Elokuva
Joissain elokuvissa on sanomaa, joissain nokkela juoni tai koskettava tarina. Joissain elokuvissa ei ole mitään näistä, mutta niiden tavoittelema tunnelma välittyy niin hyvin katsojalle, ettei näiden puutteella ole väliä. Tällainen elokuva on Justin Kerriganin tähän mennessä ainut ohjaustyö, Human Traffic. Siinä ei ole vahvoja hahmoja, eikä erityisemmin mitään juontakaan, mutta se tekee hauskan, hapon syövyttämän hyökkäyksen klubimaailman syövereihin.

Elokuva kertoo pääosin viiden tyypin, vaatekaupassa työskentelevän Jipin (John Simm), levyjä myyvän ja pyörittävän Koopin (Shaun Parkes), tämän tyttöystävän Ninan (Nicola Reynolds) sekä Ninan kaverin Lulun (Lorraine Pilkington), ja erinäisiä huumeita kavereilleen diilaavan ja kotonaan lorvivan Moffin (Danny Dyer) yhdestä viikonlopusta. Jokainen heistä tuntuu olevan jollain tavalla jumissa elämässään, mutta kun viikonloppu tulee, tuoden mukanaan yhdet isot bileet, kaikki tämä unohtuu. Ainakin hetkeksi.

Perjantain suuret bileet ovat elokuvan pääosassa. Ehkä jopa enemmän kuin itse hahmot. Tämä ei kuitenkaan ole täysin huono juttu, vaan tekee elokuvasta hauskan ja osuvan kuvauksen perjantain odotuksesta, ja itse bileiden käynnistymisestä. Ihmiset elokuvassa ovat kuin kaikki klubimaailman kliseet koottuna yhteen. Löytyy ekstaasia vetäviä, kaiken tietäviä bileveteraaneja, poukkoilevia piripäitä ja nurkissa lojuvia pössyttelijöitä. Ihan vaan tanssimaan ja musiikista nauttimaan tulleita ihmisiä unohtamatta. Human Trafficin yksi toimivimpia osia ovatkin juuri nämä sivuhahmot ja niiden näyttelijät. Heidän suustaan kuullaan muun muassa syvällinen keskustelu Star Warsista, ihan uudella näkökulmalla. Musiikkiakin löytyy laidasta laitaan, ja elokuvan soundtrack onkin erittäin toimiva konemusiikista pitäville. Muille se ei varmaan uppoa, mutta ei välttämättä uppoa silloin itse elokuvakaan.

Vaikka tunnelmaa tukeekin pääosin toimiva audiovisuaalinen maailma, pientä hapuiluakin löytyy. Kuvaus on näppärää ja leikkaukset nopeita, mutta yhtenäisyyden puute haittaa. Kaikesta huokuu ohjaajan kokemattomuus ja oman tyylin etsiminen. Käsikirjoituskin on toimiva, mutta sisältää liikaa, ehkä kirjoitusvaiheessa hyvältä tuntuneita, irrallisia kohtauksia. Nämä aiheuttavat lähinnä kiusaantuneisuutta ja rikkovat muuten hyvää menoa. Myös elokuvan lopettaminen on tuntunut olevan vaikeaa, eivätkä ohuet hahmot riitä tuomaan tyydyttävää päätöstä. Tällaisenaan se on hieman väkinäisen oloinen.

Kuva

Anamorfinen 1.85:1-suhteen kuva on varsin keskinkertaista tasoa. Kuva on kokonaisuudessaan hieman pehmeä, ja roskia esiintyy jatkuvasti. Myös pientä kohinaa on, mutta ei haitaksi asti. Roskainen ja pehmeä kuva tavallaan sopii välillä bilekohtauksiin, mutta se kun ei ole tarkoituksellista.

Ääni
Parasta heikohkossa julkaisussa ovat äänet. Dialogi toistuu selkeästi ja musiikki pauhaa kunnolla. Musiikkipainotteisessa elokuvassa ääniraita pääseekin todella vauhtiin bilekohtauksissa, joiden aikana tuntee olevansa paikan päällä.

Lisämateriaali
Cast & Crew - Näyttelijöiden ja tekijöiden esittely, joka tylysti vain listaa eri elokuvia.

Trailer - Elokuva traileri

C.J. Bolland music video - Elokuvan pätkistä koottu musiikkivideo.

Lisämateriaali koostuu heikon julkaisun perustavarasta. Filmografia, traileri ja musiikkivideo eivät paljon iloa tarjoa.

Yhteenveto
Human Traffic voitti parhaan kuvauksen, parhaan ohjauksen ja parhaan draaman Bafta-palkinnot vuonna 2000. Se on hauska ja osuva kuvaus pelkästään viikonloppua, ja sen tuomia bileitä odottavista nuorista. Hahmoiltaan se on aika kevyt, eikä elokuvana mullista maailmaa, mutta hauskat näyttelijäsuoritukset ja ennen kaikkea hyvä tunnelma ja soundtrack pitävät sen rytmissä. Suositellaan katsottavaksi isossa porukassa ennen viikonloppua, jolloin kehno julkaisukaan ei haittaa.