Hamilton: "olin vaarallisen lähellä psykoosia"
Aki Ahlroth, To, 12/02/2009 - 18:33

Kahdessa ensimmäisessä Terminator-elokuvassa Sarah Connoria esittänyt Linda Hamilton (kuvassa) kertoi MTV:lle kokemuksiaan neljättä Terminator-elokuvaa odotellessa.

Ensinnäkin koko rooli oli vähällä jäädä saamatta. "Satutin nilkkani päiviä ennen ensimmäisen elokuvan kuvauksia. Luu murtui ja nivelsiteet repesivät." Jalka saatiin kuitenkin paikattua siedettävään kuntoon. Muussa tapauksessa rooli olisi todennäköisesti mennyt Jennifer Jason Leighille.

Hamilton tunnusti, ettei ollut aluksi kovinkaan innostunut elokuvan käsikirjoituksesta. Tilanne kuitenkin muuttui prosessin kestäessä. "Puolessa välissä ajattelin, että tästä on tulossa jotain erityislaatuista."

James Cameron ei ollut Hamiltonin suosikkiohjaaja. "Jimbo [Cameron] ja minä emme tulleet hyvin toimeen. --- Hän on ainoa ihminen, jolle olen huutanut kuvauksissa. Kaikki kuulivat sen. Minä yksinkertaisesti räjähdin." Näyttelijätär kertoi kritisoineensa Cameronia siitä, että tämä oli uppoutunut liikaa robotteihin, eikä osannut kohdella ihmisiä arvostavasti.

Hamilton oli treenannut itsensä huippukuntoon toista Terminator-elokuvaa varten. Leuanvetokohtaus filmin alussa on syöpynyt vahvasti katsojien sydämiin. "Ihmiset kertovat minulle treenaavansa, jotta saisivat samanlaiset käsivarret".

Fyysinen muutos vaati kuitenkin valtavasti työtä. "Siihen aikaan kehoa rakennettiin täysin rasvattomalla ruokavaliolla. Nykyään tiedetään, että ihminen tarvitsee tietyn määrän rasvaa. Luulen, että olin vaarallisen lähellä psykoosia." "Kukaan ei olisi saanut minua lopettamaan treenaamista", hän kuvasi pakkomiellettään.

Ellei T2-elokuvaa olisi tehty, Hamilton olisi taistellut Danny Gloverin rinnalla predatoria vastaan. "Olin juuri hyväksymässä roolia Predator 2 -elokuvassa, kun sain kuulla, että T2 otetaan työn alle." Hamilton ja Cameron keskustelivat hahmon kehityksestä, ja näyttelijän viesti ohjaajalle oli selvä: "tee hänestä hullu".

Näyttelijär on hyväksynyt sen tosiasian, että hän tulee aina olemaan Linda "The Terminator" Hamilton. Hän kuulee yhä päivittäin rakkaudenosoituksia faneiltaan, ja on siihen tyytyväinen. "On fantastista, että olen saanut tehdä jotain, joka elää kauemmin kuin minä itse", hän toteaa haastattelun lopuksi.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016