Elokuva
Elokuun 29. päivä kuluvaa vuotta tuli kuluneeksi sata vuotta näyttelijätär Ingrid Bergmanin syntymästä, ja juhlavuotta kelpaa viettää Stig Björkmanin asiallisen ja viihdyttävän dokumentin, Ingrid Bergman - Omin sanoin, seurassa. Dokumentti luo perustan narraatiolle, joka perustuu Bergmanin päiväkirjamerkintöihin ja kirjeenvaihtoon ystäviensä kanssa. Äänen elokuvan todellisen tähden ajatuksille antaa nuoremman sukupolven nouseva tähti naapurimaasta, viimeksi elokuvissa Ex Machina ja Koodinimi U.N.C.L.E. pääosissa nähty Alicia Vikander.

Björkman syväluotaa nimenomaan ihmistä tähtikultin takana, sivuuttaa Bergmanin suurelokuvat, kuten Tri. Jekyll & Mr. Hyde (1941), Casablanca (1942), Kenelle kellot soivat (1943), Kaasuvalo ja Noiduttu (molemmat 1944) sivulauseilla, eikä takerru sen suuremmin edes Bergmanin voittamiin kahteen Oscar-palkintoon parhaasta naispääosasta (Kaasuvalo ja Anastasia (1956). Bergmanin viimeiseksi valkokangaselokuvaksi jäi Syyssonaatti (1976), tähden ainoa yhteistyö kotimaansa Ruotsin menestyneimmän kansainvälisesti elokuvaohjaajan Ingmar Bergmanin kanssa

Keskiöön nostetaan enemmään diivan elkeet tyystin pois jättäneen juhlitun tähden yksityiselämä ja opportunisminakin nähdyt siirrot aviorintamalla, jotka olivat lehdistön lempikauraa ja saivat Bergmanin itsensä jättämään Hollywoodin vuosikausiksi. Bergman oli aviossa kolme kertaa, vuosina 1937-1950 ruotsalaisen Petter Lindströmin kanssa, josta syntyi tytär Pia, 1950-1956 italialaisen elokuvaohjaaja Roberto Rosselinin kanssa (lapset Roberto, Ingrid ja itsekin vakuuttavan uran Hollywoodissa luonut Isabella), sekä viimeisenä teatterituottaja Lars Schmidtin vuodesta 1957 aina vuoteen 1976. Myös kohuttu suhde yhteen maailmaan kuuluisimpaan sotakuvaajaan, Robert Capaan, tuodaan elokuvassa julki. Indgrid Bergman kuoli syntymäpäivänään 29.8.1982 67-vuotiaana.

Björkman ei kuitenkaan repostele vilkasta ja liikkuvaa elämää viettäneen Bergmanin parisuhdesotkuilla, ei tuomitse eikä herjaa, vaan antaa aikalaisten kertoa itse omat mielipiteensä puolueettomalla maaperällä. Jokainen jälkikasvusta pääsevät ääneen, mutta vaikka kritiikkiä tuleekin äidin vähäisestä läsnäolosta perheen kanssa, kukaan heistä ei muistele Ingridiä pahalla, vaan päinvastoin. Nykyhetkessä tehdyt haastattelut ovat kuitenkin vain pieni osa kerrontaa, sillä Bergman oli itse intohimoinen kuvaaja, jonka filmaamaa materiaalia nähdään elokuvassa paljon.

Yhteenveto
Turhaa sensaatiohakuisuutta viisaasti välttelevä, asiallinen ja ajatuksekas dokumentti yhdestä valkokankaan todellisesta kaunottaresta, jonka menestys oli täysin ansaittua.