Johnny Depp surkutteli erakkoelämäänsä
Otto Korpinen, Pe, 26/06/2009 - 20:20

Johnny Depp (kuvassa) syyttää hurmahenkisiä fanejaan siitä, että hän joutuu nykyään viettämään elämäänsä kotiinsa sulkeutuneena erakkona. Pirates of the Caribbean -tähti karttaa parrasvaloja kuin ruttoa ja välttelee tarkoituksella elokuvien ensi-iltoja ja tapahtumia niiden ympärillä.

Depp myöntää pysyttelevänsä niiden sijaan ennemmin kotona "pimeässä huoneessa", sillä fanilaumat eivät anna hänelle hetken rauhaa. "Ei sellaiseen totu ikinä. Se on syy siihen, etten juuri koskaan poistu kodistani. En käy missään. Ymmärrän kyllä mistä siinä on kyse, mutta ihminen pystyy käsittelemään vain rajatun määrän sellaista", Depp huokaisi.

"En osaa ajatella, että olisin kuuluisuus. Se on vain niin outoa. Jos täytyy tehdä valinta töllisteltävänä olemisen ja pimeässä huoneessa istumisen väliltä, otan mieluummin pimeän huoneen", hän kertoi.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016