Elokuva
Kung Fun Wing Chun-tyylisuunnan kehittäjän ja suurmestari Ip Manin (Tony Leung) tarina alkaen 1930-luvun Foshanista ja päättyen 1950-luvun Hongkongiin heijastelee myös Kiinan dramaattisen historian polkuja. Valtiolliset konfliktit toimivat kankaana etelän edustajan Ip Manin yrittäessä yhdistää maansa kung fu -kouluja, pohjoisen suurmestarin tyttären Gong Er`n (Zhang Zhiyi) tuodessa tämän elämään haasteen muutenkin kuin taistelussa.

Ylistetyn ohjaajan Wong Kar-wain The Grandmaster käy läpi kiinalaisten taistelulajien kirjoa näyttävän akrobaattisessa kokoelmassa hakkaamisen harmoniaa kuin yhtä lailla myös kungfun syvintä olemusta ja sen filosofisia ulottuvuuksia etsivässä toimintadraamassa. Taistelulajien eri tyylisuuntia maalataan valkokankaalle ehtymättömällä esteettisyydellä kamppailjoiden liidellessä, pomppiessa ja kieppuessa painovoimaa uhmaten. Eeppinen saaga on tehty detaljeista tinkimättä, jonka visuaalisesti vaikuttava esillepano kärsii ohjaajan pakkomielteisestä stroboefektin käytöstä, jonka joka väliin tunkeminen tuntuu perusteettomalta ja häiritsevältä.

Tony Leung piirtää hallitun ja arvokkaan muotokuvan kunniakoodistoaan koko elämänsä seuranneesta Ip Manista, miehestä, joka nousi suurenkin maailman tietoisuuteen viimeistään Bruce Leen opettajana. Zhang Zhiyi tuo kuviin herkkyyttä neiti Gongina, jota riivaa kostonhimo petturi Ma Sania (Zhang Jin) kohtaan. Neljäs tarinalle tärkeä lenkki on Chang Chenin ”Partaveitsi”, Japanin sodan aikaisen vastarintaliikkeen armoton aktiivi.

Yhteenveto
Muotovalio mukilointimuuvi, jonka pakahduttava draama ei kuitenkaan aivan kohtaa sen ehtymättömän energisesti estetisoitujen yhteenottojen kanssa. Ohjaajan olisi kannattanut muistaa opettamansa kungfu -totuus: Iskut eivät ole tärkeitä, vaan niiden seuraukset.