Elokuva
Koko Hélènen (Edith Scob) suku on kokoontunut suuren perheen kesäpaikkaan, isoäidin omistamaan kartanoon, missä jo aikuistunut jälkikasvu, pojat Frédéric (Charles Berling), Jérémie (Jérémie Renier) ja tytär Adrienne (Juliette Binoche), ovat viettäneet ikimuistoisen lapsuutensa. Perheen matriarkkaa Hélèneä mietityttää tulevaisuus ja se, minne hänen ja edesmenneen miehensä hankkimat taideteokset, niin maalaukset, veistokset kuin huonekalutkin, joutuvat vääjäämättömästi lähestyvän kuoleman jälkeen. Lapset ja lastenlapsetkin vakuuttavat säilyttäväns' tilanteen ennallaan, vaan kun tuonelan sormi on isoäitiä viimeisen kerran osoittanut, mielipiteet tulevaisuudesta tuntuvat muuttuvan kaikilla.

Kaukana Kiinassa työskentelevä Jérémie on rahaa vailla, eikä jenkkeihin muuttanut Adriennekaan halua seisottaa perintöään kiinteistössä ja tavaroissa, joista ei hektisen työnsä vuoksi ehdi edes nauttimaan. Ainoastaan Pariisissa itsekin asuva Frédéric on sitä mieltä, että äidille annettua lupausta on syytä kunnioittaa ja jatkaa täten tämän aloittamaan perinnettä.

Punkkua latkiville baskeripäille Kesähetket ovat sitä itseään: Ranskalaista taide-elokuvaa puhtaimmillaan. Paljon puhetta, suuria tunteita ja monimerkityksellisiä kuvia ja rajauksia, mutta paikoin myös yhtä piristävää nähtävää kuin shakkimatsin katselu televisiosta.

Oliver Assayas (mm. Irma Vep (1996), Kun kesä on ohi (Fin aout, debut septembre, 1998)) on kuitenkin äärimmäisen taitava ohjaaja, joka kuin varkain nappaa katsojan koukkuunsa saaden yleisön kiinnostumaan ihmistensä elämästä ja tulevaisuudesta. Kesähetket tutkailee kokonaisiksi kirjoitettujen henkilöidensä motiiveja paljastellen rauhallisesti uusia ulottuvuuksia ja tuoden näin kokonaisuuteen elämän realismia sattumanvaraisuuksineen. Maailma ja aika muuttuu, kuten Assayas niin osuvasti kauniin kirpeässä finaalissa osoittaa perheen nuorimman polven tullessa viimeistä kertaa bilettämään ennen niin idylliseen kesäpaikkaan.

Selkeästi jaksotettu elokuva siirtyy kohtauksesta toiseen aina mustan kautta, niin että joku tulee tilanteeseen, yleensä autolla, ja tilanteen päätyttyä myös poistuu siitä. Eric Gautierin kikkailematon kuvaus on silkkaa naturaa. Luonnonvaloissa sukukartanon rikas ja värikäs puutarha hehkuu kuin lumottuna ja sisällä rakennuksissa pastellivärit korostuvat entisestään. Kamera on alituisessa liikkeessä esitellen tilanteet ensin laajemmissa otoissa ja siirtyen sitten hitaasti liukuen niiden sisään. Konsepti toimii moitteetta ja Kesähetket onkin äärimmäisen kaunista katseltavaa.

Näyttelijäntyö on kaikin puolin erinomaista: Jérémie Renier, Charles Berling ja varsinkin luonnollisen raikas Juliette Binoche ovat kaikki aitoja ja paikalla koko sydämestään. Tunnelma onkin monissa kohtauksissa lähes dokumentaarinen, Assayasin tallentaessa improvisoiduilta kuulostavia, mutta todellisuudessa tarkasti käsikirjoitettuja kohtauksia.

Yhteenveto
Ranskalaisen arthouse-elokuvan ystävät saavat runsaasti kiksejä muodoltaan puhtaasta teoksesta, jota voi surutta suositella katsottavaksi myös talvella.