Nimestään huolimatta Pan Visionin yhdessä YLE:n tallennepalvelun kanssa julkaisema II maailmansota -niminen DVD-boksi ei sisällä yhtään varsinaista sotaelokuvaa, vaan paketin viisi elokuvaa ovat RKO-yhtiön vuosina 1943 - 48 tekemiä sotapropagandaelokuvia. Sota-aikana valmistuneiden elokuvien avulla pyrittiin muokkaamaan kotirintaman yleistä mielipidettä sotaponnistuksille suotuisaan suuntaan sekä valmistelemaan kansakuntaa Yhdysvaltain liittymiseen natsien vastaiseen rintamaan. Kaksi suuren maailmanpalon päättymisen jälkeen valmistunutta elokuvaa puolestaan pyrkivät muistuttamaan, että sodan päättymisestä huolimatta maailma ei vieläkään ole vapaa kansakunnan vihollisista.

---

Hitlerin lapset (Hitler's Children, 1943)
ohjaus: Edward Dmytryk
pääosissa: Tim Holt, Bonita Granville, Kent Smith

Lähinnä B-elokuvien ohjaajana kunnostautuneen ukrainalaissyntyisen Edward Dmytrykin vuonna 1943 ohjaama Hitlerin lapset on selkeästi tilaustyö, jonka tarkoitus on muokata amerikkalaisen yleisön mielipiteitä saksalaisvastaisiksi, vaikka tekijät mieluusti puhuvatkin natsivastaisuudesta. Elokuvan valmistumishetkellä USA ei vielä aktiivisesti osallistunut sotatoimiin Euroopan alueella, mutta sotaan liittyminen oli vain ajan kysymys.

Käsikirjoituksen on Gregor Ziemerin kirjan Education for Death pohjalta laatinut Emmet Lavery, jonka ansioluettelosta löytyy myös muita sotapropagandaelokuvia. Elokuvan tuottaneen RKO-yhtiönkin yllätykseksi Hitlerin lapset oli eräs vuoden 1943 menestyneimmistä elokuvista lippuluukuilla. Epäilemättä elokuvan sensaatiomaiset paljastukset Saksan fasistisen hallinnon harjoittamasta nuorison aivopesusta, rodunjalostuksesta ja pakkosterilisaatioista kiinnostivat yleisöä.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin amerikkalaista koulua käyvän Annan (Bonita Granville) ja viereistä Horst Wessel -koulua käyvän Karlin (Tim Holt) kohtaloiden myötä. Amerikkalaisten vanhempien Saksassa syntynyt tytär Anna on USA:ssa asuessaan saanut maistaa vapautta eikä siksi hyväksy ihmisoikeuksia polkevaa natsi-ideologiaa. USA:ssa syntynyt Karl puolestaan on saksalaisuudestaan ylpeä arjalainen valioihminen, joka koulun jälkeen etenee nopeasti urallaan Gestapossa. Vastakkaisista ideologioista huolimatta nuoret ajautuvat tuhoon tuomittuun suhteeseen keskenään. Elokuvan kolmas keskeinen henkilö ja elokuvan kertoja on Kent Smithin näyttelemä amerikkalaisen koulun opettaja Nichols, joka tekee parhaansa pelastaakseen Annan natsien hänelle varaamalta kohtalolta.

Yhtään yllättävää juonenkäännettä elokuvaan ei mahdu, ja tekijät ovat tehneet parhaansa mahduttaakseen mukaan mahdollisimman paljon vuonna 1943 tiedossa olleita natsien yli-ihmisoppia korostavia näkemyksiä. Aivan täydellisiä tekijöiden tiedot eivät kuitenkaan ole olleet, esimerkiksi katolisen kirkon ja natsien välit esitetään elokuvassa huomattavasti viileämmäksi kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Kaikessa kitkeryydessään ja suoranaisessa ilkeydessään elokuvan äärimmäisyyksin viety antifasistisuus tuntuu nykykatsojasta jopa tahattoman koomiselta.

Elokuvan puutteista huolimatta entinen lapsitähti Bonita Granville onnistuu kohtalaisesti epätoivoiseen tilanteeseen ajautuvan nuoren naisen roolissa. Enimmäkseen lännenelokuvien sivurooleissa esiintynyt Tim Holt arjalaisen rodun mallioppilaana tekee niin ikään roolinsa sangen uskottavasti. Ympärillään vellovista tapahtumista totaalisen tietämätöntä opettajaa näyttelevä Kent Smith jää hieman nuorempien kollegojensa varjoon, mutta toisaalta hänen roolihahmonsakin on kirjoitettu melkoisen epäuskottavaksi.

**

---

Japanilaista verta (Behind the Rising Sun, 1943)
ohjaus: Edward Dmytryk
pääosissa: Tom Neal, J. Carrol Naish, Robert Ryan, Gloria Holden, Donald Douglas, Margo

Edward Dmytrykin samana vuonna Hitlerin lapset -elokuvan kanssa ohjaama Japanilaista verta on äärirasistisuudessaan kova pala katsottavaksi, jopa elokuvan valmistumisajan olosuhteet huomioiden. Emmet Laveryn kyhäämä käsikirjoitus perustuu Japanissa 1930-luvulla toimineen kirjeenvaihtaja James R. Youngin muistelmiin.

Ymmärrettävistä syistä japanilaisnäyttelijöiden kiinnittäminen keskeisiin rooleihin ei ollut mahdollista, joten kehnosti japanilaisiksi maskeeratut amerikkalaisnäyttelijät onnistuvat olemaan elokuvan kiihkorasistisuudesta huolimatta tahattoman koomisia. J. Carrol Naishin näyttelemä Reo Seki on ääri-isänmaallinen japanilaispoliitikko, joka kannattaa kiihkeästi Japanin laajentumispyrkimyksiä. Hänen poikansa Taro Seki (Tom Neal) on viettänyt useita vuosia Yhdysvalloissa opiskelemassa ja on imenyt itseensä vaikutteita vapaamielisestä länsimaisesta kulttuurista. Taro värväytyy amerikkalaisen Clancy O'Haran (Donald Douglas) insinööritoimistoon tarkoituksenaan parantaa kotimaansa asuinolosuhteita kestävämpiä rakennuksia suunnittelemalla. Vaikka Reo vielä sulattaakin poikansa työskentelyn amerikkalaisessa yrityksessä, on Taron rakastuminen O'Haran alempisäätyiseen sihteeriin Tama Shimamuraan (Margo) liikaa.

Reo painostaa poikansa liittymään keisarilliseen armeijaan, joka on valtaamassa Kiinaa. Kaunistelematta Japanilaista verta kuvaa niitä julmuuksia, joihin japanilaiset Kiinassa syyllistyivät: kiinalaisnaisten pakottamiseen japanilaissotilaiden seksiorjiksi, lasten huumaamiseen oopiumilla ja siviiliväestön raakalaisemaiseen kohteluun. Jopa propagandaministeriksi nimitetty, äärinationalistinen isä kauhistuu nähdessään millaiseksi hirviöksi hänen poikansa on keisarillisen armeijan toimesta aivopesty.

Nykypäivänä Japanilaista verta on kiinnostava vain ja ainoastaan malliesimerkkinä poliittisesta propagandaelokuvasta. Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan puisevia, käsikirjoitus on yksioikoisen suoraviivainen ja koko elokuva on tehty tarkoituksellisesti amerikkalaisen kotirintaman mielen muokkaamiseksi. Ilmeisesti elokuva tavoitti kohdeyleisönsä, sillä Japanilaista verta oli yhdessä Hitlerin lapset -elokuvan kanssa RKO-studion vuoden 1943 menestyneimpiä  elokuvia.

*

---

Tämä maa on minun (This Land is Mine, 1943)
ohjaus: Jean Renoir
pääosissa: Charles Laughton, Maureen O'Hara, George Sanders, Walter Slezak

Vuonna 1894 syntynyt, impressionistisen taidemaalari Auguste Renoirin poika Jean Renoir imi jo lapsuudenkodissaan itseensä runsaasti taiteellisia vaikutteita. Juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä ratsuväkeen liittynyt Jean haavoittui heti sodan alkuvaiheissa, viettäen suurimman osan sotavuosista sairaalassa toipilaana. Pitkien toipumisvuosien aikana hän katseli paljon elokuvia ja menetti sydämensä uudelle taidemuodolle.

1920-luvun alussa, isänsä perinnön turvin, Renoir perusti yhtiön elokuvien tuottamista varten. Opeteltuaan ensin elokuvakerronnan sääntöjä muutaman mykkäelokuvan ohjaajana Jean Renoir alkoi 1930-luvulla tutkia kasvavassa määrin yhteiskunnallisia aiheita naturalistisella tyylillä. Hän saavutti suosiota etenkin vasemmistolaisesti suuntautuneen kansanrintaman riveissä. Toisen maailmansodan sytyttyä Renoir pakeni sodan jaloista Yhdysvaltoihin, jossa hän teki sarjan tyyliltään erilaisia, mutta kiinnostavia elokuvia. Renoir itse ei juurikaan arvostanut Hollywoodissa tekemiään elokuvia ja hänen työskentelytyylinsä sopikin huonosti studioiden hallitsemaan Hollywoodin. Sodan päättymisen jälkeen Renoir jäi kuitenkin Yhdysvaltoihin asumaan, mutta jatkoi elokuvien tekemistä Euroopassa.

Renoirin vähättelystä huolimatta II maailmansota -boksin kiinnostavimpiin elokuviin kuuluu hänen vuonna 1943 RKO-studiolle ohjaamaansa Tämä maa on minun. Elokuvan miljöönä on natsien miehittämä pikkukaupunki Ranskassa. Tarinan keskeinen henkilö on Charles Laughtonin näyttelemä Albert Lory, keski-ikäinen ja hissukkamaisen ujo äitinsä kanssa asuva opettaja, joka ei uskalla edes tunnustaa rakkauttaan viehättävälle kollegalleen Louise Martinille (Maureen O'Hara).

Kahtia jakautuneessa kaupungissa osa asukkaista haluaa toimia yhdessä saksalaisten miehittäjien kanssa, kun taas toiset haluavat taistella vapautensa puolesta ja ajaa saksalaiset tiehensä. Yllättäen hiljainen ja sävyisä Albert ajautuu vastarintaliikkeen toimintaan mukaan ja koko hänen elämänsä muuttuu dramaattisesti.

Tämäkin elokuva on luonnollisesti tarkoitettu ennen kaikkea nostamaan USA:n kotirintaman, miksei myös miehitetyssä Ranskassa asuvien, taistelutahtoa. Oivaltavan ohjauksen, keskitasoa kiinnostavamman käsikirjoituksen sekä kohtalaisen onnistuneiden näyttelijäsuoritusten ansiosta Tämä maa on minun ei ole kuitenkaan vanhentunut aivan yhtä pahoin kuin samana vuonna valmistuneet Hitlerin lapset ja Japanilaista verta.

***

---

Kostaja (Cornered, 1945)
ohjaus: Edward Dmytryk
pääosissa: Dick Powell, Walter Slezak, Micheline Cheirel, Nina Vale

II maailmansota -boksin kolmas Edward Dmytrykin ohjaama elokuva on pian sodan päättymisen jälkeen tehty Kostaja, jossa puidaan sodan vaikutuksia niin yksilötasolla kuin laajemminkin yhteiskunnassa.

Vaikka aseet ovat vaienneet, ei Dick Powellin näyttelemä, vuoden sotavankileirillä viettänyt kanadalaislentäjä Laurence Gerard pääse irti sodasta. Yön pimeyden turvin hän soutaa Englannin kanaalin poikki takaisin Ranskaan selvittämään vastarintaliikkeessä toimineen nuoren vaimonsa kuolemaa. Jäljet johtavat kuolleeksi ilmoitettuun, saksalaismielisessä Vichyn hallituksessa vaikuttaneeseen Marcel Jarnaciin. Gerard seuraa Jarnacin perässä Buenos Airesiin, jossa hänelle valkenee että vaikka natsit kukistettiin Euroopassa on heidän aatteensa kyseenalaisine oppeineen yhä elossa.

Kyseessä on tematiikaltaan voimakkaasti film-noir -vaikutteinen teos, joka lunastaa paikkansa tässä boksissa kuvauksena sodan vaikutuksesta yksittäiseen ihmiseen. Kostaja on aiheeltaan kiinnostava elokuva, joka harmillisesti hukkaa mahdollisuutensa laahaavasti etenevään tarinaan ja korkeintaan keskinkertaisiin roolisuorituksiin. Harry J. Wildin onnistunut kameratyöskentely ansaitsee kuitenkin tulla mainituksi.

**

---

Maanalainen salaliitto (Berlin Express, 1948)
ohjaus: Jacques Tourneur
pääosissa: Merle Oberon, Robert Ryan, Charles Korvin, Paul Lukas

II maailmansota -boksin kiinnostavin yksittäinen elokuva on ranskalaisen Jacques Tourneurin ohjaama Maanalainen salaliitto. Erityisesti kauhuelokuvistaan (mm. Kissaihmiset, 1942) tunnettu Tourneur työsti myös useita onnistuneita film-noir -elokuvia, tunnetuin näistä lienee loistelias Varjot menneisyydestä (1947).

Maanalainen salaliitto kiertyy Pariisista Berliiniin liikennöivän pikajunan matkan ympärille. Junassa matkustaa Saksojen yhdistymistä ajavan liikkeen johtaja Bernhardt (Paul Lukas), jonka maanalainen aktivistiryhmittymä aikoo kidnapata. Kohtalokkaalla junamatkalla mukana olevat päähenkilöt edustavat näennäisen sattumalta samoja kansallisuuksia kuin jaetun Saksan raunioita valvovat voittajavaltiot: USA, Ranska, Englanti ja Venäjä. Eri maita edustavat tiedusteluspesialistit Robert Lindley USA:sta (Robert Ryan), brittiläinen Brit Sterling (Robert Coote) ja venäläinen luutnantti Maxim (Roman Toporov) joutuvat yhdistämään voimansa siepatun rauhanlähettilään löytämiseksi. Avukseen he saavat Bernhardtin ranskalaisen sihteerin Luciennen (Merle Oberon).

Curt Siodmakin ja Harold Medfordin käsikirjoitus pohjautuu Life-lehden artikkeliin, jossa kerrottiin halki jaetun Berliinin matkaavasta armeijan junasta. Vaikka Maananainen salaliitto on mahdollista katsoa film-noir -vaikutteisena agenttitrillerinä, on pohjalla kuitenkin propagandistinen perusväritys. Elokuvassa eri voittajavaltioita edustavat päähenkilöt joutuvat yhdistämään voimansa rauhantekijän pelastamiseksi ja raunioiksi pommitetun Saksan rauhanomaisen kehityksen edistämiseksi.

Elokuvan kiinnostavuutta nostavat autenttiset maisemat toisen maailmansodan jälkeisestä, raunioituneesta Euroopasta. Pariisin ja Frankfurtin lisäksi elokuvaa kuvattiin valloitetussa Saksassa. Kyseessä on ensimmäinen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen tehty elokuva, jonka tekijät päästettiin kuvaamaan jaettuun Saksaan.

***½

Kuva
Boksin sisältämien elokuvien kuvanlaadusta on vaikea löytää positiivista sanottavaa. Kaikissa tapauksissa kuva kärsii terävyyden puutteesta, jokaisessa on runsaasti naarmuuntuneesta filmimateriaalista peräisin olevia häiriöitä ja kaiken lisäksi kontrastissa ei ole kehumista. Kirkkaissa kohtauksissa kuva "palaa puhki" ja vastaavasti hämärässä kuvatut kohtaukset ovat lähinnä harmaata mössöä, josta on vaikea saada mitään selvää.

Valtaosa puutteista lienee peräisin kuluneestä lähdemateriaalista, mutta osa kuvan virheistä on ilmiselvästi syntynyt elokuvien digitointivaiheessa.

Ääni
Kaikki elokuvat esitetään alkuperäisellä monoääniraidalla, jota ei ole vaivauduttu millään muotoa parantelemaan. Tarkkaan kuuntelemalla dialogista saa selvää, mutta kielitaidon harjoittaminen tämän julkaisun perusteella on kuitenkin hankalaa. Siitä pitävät huolen kuvaan poltetut käännöstekstit.

Lisämateriaali
Boksi ei sisällä mitään lisämateriaalia. Kyseessä on riisutuin koskaan näkemäni DVD-julkaisu, sillä levyillä ei ole edes kappaleenhakua. Ainoa staattisessa päävalikossa tarjolla oleva toiminto on katsottavan elokuvan valinta. Surkeuden kruunaavat jo äsken mainitsemani kuvaan poltetut käännöstekstit, joissa on runsaasti kirjoitusvirheitä.

Viisi elokuvaa on jaettu kolmelle DVD:lle, mutta elokuvat eivät ole missään järjestyksessä sen enempää kronologisesti kuin temaattisestikaan.

Levy 1:
Hitlerin lapset
Maanalainen salaliitto

Levy 2:
Japanilaista verta
Kostaja

Levy 3:
Tämä maa on minun

Yhteenveto
II maailmansota -boksi on kiinnostava lähinnä historiallisena kuriositeettina. Edward Dmytrykin ohjaamia elokuvia voinee suositella sekä sotahistoriasta kiinnostuneille että sosiaalipolitiikan tutkijoille malliesimerkkinä poliittisesta propagandasta. Paketin kiinnostavimmat elokuvat ovat Jean Renoirin Tämä maa on minun ja Jacques Tourneurin Maanalainen salaliitto, jotka ovat onnistuneita kuvauksia sodan vaikutuksista niin yhteiskunnallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla.

Tekniseltä tasoltaan julkaisu on joka suhteessa ala-arvoinen, eikä eroa millään tavalla edukseen kuluneesta videokasetista.