Elokuva
Kun Henry herää laboratoriosta, alkaa jahti, jossa kohteena on miehen kidnapattu vaimo Estelle (Haley Bennett) ja ultrailkeä psykopaatti Akan (Danila Kozlovsky) satapäisine armeijoineen. Ainoana apparina robottikädellä ja -jalalla, sekä hirmuisella määrällä tuliaseita ja räjähteitä varustetulla Henryllä on vähintään outo ammattisotilas Jimmy (Sharlto Copley), joka toimii oppaana paitsi muistinsa, myös puhekykynsä menettäneelle kyborgia muistuttavalle taistelukoneelle.

Hardcore Henry, kuten sitä ameriikoissa kutsutaan, ei ole ensimmäinen elokuva, joka näyttää tapahtumat päähenkilön näkökulmasta. Tekniikalla kikkailtiin ensimmäisiä kertoja jo liki sata vuotta sitten, kun Abel Gance hyödynsi subjektiivista kameraa vuoden 1927 elokuvassaan Napoleon. Neljä vuotta myöhemmin, 1931, Rouben Mamoulianin Tohtori Jekyll ja Mr. Hydessä ensimmäiset viisi minuuttia nähtiin yksinomaan protagonistin näkökulmasta. Ohjaaja Robert Montgomery käytti POV-tekniikka kahdessa vuoden 1947 elokuvassaan, Humphrey Bogartin tähdittämässä trillerissä Pimeä käytävä (Dark Passage) sekä elokuvassa Nainen järvessä (Lady in the Lake), joka perustui Raymond Chandlerin legendaariseen Philip Marlowe -romaaniin. Myöhemmin lähinnä videopelimaailmasta tuttua näkäriä on hyödynnetty monissa leffoissa, joista tunneutuimpia lienevät Halloween (1978), Strange Days (1995), The Blair Witch Project (1999), Doom (2005), Cloverfield (2008), Enter the Void (2009), Gravity (2013) ja uusimpana hillitön Grimsby (2015). Mutta se historiasta.

Ilya Naishullerin Hardcore viis veisaa tarinastaan, kun talla painetaan pohjaan heti alusta alkaen. Väkivaltaa ja kuolemaa enemmän kuin tusina normaaleita actionpätkiä sisältävä kovapanostus on saanut maksimi-ikäraja suosituksen, mutta pelit on pelattu nopeasti loppuun. Kolmen kuvaajan (Pasha Kapinos, Vsevolod Kaptur ja Fedor Lyass) kimppakivan kuvauskalustona käytetyt GoPro Hero3 -kamerat sijoitettiin erikoisvalmisteiseen rigiin, jonka magneettiset stabilaiserit on suunniteltu estämään kameran heilunta ja tärinä niin, ettei katsoja kärsi koko leffan aikaa merisairaudesta. Lopputulos on kaikesta insinööritaidosta huolimatta kuitenkin aivan liian hektinen ja sen seuraaminen saattaa hyvinkin aiheuttaa katsojille pahoinvointikohtauksia.

Idea simuloida pelejä mahdollisimman realistisesti on varmasti paperilla ollut toeuttamisen arvoinen älynväläys, mutta toinen juttu sitten onkin se, kuinka pitkälle moinen näkökulmalla elvistely ja päätön stunttailu piisaa, kun puhutaan katsojista, jotka maksavat lipun puolentoista tunnin mittaiseen raatoralliin. Vastaus on, että eihän se riitä. Parhaimmillaan Hardcore hengästyttää ja riepottelee katsojaa kuin huvipuistojen hurjimmat härvelit, mutta alituinen tappelu, tulitaistelu ja ravaaminen maalla, merellä ja ilmassa alkavat pitemmän päälle puuduttamaan. Siihenkin on siis syynsä, ettei Linnanmäen Kirnussa ole kerralla tarvetta pyöriä 90 minuuttia.

Tarina on aivan puutaheinää cyberarmeijaa kokoavine konnineen ja sankaria jelppaavine appareineen, joka suvantokohdissa selittää juonen kulkua paitsi päähenkilölle, myös katsojille. Touhu seuraa Call of Dutyja ja muita vastaavia myös siinä, että toimintakohtaukset ovat selvästi erilaisia kenttiä ja loppua kohden vastus vain kovenee, kunnes on aika kohdata itse pääpahis. Jos aivoton väkivaltaviihde ja vaahtosuinen teurastus on katsojalle SE juttu, kannattaa ehdottomasti tsekata Gareth Evansin The Raid (2012) ja sen jatko-osa The Raid 2: Berandal (2014), jotka molemmat pieksävät Naishullerin X-boxailun mennen tullen.

Sharlto Copleyn muodonmuuttaja Jimmy tuo touhuun hippusen huumoria ja inhimillisyyttä, sekä samalla myös uskottavampaa näyttelemistä, sillä loppusakki on kasvotonta sijaismassaa, joita voi ampua, räjäytellä ja potkia pitkin pitäjää. Henryn mielitiettynä Estellenä Haley Bennett on pelkkä ornamentti, mutta mahtivastus Akania esittävälle Danila Kozlovskylle voi hyvin myöntää Venäjän huonoimman, tai samalla vaikka koko Itä-Euroopan huonoimman näyttelijän palkinnon. Tim Roth piipahtaa yhdessä kohtauksessa sanomassa pari sanaa lasten kasvatuksesta.

Yhteenveto
Pelit on pelattu ennen kuin ne oikeastaan ehtivät edes alkamaan. Hardcore on toki rohkea ja ennakkoluuloton kokeilu, mutta jos sen edustama kerrontatapa ottaa vallan, minä lopetan elokuvien katselun tykkänään.