John Landisin meriittilista on melkoinen. Listalle mahtuu niin kampuskomedian parhaimmistoon lukeutuva Animal House (1978), musikaaliklassikko The Blues Brothers (1980) ja kuuluisa Michael Jacksonin Thriller-musiikkivideo (1983). Ohjaajalle tyypillistä lapsenomaista huumoria löytyy lähes jokaisesta hänen elokuvastaan, jotka muistuttavat enemminkin ala-asteikäisen pojan äidinkielen esseitä kuin oikeita käsikirjoituksia. Kaikkea löytyy natseista armeijaan ja muihin teinipoikien fantasioihin. Vuonna 1981 ilmestynyt An American Werewolf in London -elokuva edustaa samaa linjaa ohjaajan muidenkin teosten kanssa, vaikka hieman vakavampaa otetta on haettu.

Amerikkalaiset turistit David Kessler (David Naughton) ja Jack Goodman (Griffin Dunne) ovat kolmen kuukauden kestoisella patikkaretkellään saavuttaneet juuri Englannin jylhät nummet. Kaverukset päätyvät Teurastettu lammas -nimiseen tavernaan lämmittelemään ja huomaavat ettei paikallinen väestö ole järin vieraanvaraista. Ikävän välikohtauksen myötä Jack ja David poistuvat tavernasta ja jatkavat matkaansa eteenpäin. Paikallisten varoitukset täydestä kuusta unohtuvat saman tien, ja poikien patikointireitti vie keskelle silmänkantamattomiin jatkuvia nummia. Yön pimeydestä kuuluva kauhea ulvonta seisauttaa poikien veren, ja hätääntyneet kaverukset joutuvat myyttisen pedon uhreiksi.

Muutama viikko myöhemmin David herää Lontoon sairaalasta haavoittuneena. Hänellä on mielikuva kauheasta sudesta, joka raateli Jackin hänen silmiensä edessä. Scotland Yardin virallinen näkemys on kuitenkin karannut mielipuoli. Davidin näkemyksiä pidetään pahasti traumatisoituneen uhrin hourailuina. Hänen mielentilansa alkaa pahentua yhä entisestään, kun juuri kuollut Jack tulee varoittamaan Davidiin kohdistunutta kirousta. Heidän kimppuunsa tuona yönä hyökkäsi ihmissusi, jonka tappamat uhrit muuttuvat eläviksi kuolleiksi. Haavoittuneille on kuitenkin vielä karmeampi kohtalo. Heistä tulee täydenkuun aikana vertajanoavia ihmissusia.

Idea elokuvan juonelle syntyi jo 60-luvun loppupuolella, kun silloin 19-vuotias John Landis työskenteli Brian G. Huttonin ohjaaman Kelly's Heroes (1970) -elokuvan parissa Jugoslaviassa. Mustalaisten järjestämän hautajaisrituaalin innoittamana Landis pohti kuinka länsimaalainen kulttuuri reagoisi kuolleista nousseeseen ystävään. Yhdistelemällä Jugoslaviassa nähtyä rituaalia ja vuoden 1941 kauhuklassikkoa, The Wolf Mania, hän kirjoitti käsikirjoituksen kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyvälle elokuvallensa, An American Werewolf in Londonille.

Käsikirjoitus on kuitenkin huomattavasti varttuneempi kuin miehen silloinen ikä antaa ymmärtää. An American Werewolf in London ei sorru ohjaajalle tyypilliseen ideoiden liikaan änkeämiseen, jotka ovat hyvin esille aikaisemmissa Animal House - ja Blues Brothers -ohjaustöissä. Werewolf on sen sijaan hillitty kokonaisuus, joka seuraa klassista kauhutarinaa ihmissudesta hieman päiviteltynä. Komiikka on lisätty tarinan suomien hullunkuristen tilanteiden avulla. Valitettavasti huumorin taso ei paria poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan vakuuta. Ne muutamat ovatkin sitten todellisia nauruhermon räjäyttäjiä.

Huumori ei ole ainoa toimimaton asia elokuvassa, vaan myös kauhuosastolla on menty harhaan. Vaikka varsinaisesta kauhuelokuvasta ei voidakaan puhua, ei tunnelmaa saada juuri luotua. Harvat säikäytyskohdat eivät eroa lukuisista muista säikyttelyistä mitenkään. Muutamaa tyylikästä kohtausta lukuun ottamatta, ei elokuva ansaitse sen saamaa kauhuklassikon mainetta. Mainosten hehkuttama pelottavuus on lähinnä kalpea varjo muiden samaan aikaan ilmestyneiden kauhu- ja jännityselokuvien rinnalla.

On elokuvassa kuitenkin jotain hyvääkin, ja se on tehosteet. Kiittäminen on täysin Rick Bakerin ja hänen tehosteryhmänsä, joiden kädenjälkiä saamme ihailla elokuvassa. Oli kyseessä sitten ylösnoussut Goodman tai mainetta niittänyt ihmissudeksi muuntautuminen, ovat tehosteet edelleen aikaa kestäneitä. Jotain kertoo se, että An American Werewolf in London -elokuvan tehosteet ovat vastuussa Oscar-palkintojen myöntämisestä myös erikoistehosteille. Kyseinen kategoria ilmestyi listoille vasta vuonna 1982 elokuvan palkitsemisen myötä.

An American Werewolf in London -elokuva on saavuttanut kuluneiden vuosien aikana lievää kulttistatusta ja ylistystä. Onpa kehuissa menty niinkin pitkälle, että sitä on pidetty eräinä mustan kauhukomedian klassikoina. Ehkäpä tästä johtuen elokuva oli allekirjoittaneelle kaikkea muuta kuin sille kohdistettu tunnustus antoi ymmärtää. Vaikka juoni eteneekin varsin sujuvasti alusta loppuun saakka, ei se aiheuta juuri pelkoa saatikka naurua muutamaa hassua poikkeusta lukuun ottamatta.

Kuva
Alkuperäinen 1.85:1-suhde on tallennettu levylle anamorfisena. Jälki ei ole järin onnistunut millään osa-alueella, vaikka päihittääkin aikaisemman julkaisun. Kuva on kauttaaltaan hieman pehmeä, eikä kokoaikainen rakeisuus auta asiaa. Värit ovat aavistuksen verran haaleat ja roskia vilisee pitkin elokuvaa. Ottaen kuitenkin elokuvan iän ja laadun huomioon, on kuvan laatu varmasti paras mahdollinen.

Ääni
Julkaisu sisältää vain Dolby Digital 5.1 -ääniraidan, ja esimerkiksi R1-julkaisusta löytyvästä DTS-raidasta on luovuttu. Ääniraita on koodattu säästeliäästi, eikä mitään suuria yllätyksiä kannata odottaa. Dialogi on eroteltu selkeästi etukanaviin ja muut kanavat on pyhitetty erikoistehosteille, joita käytetään oikeastaan vain suuremmissa toimintakohtauksissa. Toimiva, muttei järin ihmeellinen miksaus.

Lisämateriaali
Kommenttiraita – Kommenttiraidalla ovat äänessä elokuvan päänäyttelijät David Naughton ja Griffin Dunne. Miekkosten kommentaari on varsin sujuvasanaista ja anekdootteja jaetaan mukavaan tahtiin.

Kulissien takaa (05:15) – Pikainen silmäys elokuvan kulissien taakse ei juuri kerro mitään katsojalle, saatikka anna minkäänlaista triviaa.

Poisleikattuja kohtauksia (03:06) – Osio sisältää oikeasti parin minuutin edestä B-roll -materiaalia oikeasti poistettujen kohtausten sijaan. Kooste on äänetön.

John Landisin haastattelu (18:18) – Hieman mielenkiintoisempi haastattelu, joka vastaa normaalijulkaisun making of -dokumentteja. Landis kertoo omasta elokuvastaan ja sen tehosteista omalla lapsenomaisella innokkuudella.

Rick Bakerin haastattelu (11:12) – Elokuvan erikoistehosteista vastanneen Bakerin haastattelu on astetta mielenkiintoisempi kuin ohjaajan. Baker käsittelee haastattelussaan suden ulkonäköä ja muodonmuutoksessa käytettyjä tehosteita.

Erikoistehosteet (10:45) – Yksitoistaminuuttinen katsaus elokuvassa nähtävän käden syntyyn vaihe vaiheelta. Muidenkin tehosteiden läpikäyminen olisi ollut tervetullut lisä.

Lisäksi levyltä löytyy kuvakäsikirjoituksen vertailua elokuvaan (02:27) ja kuvagalleria (03:43). Julkaisun kaikki lisämateriaali on tekstitetty myös suomeksi.

Yhteenveto
Kulttiklassikoihin lukeutuva An American Werewolf in London -elokuva siirtää vanhat Universalin kauhuklassikot modernimmiksi saduiksi, joissa on ripaus huumoria. Valitettavasti lopputulos ei ole järin onnistunut muun kuin tehosteiden osalta. Joko ajanhammas on syönyt elokuvan tunnelmaa rankalla kädellä tai sitten allekirjoittanut on vain kyllästetty paremmilla kauhukomedioilla.