Yhdellä sanalla kuvattuna Amy Sherman-Palladinon luoma Gilmore Girls on ihana televisio-sarja. Kun Lorelaille ja Rorylle antaa mahdollisuuden, edes yhden laatujakson ajaksi, on katsoja myyty. Gilmore Girlsissä on selittämätöntä vetovoimaa, joka pakottaa katsojan seuraamaan silmä tarkkana jokaista sekuntia.

Tärkein yksittäinen osa sarjan penkkiin liimaavaa vaikutusta on ehdottomasti sen äiti-tytär -kaksikko. Lorelai on ollut ja on yhä edelleen täynnä virtaa. 32-vuotias sinkku on kovin heikoissa väleissä korkeaa yhteiskuntaluokkaa edustavien vanhempiensa kanssa. Kahvinarkomaani Lorelai eli erittäin rempseän nuoruuden, josta ei puuttunut juhlintaa taikka edesvastuutonta seksiä. Palkkiona jälkimmäisestä Lorelai tuli 16-vuotiaana raskaaksi, ja antoi esikoiselleen oman nimensä, joka on muuttunut ajan saatossa muotoon Rory. Nyt 16-vuotias tytär on  murrosikäinen, joka kuitenkin ottaa koulun äärimmäisen vakavasti, vakaana tavoitteenaan Harvardiin pääsy. Rory on poikkeksellisen terävä nuori nainen, mutta oppituntien ulkopuolella kuitenkin hieman epävarma itsestään. Hänen mainettaan lukutoukkana ei varsinaisesti auta se tosiasia, että hän ei ole mitenkään sosiaalinen ihminen, vaan viihtyy paremmin muutamien luotettujen ystäviensä seurassa.

Lorelain ja Roryn välinen äiti-tytär -suhde muodostaa sarjan kulmakiven. Käytännössä kaikissa sarjan kohtauksissa on mukana jompi kumpi päätähtösistä. Gilmore Girlsin koukku on kuitenkin, että tavallisesta tv-perinteestä poiketen äidin ja teini-ikäisen tyttären suhde ei ole pelkkää huutamista ja oven paukuttelua. Lorelai ja Rory ovat kyllä toistensa lähimmät sukulaiset, mutta ennen kaikkea he ovat parhaat kaverit. Ystävyyssuhde ei ole ainoastaan sananhelinää ja sanomalehden jakamista aamuisin kahteen osaan, vaan siinä missä keskivertonuori pitää hauskaa kavereidensa kanssa, on Roryn ykkösvaihtoehto seuraksi äiti.

Tämä oikeassa elämässä lähes mahdoton yhtälö on onnistuttu toteuttamaan erinomaisesti. Keinotekoisuus on kaukana, ja parivaljakon ystävyys vaikuttaa erittäin aidolta niin ilon kuin surun hetkellä. Erinomaisen käsikirjoituksen lisäksi kiitos kuuluu Lauren Grahamille ja Alexis Bledille, jotka virtuoosimaisen hellyyttävästi tulkitsevat nokkelin sanankääntein elämäänsä elävää parivaljakkoa. Bledelin ja Grahamin välillä on pilotti-jaksosta lähtien harvinaista, täysin pakottamatonta kemiaa. Graham sisältää hahmonsa jo alusta alkaen. Sen sijaan Bledelillä on lieviä käynnistymisvaikeuksia, jotka eivät kuitenkaan kestä paria jaksoa kauempaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä lumoavat silmät omaavalle Bledelille Gilmore Girls oli ensimmäinen näyttelijäsuoritus.

Stars Hollowin muu asukaskunta saa huomattavasti vähemmän ruutuaikaa, mutta yksikään heistä ei jää kuitenkaan etäiseksi. Lorelain vanhemmat ovat mukana jokaperjantaisen päivällisen sivutuotteena. Emily (Kelly Bishop) ja Richard (Edward Herrman) Gilmore ovat ylhäistä yhteiskuntaluokkaa, ja myös tietävät tämän. Vaikka lähestulkoon kaikissa jaksoissa ollaan Gilmoren ruokailupöydässä, niin kohtauksiin on saatu hienosti vaihtelua. Perheen välistä viha / rakkaus -suhdetta on hauska seurata. Moneen kertaan kokoontumista käytetään tapahtumien alkuunpanijana, varsinkin Roryyn keskittyvissä jaksoissa. Roryn läheisimmät ihmiset äidin lisäksi ovat Etelä-Koreasta maahan tullut Lane Kim (Keiko Agena), jonka perinteitä pilkulleen noudattava äiti tuppaa haittaamaan tyttären elämäänsä, varsinkin poikarintamalla. Keikon äiti luo hienosti kontrastia Lorelain tapaan kasvattaa tytärtään. Söpöys-asteikon kattoa kopistelevan Roryn silmät on katsojan lisäksi huomannut myös Dean (Jared Padalecki), joka aloittaa Gilmoren nuoremman naisen piirittämisen heti alusta lähtien.

Ei äitikään kuitenkaan joudu olemaan ilman miesseuraa, Lorelai jopa nokittaa määrällisesti kolmella kandinaatilla. Tarjolla on niin paikallisen kahvipaikan pitäjä Luke (Scott Patterson), Roryn opettajakuntaan kuuluva Max Medina (Scott Cohen) kuin kuvioihin tupsahtava Roryn isä Christopher (David Sutcliffe). Lorelain johtamasta majatalosta löytyy kaikkeen ehdottoman negatiivisesti suhtautuva Michel (Yanic Truesdale) ja täysin vastakkaista elämänasennetta edustava superkokki Sookie (Melissa McCarthy).

Selvimmin katsojaan tekee ensihetkistä lähtien vaikutuksen pääosaparin lisäksi Gilmore Girlsin dialogi, joka on vaatimattomasti ilmaistuna parasta mitä on tarjolla tämän tyyliseen tuotantoon. Dialogia on vaikea kuvailla, sen verbaalinen ylivertaisuus täytyy itse kokea. Pop-kulttuuria, historiaa ja maailman tapahtumia surutta hyödyksi käyttävä keskustelu on loisteliasta kuunneltavaa. Erinomaisen yleissivistyksen lisäksi pitää olla nopeasti toimivat hoksottimet jos aikoo sisäistää edes puolet dialogin sisältämistä kielikuvista, sillä Quentin Tarantinon elokuvien niin sanottu konekivääridialogi tuntuu Gilmore Girlsin jälkeen samalta kuin katsoisi hidastettua shakkia. Vaikka hahmojen jutustelu on suurimman osan ajasta rennon lepsua, ei käsikirjoitusosasto petä vakavissakaan kohtauksissa. Dialogi pysyy surun hetkellä tyylilleen uskollisena, mutta kuulostaa niin halutessaan haudanvakalta. Gilmoren tyttöjen dialogi saa elämää aikaan niin nauruhermossa kuin kyynelkanavassa - parhaillaan se tekee molemmat samassa lauseessa.

Gilmore Girls on suurimman osan ajasta erittäin rento sarja. Sillä on maaginen kyky saada katsojansa huononkin päivän jälkeen tarjoilemaan loppuilta kestohymyä kanssaihmisille. Gilmore Girls ei ole kuitenkaan komedia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kuuluu siihen genreen, joka nykyään mielellään luokitellaan komediaksi. Elokuvapuolella esimerkkeinä vastaavasta kohtalosta Lost in Translation ja Garden State. Positiivisen ulkokuoren sisältä löytyy vakavia ja arkipäiväisiä asioita käsittelevä tv-sarja, joka saa varmasti jokaisen samaistumaan johonkin Stars Hollowin asukkaan elämäntilanteeseen. Gilmore Girls onkin poikkeuksellisen rehellinen sarja. Se ei sisällä mitään ylimääräistä tai taivaasta temmattua, vaan kulkee hyvin uskollisesti maan pinnalla.

Ensimmäinen tuotantokausi on uskomattoman tasalaatuinen paketti. Kausi alkaa ja loppuu täydellisiin nappisuorituksiin. Ihmissuhteisiin täysillä keskittyvä sarja on vahvoilla juuri siinä mitä tekee, eikä edes yritä mitään muuta. Tuotantokauteen mahtuu niin iloa kuin surua, ylä kuin alamäkeä. Koko kausi sujuu kaikkine yllätyksineen ja kömmähdyksineen erittäin sukkelasti, eikä tarina jää missään vaiheessa junnaamaan paikoilleen. Tosin vähintään yhtä paljon kulloisenkin jakson tasoon vaikuttaa sen juonen lisäksi paketin sisältämä dialogi. Sarjan henkilöiden vahvuudesta kertoo oleellisen se, että kaikissa jaksoissa ei edes tarvitse tapahtua mitään sinällään mielenkiintoista. Pelkkä päähenkilöiden päiväelämän seuraaminen tekee jaksosta usein mielenkiintoisen ja tunteita herättävän. Keskitason jaksot ovat jopa huippusarjojen mittarilla poikkeuksellisen vähissä, eikä yhtään heikkoa esitystä ole mukaan mahtunut. Sen sijaan täysosumajaksoja tarjoillaan tämän tästä. Tavallaan ensimmäisen tuotantokauden päätähuumaava tasaisuus on myös pienoinen ongelma. Selvästi heikkojen jaksojen puuttuessa kruununjalokiviä ei kykene arvostamaan samalla tavalla kuin monien muiden sarjojen yhteydessä.

Kuva
Ei-anamorfinen 1.33:1 kuva on kohtuullista tv-sarjatasoa. Roskia ei muutama poikkeusta lukuun ottamatta ole, kuten ei muutakaan häiritsevää epäpuhtautta. Sen sijaan kuvaa vaivaa kautta linjan pieni pehmeys, joka korostuu runsaissa ulkoilmakohtauksissa. Lievä kaukana olevian objektien epäselväksi sumeutuminen on myös silloin tällöin häiritsevä ongelma, mutta sarjan kamerakäyttö on sellaista, että ongelmaa harvoin pääsee syntymään. Kuvan heikkoudet hieman kummastuttavat, sillä kyseessä on kuitenkin varsin tuore sarja, ja monissa samaan aikaan kuvattujen tv-sarjojen DVD-julkaisuissa on ollut selkeästi terävämpi kuva.

Dolby Digital 2.0 -ääniraita tekee juuri sen mitä siltä vaaditaankin, eikä yhtään enempää. Ulkoilmakohtausten runsaasta määrästä huolimatta takakanavat ovat lähes täysin hiljaa. Sarjan erittäin runsas dialogi toistuu kuitenkin terävästi ja selkeästi, mikä onkin Gilmore Girlsin ääniraidan tärkein vaatimus.

Valitettavasti ensimmäisen tuotantokauden lisämateriaalitarjonta on kovin heikkoa. Erityisesti kommenttiraitoja jää kaipaamaa. Varsinkin sarjan luojalla, Sherman-Palladinolla, tuntuu olevan sanottavaa useankin jakson ajaksi. Varsinaisten extrojen lisäksi pahvisesta digipackista löytyy vielä 16-sivuinen vihkonen, josta löytyy jaksojen synopsiksien ja kuvien lisäksi perustiedot kustakin episodista. Jaksojen juoniselostuksia ei ennen 45 minuuttisen näkemistä todellakaan kannata lukea, sillä ne ovat todella synopsiksia kertoen kunkin jakson tärkeimmät tapahtumat.

Hieman yli 20 minuuttinen Welcome to the Gilmore Girls on paketin johtotähti. Feature kärsii selvästi kaupallisuudestaan, ja siinä on valitettavan vähän mielenkiintosta tietoa. Sherman-Palladinon kommentit ovat mielenkiintoisinta kuultavaa, vaikka hän ei ihmisenä mitenkään erityisen viehättävältä vaikutakaan. Kaikki oleelliset näyttelijät sanovat jotain henkilöstään ja sarjaan päätymisestään, mutta oikeastaan vain Lauren Graham saa enemmän kuin muutaman irtolauseen kerrottavakseen. Feature parantaa edistyessään tasoaan, ja dialogin sekä sarjan synnystä kerrotaan ihan mielenkiintoista tarinaa.

Gilmore-ism on lyhyt kooste dialoginpätkistä, jotka DVD-vastaava on katsonut tarpeelliseksi tarjota pakettina. Feature antaa kohtuullisen kuvan sarjan dialogista, mutta mukana on valitettavan paljon vain lyhyitä heittoja, jotka eivät esittele sarjan värikkäitä keskusteluja parhaassa valossa. Kolme poistettua kohtausta on yllättävän vähän 21 jaksoa sisältävässä tuotantokaudessa. Näitä olisi varmasti ollut tarjolla enemmänkin.

Gilmore Goodies and Gossip - Rory's Dance on tavallaan Gilmore Girlsin vastine kommenttiraidalle. Rory's Dance -jakso näytetään kokonaisuutena, ja varsin tiuhaan tahtiin ruudun alalaitaan tulee tietoiskuja, jotka yleensä koskevat dialogissa olevia viittauksia esimerkiksi 80-luvun nahkahousumusiikkiin. Samalla vaivalla olisi kyllä voinut kertoa muustakin kohtauksiin liittyvästä hieman enemmän, mutta ihan hyvä näinkin.

Kohtuullinen DVD-julkaisu jää täysin sisältönsä jalkoihin Gilmore Girlsin ykköskauden DVD-julkaisussa. Lämminsydämistä ja hauskaa, mutta silti tarpeen vaatiessa surullsista draaman ja komedian yhdistelmää ennenkuulemattoman monipuolisella dialogilla tyyditettynä löysi välittömästi paikkansa parhaiden tv-sarjojen listalla. Kun kaikki vaihtelevista käsikirjoituksista sydämen sulattaviin Grahamin ja Bledelin roolisuorituksiin toimii moitteetta, on Lorelain ja Roryn hymyn ja itkun täyttämästä tuotantokaudesta hyvin vaikea sanoa mitään pahaa. Odotanko innolla toisen tuotantokauden pamahtamista postiluukusta?