Elokuva
Hurmaavien, niin kutsuttujen roskaleffojen (sanan positiivisessa mielessä) kruunaamaton kuningas John Carpenter on luonut uransa aikana monia muistettavia genrepätkiä, kuten Halloween - naamioiden yö (1978), Pako New Yorkista (Escape from New York, 1982) ja The Thing - "se" jostakin (1982). Omaleimaisia miehen elokuvista tekee se, että useimmat niistä tuntuvat tapahtuvan ”elokuvamaailmassa”, jossa kaikki on mahdollista ja hullutkin ideat menevät läpi. Hieman samaan tapaan kuin uuden sukupolven ohjaajan Quentin Tarantinon elokuvissa. Lavasteet ja tarinat eivät ole aina realistisemmasta päästä, mutta Carpenter saa meidät viihtymään ja tuntemaan olomme kotoisaksi milloin missäkin universumissaan.

Halloweenissa Carpenter saa meidät pelkäämään. Elokuva alkaa yhdellä elokuvahistorian muistettavimmalla kamera-ajolla, joka seuraa miten 6-vuotias Michael Myers hiipii kotinsa yläkertaan brutaalisti murhaamaan oman siskonsa. 15 laitosvuoden jälkeen pahuus pääsee jälleen valloilleen. Muuta tarinasta ei ole tarkoituksenmukaista kertoa, sillä, kuten useissa kauhuelokuvissa, juoni ei ole kovinkaan monimutkainen, mutta Halloweenin tunnelma on sitäkin väkevämpi.

Ensimmäisenä elokuvasta hyppää silmille Carpenterin taitava tapa käsitellä kuvaa. Hersyvän Pimeä tähti (Dark Star) –halpiskomedian (1974) ja ehkä hieman lakonisen Hyökkäys poliisiasemalle (Assault on Precinct 13) –jännärin (1976) jälkeen valmistuneessa Halloweenissa Carpenter viimeistään näyttää todelliset kykynsä amerikkalaisena elokuvaohjaajana, jättäen myös oman jälkensä usein halpamaisena pidettyyn kauhugenreen. Laajakuvan ahne käyttö mahdollistaa onnistuneet sommitelmat ja viileän rauhalliset kamera-ajot, jotka kuljettavat elokuvaa osuvasti eteenpäin pikkukaupungin rauhallisessa rytmissä. Niin kutsutun stalker-genren malliedustajana Halloweenin kuvallinen taidokkuus kulminoituu taustojen hyödyntämiseen – koko leveä kuva reunoja myöten on katsojan tarkkaavaisuuden kohteena.

Yksi elokuvan onnistuneista elementeistä on pahuuden täsmentäminen. Henkilöhahmot eivät pakoile katsojallekin täysin vierasta uhkaa, vaan me tiedämme, mikä pikkukaupungin varjoissa piilee, vaikka itse henkilöhahmot pyyhkivätkin silmiään ja moittivat itseään liian vilkkaasta mielikuvituksesta. Toinen esimerkki elokuvan persoonallisista, onnistuneista osa-alueista on musiikki. Harvoin elokuvien musiikkiteemat jatkavat omaa eloaan yhtä voimakkaasti kuin Halloweenin yksinkertainen, mutta toimiva pianoteema. Carpenter, joka itsepäisesti rakentaa omat teemansa usein muutamasta nuotista, osui Halloweenissa napakymppiin.

Elokuva alleviivaa myös monien aikakaudensa kauhuelokuvien tapaan yhteiskunnallista asetelmaa ja auktoriteettien välistä kuilua. On kyse sitten lasten ja lapsenvahdin tai nuorten ja aikuisten välisestä suhteesta, nuoremmat eivät saa apua vanhemmiltaan, vaan joutuvat yksin selviytymään peloistaan ja ongelmistaan. 70-luku nostaa myös päätään laittoman kääretupakin ja vapaan seksin merkeissä, mikä lukeutuu myös edellämainittuun teemaan.

Carpenterin Halloween imaisee katsojan kertaheitolla mukaan elokuvan hyytävään maailmaan. Elokuva ei ole menettänyt tehoaan liki kolmessakymmenessä vuodessa, siitä huolimatta, että samat ideat ja tehokeinot on toteutettu lukemattomia kertoja vuosien varrella, usein häpeilemättömän huonosti. Elokuvan ei niin onnistuneisiin osiin kuuluvat muutamien nuorten roolisuoritukset, mutta ne tulevat miltei pakollisina paketin mukana, kun kyseessä on pikkubudjetin kauhuttelu. Myös muutamista kerronnallisista karsinnoista voisi väitellä, mutta Halloween on ennen kaikkea itsensä näköinen kauhugenren ilmentymä, joka ei olisi sellainen ilman niin hyvien kuin mahdollisesti huonojenkin osiensa summaa. 

Tekniikka
DVD:n ei-anamorfinen kuva ei ole varsinaisesti huippuluokkaa. Rakeinen ja suttuinen kuva piinaa varsinkin pimeissä kohtauksissa, mutta kuvaa tarkasteltaessa ei pidä myöskään unohtaa elokuvan valmistumisvuotta sekä pientä budjettia. Dolby Digital 2.0 –ääniraita on myöskin hieman tunkkainen, mutta toistaa sinänsä moitteetta dialogin, musiikin sekä muut äänimaailmaan kuuluvat kolistelut.

Lisämateriaali
Julkaisu sisältää ainoastaan tekstipohjaiset biografia- ja trivia-osiot sekä elokuvan trailerin.

Yhteenveto
Carpenterin Halloween on poikinut roppakaupalla vähemmän onnistuneita jatko-osia, mutta alkuperäisteoksessa riittää potkua edelleen. Kauhuklassikon DVD-julkaisu jättää toivomisen varaa, mutta markkinoilta löytyy myös useita kahden levyn julkaisuja, jotka sisältävät anamorfisen kuvan ja monikanavamiksauksen.