilevistä kasvoista ja runsaasti dialogia. Jodie Fosterin tähdittämä Flightplan yrittää saada katsojan puristamaan jännittyneenä penkkiään kuin lentokauhuinen istuimensa käsinojia, mutta joutuu valitettavasti turvautumaan pakkolaskuun huonon kantavuutensa takia. Flightplan on varsin yllätyksetön, ennalta-arvattava ja laahava elokuva, eikä Foster saa hyvästä yrityksestään huolimatta puhallettua hahmoonsa kaivattua paloa.

Tarina on täynnä käsittämättömiä epäloogisuuksia ja sortuu edetessään toistamaan nuhjuisen turistiluokan kliseitä yksi toisensa jälkeen. Flightplanin juoni muistuttaakin enemmän pahasti ontuvaa tv-elokuvaa kuin Hollywood-tasoista tuotantoa, koska se tuntuu alusta asti jo-nähdyltä, eikä onnistu tuomaan genreensä mitään uutta. Foster on vahvana luonnenäyttelijänä jokseenkin uskottava ja vetää dramaattisen roolinsa läpi väkevällä rutiinilla, mutta ei pysty lopulta kuin esittämään "vanhaa näytelmää" erilaisella tulkinnalla. Sivuosissa koneen etsivää esittävä Peter Sarsgaard on alleviivattuna tylsän flegmaattinen ja kapteenin pukuun sonnustautunutta Sean Beaniakin on siunattu vain parilla vaivaisella lauseella.

Rajatun tapahtuma-alueen suurimmista ongelmista on se, että täysipitkään elokuvaan on vaikea löytää tarpeeksi mielenkiintoista toimintaa. Vaikka Flightplan yhdisteleekin draamaa, jännitystä ja toimintaa, ei se silti jaksa kiinnostaa alkuasetelmia pidempään. Kadonnut lapsi isossa lentokoneessa ei saa välittämään tarpeeksi, ja puolitoista tuntia tähän aiheeseen tuntuu väkisinkin isolta ajan sekä rahan haaskaukselta. Katsoja jätetään odottamaan jotain suurta, mutta viimeistään juonivyyhdin avautuessa edessä on tylsistymisen kohtaaminen yllättävän käänteen sijaan. Lehmän hännän lailla laskevan Flightplanin loppu on jo niin huono, että sen viimeiset dialogit (jotka hakevat surkuhupaisuudessaan vertaistaan) arvaa vähemmänkin elokuvia nähnyt ennalta.

Yhteenveto
Flightplan on turhan yksiulotteinen ja tavanomainen elokuva, joka ei ota edes terrorismivihjailuistaan tarpeeksi irti ollakseen aiheeltaan tuore. Televisiosta tekeleen paremman puutteessa katsoo, mutta muuhun siitä ei valitettavasti ole. Ainoat selkeät plussat irtoavat visuaalisesta ilmeestä, joka on saatu hetkittäin upean unenomaiseksi.