Viikko miehensä, Yhdysvaltain presidentin, John F. Kennedyn (Caspar Phillipson), salamurhan jälkeen marraskuussa 1963, leskeksi jäänyt Jackie Kennedy (Natalie Portman) istuu yksin suuressa huvilassa Massachusettsissa ja kertaa elämänsä tapahtumia Life-lehden toimittaja Theodore H. Whitelle (Billy Crudup).

Chileläisen ohjaajan Pablo Larrainin Jackie kertaa yhden Yhdysvaltain mustimman päivän tapahtumia avoautossa murhatun presidentin vieressä istuneen Jackie-vaimon näkökulmasta. Sen sijaan, että Noah Oppenheimin käsikirjoittama elokuva keskittyisi itse veritekoon ja sen jälkeisiin poliittisiin seurauksiin, se rakentaa eri aikatasoissa liikkuen muotokuvan vahvasta ja jääräpäisestä naisesta keskellä murrosta ja surua, joka kosketti koko kansakuntaa. Larrainin esillepano on pientä, paikoin hyvinkin teatraalista, ohjaajan pitäessä fokuksessa vain muutaman ihmisen kerrallaan. Yhtä lailla intiiminä pidetään eeppisemmät kohtaukset hautajaisineen, jotka luodaan taidokkaasti vanhoja arkistomateriaaleja hyötykäyttäen.

Ohjaaja luottaa tiukkoihin lähikuviin ja syystäkin Natalie Portmaniin, joka kärsii, suree ja tuntee joka solullaan. Jackien uniikkia artikulointia ja kehonkieltä myöten todellisen esikuvansa rakentava näyttelijätär on niin hallitseva voima kokonaisuudelle, että kaikki muut jäävät tyystin tämän varjoon. Sivurooleissa nähdään kuitenkin niin ikään taitavaa sakkia. Peter Sarsgaard on Bobby Kennedy, Greta Gerwig Jackien henkilökohtainen avustaja Nancy Tuckermann, John Carroll Lynch varapresidentti Lyndon B, Johnson, Beth Grant tämän vaimo Lady Bird sekä ainoana fiktiivisenä hahmona John Hurt, Jackien sielunpaimenena, isä Richardina.

Vahva, herkkä ja koskettava henkilökuva yhdestä aikakautensa seuratuimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta naisesta on erinomaisen omistautuneesti roolinsa tulkitsevan Natalie Portmanin show.