Oscar-ehdokkuudellakin huomioitu elokuvaohjaaja John Madden on tullut tutuksi yleisö- ja arvostelumenestyksistään Hänen majesteettinsa rouva Brown (1997), Rakastunut Shakespeare (1998), Kapteeni Corellin mandollini (2001), The Debt (2010) ja The Best Exotic Marigold Hotel (2011). Madden on ohjannut kaksi näyttelijätärtä voittamaan Oscarin (Judi Dench ja Gwyneth Paltrow saivat palkinnon roolisuorituksistaan elokuvassa Rakastunut Shakespeare), ja nyt mies tekee paluun Intian auringon alle sympaattisella jatko-osalla The Second Best Exotic Marigold Hotel. FilmiFIN jututti mukavaa herraa, joka ei lakannut ylistämästä näyttelijöitään, joita Marigold-hotelliin onkin asutettu varsin kunniakas ryhmä.

FilmiFIN: Sinulle on varmasti kasvanut läheinen suhde Dame Judi Denchiin, varsinkin kun elokuvanne Hänen majesteettinsa rouva Brown laukaisi toden teolla hänen uransa.

John Madden: Suhteemme on vallan erityinen, mutta en millään voi vieläkään uskoa, että vasta Hänen majesteettinsa rouva Brown nosti Judin kansainväliseen tähteyteen, sillä hän on ollut aina yhtä mahtava kaikessa mitä hän on pitkän uransa aikana tehnyt. Ja kyllä, olen erittäin ylpeä ystävyydestämme ja siitä, että olen sanut työskennellä hänen kanssa jo neljä kertaa.

FF: Mistä luulet, että hänen lahjansa kumpuavat?

J.M: Mistä tuota nyt alkaisi purkamaan...Hänellä on uskomaton venymiskyky mihin tahansa genreen ja rooliin, jonka täytyy olla lähtöisin teatterin lavalta ja samaa sanoo hän itsekin. Judilla (kuvassa) on ikimuistettava ääni, fysikaalisuutta ja niitä pieniä, erikoisia ominaisuuksia, jotka tekevät lahjakkaista ihmisiä oman alansa parhaita edustajia. On aivan sama mitä roolia hän näyttelee, hyvää, pahaa tai hullua, sen voima ja intensiteetti vetää ihmisiä puoleensa. Se on laatua sanan varsinaisessa merkityksessä.

FF: Judi Dench on myös kuuluisa huumorintajustaan.

J.M: Aivan totta. Hänellä on varsin omaperäinen huumorintaju, yksi bisneksen mustimmista. Ollakseen sellainen kullannuppu, hän on varsin paha tyttö (naurua).

FF: Marigold-hotelliin on majoittunut ryhmä ihmisiä, jotka ovat oikeassakin elämässä hyviä ystäviä. Eikö sellaisen porukan paimentaminen ollut hankalaa elokuvaa kuvattessa?

J.M: Hahhah, ei, se ei ollut lainkaan hankalaa. Toki joskus piti saada sakki pitämään päänsä kiinni, mutta se ei vaikuttanut lainkaan siihen loistavaa henkeen, joka kuvauspaikalla oli koko ajan. Ja totuusthan brittinäyttelijöiden suhteen on se, että koska he työskentelevät niin monessa mediassa yhtä aikaa ja koko ajan, heidän tiensä ovat pakostakin ristenneet useampaankin kertaan. Esimerkiksi Bill Nighy ja Penelope Wilton ovat näytelleet avioparia ainakin viisi kertaa uriensa aikana, mutta sellaisesta sattumuksesta on lopulta ainoastaan etua, sillä he tuntevat toisensa jo yhtä hyvin kuin että olisivat olleet aviossa toistensa kanssa aivan oikeastikin. Ohjaajan työ on näissä tapauksissa varmistaa, että tarinankerronta pysyy halutun tiukkana, ja että homma ei karkaa käsistä. Luoja, kuulostaa aivan kuin työskentelisin lapsilauman kanssa (naurua).

FF: Bill Nighy on uniikki, yksi toimituksemme suosikeista, leffasta riippumatta.

J.M: Ei ole toista näyttelijää, joka pystyisi siihen, mihin Bill (kuvassa) kykenee ja vieläpä tulkitsemaan erilaisia rooleja aina yhtä omaperäisellä tavalla. Samaa voi muuten sanoa myös käsikirjoittajastamme Ol Parkerista, joka kirjoitti Marigoldin roolit juuri tietyille näyttelijöille, osaten hyödyntää heidän taitojaan jo hahmojen kehittelyvaiheessa. Kun tietää etukäteen, että tähän rooliin tulee Bill Nighy, voi sen perusteella kirjoittaa dialogia ja vaikka vitsejä, jotka tietää jo valmiiksi sopivan Billin sanottavaksi, vaikka tosin Bill saa vaikka puhelinluettelon lukemisenkin kuulostamaan lostavalla komiikalta.

FF: Miten kuvaukset muuten sujuivat?

J.M: Kuten elokuvasta näit, meillä oli paljon eri lokaatioita ja kohtauksia, jotka risteytyivät muiden henkilöiden kohtausten kanssa. Sellaisissa tilanteissa ainoa mahdollisuus ohjaajalle toimia on antaa tilanteen herätä eloon rauhassa. Minulla on tapana kuvata kohtauksia paljon, enkä yleensä edes harkitse ottojen käyttöä ennen kuin niitä on menty läpi kameran kanssa vähintään puolen kymmentä kertaa. Tosin joka kerta kun teimme niin, Maggie Smith kyseli kuinka useasti hänen täytyy vielä kävellä huoneseen? "Et varmaan teettäisi äidilläsi yhtä montaa ottoa": hän tapasi murjaista (naurua).

FF: Dame Maggie Smith on legenda. Onko hän oikeastikin yhtä sanavalmis ja kärkäs mielipiteissään?

J.M: Maggie (kuvassa) sanoo asiat sellaisina kuin hän ne näkee. Hän ei ota vankeja (naurua). Hän on kuvauksissa äärimmäisen tarkka, testaa jokaisen asian etukäteen ja jos asiat eivät ole kunnossa, parempi varoa. Hauska paradoksi on siinä, että vaikka Maggie valittaa ottojen määristä, hän ei ole koskaan, ei koskaan, tyytyväinen omaan roolisuoritukseensa ja haluaisi aina tehdä asioita uudelleen ja vieläkin paremmin. Samasta syystä hän voi joskus olla aika...ööö...omapäinen kuvaustilanteissa. Vaikka totuushan on, että hänen ”ei tarpeeksi hyvä” on aina kaikkien muiden mielestä loistavaa. Mainio tuuri kävi Marigoldien kanssa myös siinä, että Maggie on oikeasti Dev Patelin ykkösfani, joten tästä syntynyt dynamiikka näiden kahden välillä kantaa pitkälti kumpaakin elokuvaa.

FF: Kuinka pitkään kuvaukset kestivät?

J.M: Kymmenisen viikkoa, joista jokainen näyttelijä oli paikalla vähintään kahdeksan. Oli ohjaajalle paikoin hiukan vaivaannuttavaa istuttaa Richard Geren ja Maggie Smithin kaltaisia tähtiä pitkiä aikoja, koska heillä saattoi olla yksi repliikki vasta aivan kohtauksen lopussa, mutta he suhtautuivat kaikkeen ammattimaisesti ja sitä paitsi näyttelijälle on hyvin vapauttavaa olla elokuvassa jossa niin moni jakaa kantovastuun.

FF: Huhut kertovat, että Richard Gere haki itse mukaan elokuvaan, pitääkö moinen paikkaansa?

J.M: En tiedä mistä moinen huhu on saanut alkunsa. Richard (kuvassa) on lähestynyt minua muutamaan kertaan jo aiemmin, mutta aikataulut ja projektit eivät vain ole sopineet aiemmin yhteen. Kun aloimme Olin kanssa luoda tarinaa, emme edes tienneet kumpaa sukupuolta kyseinen henkilö aluksi edustaa. Kun sitten aloimme lyödä asioita lukkoon ja hahmon sukupuolikin tuli päätetyksi, Richard tuli mieleen hyvin nopeasti. Emme näyttäneet hänelle käsikirjoitusta ennen kuin se oli kokonaan valmis ja silloinkin kysyimme nöyrästi, että olisikohan hän mahdollisesti kiinnostunut. Selvisi, että hän oli ensimmäisen Marigoldin suuri fani ja erittäin mielellään tulemassa mukaan jatko-osaan. Hän haluaa nykyään myös tehdä enemmään pienempiä independent-elokuvia, joten ei hän hirmusti tarvinnut taivuttelua. Mutta kuulostaisihan se hienolta, että Richard Gere halusi itse tulla elokuvaamme, joten voit varmaan kirjoittaa sillä tavalla (naurua).

FF: Näin teemme. Koska ensimmäinen Marigold oli iso hitti, tuliko koskaan mieleen jättää jatko-osa tekemättä, ettei tulisi vahingossa turmeltua originaalin tarinaa?

J.M: Pirun hyvä kysymys. Ja usko pois, me mietimme juuri tuota kuumeisesti ja pitkään. Kukaan ei tietenkään halua tuhota mitään, minkä on juuri kovalla vaivalla saanut aikaiseksi. Me emme myöskään halunneet tehdä samaa elokuvaa uudestaan, mutta annoimme itsellemme luvan lähteä tutkimaan miten tarina voisi jatkua. Se oli mielestäni hyvä idea, koska ensimmäinen Marigoldhan loppuu tavallaan alkuun. Se kertoi ihmisistä, jotka ottavat rohkean askeleen kohti tuntematonta, päätyvät tahtomattaankin lähelle muita saman henkisiä ja päättävät lopulta aloittaa alusta kaukana kotoa. Oli myös hienoa löytää uusintakatselujen myötä ensimmäisestä elokuvasta asioita, jotka eivät olleet nousseet vielä pintaan, mutta kuplivat jo, aivan siinä alapuolella. Oli upea tunne huomata, että elokuva puhui meille takaisin ja antoi meidän löytää asioita, joita emme olleet edes miettineet. Näin saimme mahdollisuuden kulkea samaa tietä entistäkin pidemmälle.

FF: Mitä teitä erityisesti tarkoitat?

J.M: Ainakin keskushenkilöitä halusimme tutkia syvemmältä. Miten tapahtumat heihin ovat vaikuttaneet ja miten he ovat muuttuuneet elokuvassa kuluneen kahdeksan kuukauden aikana. Ja kuten ensimmäisessäkin elokuvassa, kuolema on läsnä nytkin, mutta henkilöillämme on siihen varsin brittiläinen suhtautumistapa, äärimmäisen musta huumori. Mielestäni paras huumori on tummaa, sitä, mitä hirsipuuhuumoriksikin kutsutaan. Veikkaan, että se olikin suurin yllätys ensimmäistä elokuvaa katsomaan menneille, sillä sitähän markkinoitiin riehaakkaan komediana, mutta luulenpa, että sen melankolia iski monia yllätyksellä.

FF: Jos tämä jatko-osa osoittautuu yhtä suureksi hitiksi kuin ensimmäinenkin, harkitsetko tekeväsi vielä kolmannenkin Marigoldin?

J.M: Kun teimme ensimmäistä, emme edes ajatelleet jatkoa, emmekä ajatelleet sitä nytkään tätä tehdessämme. Minä, Ol ja tuottajamme Graham Broadbent näimme tämän toisena puoliskona ensimmäistä elokuvaa, osana, joka kattaa koko ympyrän. Ne kuuluvat yhteen ja nvain ne yhdessä henkilöiden matka tulee käydyksi loppuun. Mutta taatusti näiden ihanien ihmisten elämä jatkuu yhä, emme vain tiedä olemmeko enää sitä seuraamassa. Nämä kaksi Marigoldia kuuluvat yhteen, mutta mistäpä sitä tietää mitä elokuvamaailmassa tapahtuu. Ehkä palaamme vielä Mumbaihin katsomaan, miten Douglasilla ja Evelynillä menee? Ehkä.

FilmiFIN kiittää John Maddenia ja Fox-Paramountia haastettlun mahdollistamisesta ja aikoo varata ensimmäisenä huoneen jos ja kun se kaupungin kolmas paras ja eksoottinen Marigold-hotelli joskus avataan.