Oslossa sijaitsevan Hawaii-kahvilan mukaan nimetty Hawaii, Oslo on Erik Poppen toinen pitkä elokuva. Debyytti Schpaaa ilmestyi vuonna 1998 ja tässä uudessa elokuvassa mies on laajentanut vastuutaan myös tuottajaksi. Eikä mistään ihan turhasta tekijästä olekaan kyse. Tukholmassa opiskellut Poppe on tehnyt lukuisia mainoksia sekä musiikkivideoita, joista useat ovat voittaneet palkintoja niin Norjassa kuin kansainvälisestikin. Myös tämä elokuva valloitti maailman päästen muun muassa Norjan Oscar-ehdokkaaksi vuonna 2004.

Tyylikkäästi spektroskooppisia kuvia kohtauksien väleissä pyörittävä elokuva sijoittuu nimensä mukaisesti Norjan pääkaupunkiin. Kuumana kesäpäivänä monen elämä muuttuu. Se on päivä, jolloin Leonin (Jan Gunnar Røise) ja Åsan (Evy Elise Kasseth Røsten) on määrä tavata 11 vuotta aikaisemmin tehdyn lupauksen perusteella toisensa. Päivä, jolloin Trygve (Aksel Hennie) saa vankilasta päivän loman mennäkseen veljensä syntymäpäiville. Päivä, jolloin Bobbie (Petronella Barker) päättää päättää päivänsä. Ja päivä, jolloin Milla (Silje Torp Færavaag) ja Frode (Stig Henrik Hoff) saavat vauvan.

Leonin hoitokodin valvoja Vidar (Trond Espen Seim) näkee asioita ennalta unissaan. Hän yrittääkin pysytellä mahdollisimman paljon hereillä energiajuomia juoden. Elokuva alkaa unella, jossa Leon ja Åsa eivät koskaan tule tapaamaan toisiaan. Vidar itse ei edes usko että Åsa on oikeasti olemassa. Hän lähtee etsimään Leonia, joka aina epävarmana ollessaan lähtee juoksemaan. Kovaa ja pysähtymättä hän juokseekin, jalat viuhtoen kuin piirroshahmolla ikään. Vidarin etsiessä Leonia, hän tulee samalla muuttaneeksi useiden ihmisten kohtalon, vaikka itse uskoo ettei se ole mahdollista.

Viittä eri tarinaa ovelasti rinnakkain kuljettava elokuva on herkkua kaikille pohjoismaisten elokuvien ystäville. Suomalaisesta tasosta ollaan korkeammalla ja laatu onkin lähempänä ruotsalaisia ja tanskalaisia tuotoksia. Ovela käsikirjoitus siivittää hyvää ohjausta ja näyttelijät ovat jokainen roolissaan enemmän kuin uskottavia. Samanaikaiset tapahtumat pyörivät toistensa ympärillä tönäisten välillä pehmeästi toisiaan kuin huvipuiston törmäilyautot. Siinä missä suomalaiset elokuvat yrittävät olla todenmukaisia, pyrkii Hawaii, Oslo lähes päinvastaiseen. Se näyttää miten uskomatonta elämä voi joskus olla.

Lukuisia pieniä yksityiskohtia huomaa vasta toisella katsomisella, mutta itse juoni ei siitä enää parane. Se on juuri sopivan hyvä, jotta kokonaisuuden ymmärtää ensimmäisellä katsomisella. Vaikka elokuva ajoittain tuntuukin hieman tylsältä, säilyttää se silti tunnelmansa erinomaisesti. Ensimmäisellä katsomiskerralla elokuva onnistuu tarjoamaan yllätyksiä toisensa perään, ja kun kaikki muukin elokuvassa toimii, mielenkiinto pysyy korkealla.

Hawaii, Oslo on siinä mielessä mielenkiintoinen elokuva, että niinkin paljon tuskaa ja kärsimystä sisältävä elokuva jättää kuitenkin jälkeensä erikoisen hyvänolon tunteen. Tavallaan onnellisuuden niiden puolesta, joille käy hyvin. Jos esimerkiksi sellaiset elokuvat kuin Magnolia, Amores Perros tai kotimainen Joki ovat miellyttäneet, tämäkin on ehdottomasti katsottava.

Kuvaus on kaunista ja kamera liikkuu sulavasti käsivaralla. Ajoittain esiintyvät lievät epäterävyydet ja kuvan pehmeydet eivät sinällään haittaa kuvaustyyli huomioiden. Kamera ja henkilöt liikkuvatkin välillä siihen malliin että täydellinen tarkennus olisi äärimmäisen hankala tehtävä. Hieman korostettu värikylläisyys ja hienoinen kontrastin lisäys luovat mukavan värimaailman, joka paikoin tuntuukin jopa unelta. 1.78:1-suhteen anamorfinen kuva kuitenkin pikselöityy paikoin runsaastikin.

Elokuvan musiikki on yleisesti ottaen hyvää ja tasapainossa dialogin kanssa. Tässä kuitenkin esiintyy samaa ongelmaa kuin muissakin pohjoismaiden leffoissa; puheesta ei tahdo saada selvää. Tosin norjankielisessä elokuvassa se tuskin onkaan se tärkein asia. Ääniraidasta kuulee, että äänitys ei ole sujunut kuvauspaikoilla kovin hyvin ja eräässä kohtauksessa kuultaneen mukana mahdollisesti myös kameramiehen askeleita.

Dolby Digital 5.1 -muotoinen ääni on ihan menettelevä. Menuvalikoiden taustalla kuultava kaunis, mutta pidemmän päälle äärimmäisen ärsyttävä musiikki tosin kuuluu ainakin kaksi kertaa kovemmalla kuin itse elokuva, joten mute-nappula on syytä pitää sormen ulottuvilla.

Heti ennen elokuvaa nähdään trailerit elokuvista Paha Pukki sekä Sky Captain and the World of Tomorrow. Ne pystyy kuitenkin ohittamaan. Lisäksi levyltä löytyy myös kohtalainen kasa lisämateriaalia. Mukana on elokuvan oma traileri, poistettuja kohtauksia (6:11), biografioita, pieni kuvagalleria diaesityksenä (2:32) sekä lähes tunnin pituinen haastattelu elokuvan näyttelijöistä ja ohjaajasta. Näiden lisäksi tarjolla on vielä kaksi ihan menettelevää musiikkivideota, joiden kappaleet ovat varsin kuunneltavan arvoisia. Kaikki lisämateriaali (musiikkivideoita lukuun ottamatta) on kuitenkin menu-valikoita myöten norjankielisiä, joten ainakaan allekirjoittanut ei ymmärtänyt haastatteluista sanaakaan. Lisämateriaali ei sisälllä lainkaan tekstitystä.

Hawaii, Oslo on hieno katselukokemus, joka näyttää lupaavaa suuntaa pohjoismaiselle elokuvalle. Vaikka tällaisen yhteensolmitun episoditarinan idea alkaakin vanhentua, onnistuu Erik Poppe luomaan siihen jotain uutta. Kekseliäs ja ovela juoni yllättää katsojan positiivisesti ja elokuva jättää jälkeensä mukavan jälkimaun.