Kaksi huippusuosittua koomikkoa samaan elokuvaan?
Saul Ahola, To, 29/01/2009 - 19:02

Uutisoimme hiljattain, että Seth Rogenin (kuvassa) The Green Hornet -elokuva olisi jäissä, eikä välttämättä valmistuisi ollenkaan ohjaaja Stephen Chow'n jätettyä projektin. Huhujen mukaan studiolla ei ollut edes kiinnostusta tehdä elokuvaa.

Rogen oikaisi väitteet ja kertoi, että studiopäälliköillä on "kaikki aikeet tehdä elokuva, ja olettaen, että onnistumme vielä löytämään uuden ohjaajan lähiviikkojen aikana, mikä vaikuttaa mahdolliselta, elokuvan pitäisi silti ehtiä julkaisupäiväksi valmiiksi."

Los Angeles Times taas väittää kuulleensa, että Adam Sandlerilla olisi elokuvassa lyhyt, mutta tärkeä rooli yllättävänä supersankarina. Studion on edelleen tarkoitus julkaista elokuva vastoinkäymisistä huolimatta 25. kesäkuuta 2010.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016