Elokuva:

"Wake up sleepy head, we have a bank to rob."

Useimmat elokuvaharrastajat tietävät tarinan, miten Quentin Tarantino hankki koulutuksensa katselemalla elokuvia päivät pitkät ollessaan töissä videovuokraamossa. Hänen kanssaan niitä katsoi mies nimeltä Roger Avary, jonka debyyttiohjaus kantaa nimeä Killing Zoe. Hän on myös itse kirjoittanut tämän 1994 valmistuneen elokuvan, ja on ollut jollain tasolla mukana kirjoittamassa Reservoir Dogsia (1992), True Romancea (1993) sekä myöhemmin Pulp Fictionia (1994). Hyvältä näyttää. Kun vielä tuotantoportaassa komeilee oiva markkinointinimi Quentin Tarantino, on uusi Reservoir Dogsin jalanjälkiä seuraava heist-elokuva syntynyt. Pääosia näyttelevät Eric Stoltz sekä uskommattoman hienoa työtä tekevä Jean-Hugues Anglade.

Zed (Stoltz) matkustaa Yhdysvalloista Pariisiin tapaamaan vanhaa ystäväänsä Ericiä (Anglade). Visiitin tarkoitus on vaatimattomasti ryöstää kansallispankki. Zoe-nimisen maksullisen seuralaisen kanssa vietetyn yön jälkeen Zed kiskotaan sekopäisistä narkomaaneista koostuvan porukan, Ericin "iskuryhmän", keskelle. Yksinkertainen suunnitelma ei Ericin mukaan liiemmin pohdiskelua kaipaa ja isku suoritetaan heti seuraavana päivänä. Zedin homma on avata holvi, kyllä pojat pitävät muusta huolen. Keikkaa edeltävä yö vietetään railakkaasti juhlien, huumeita säästämättä. Ahdistavaksi nouseva tunnelma pariisilaisessa kellarikapakassa kaikessa inhorealistisuudessaan on sairaanomaista katseltavaa.

Huumehöyryissä heräilevä porukka suuntaa aamupalan sijasta ensi töikseen ryöstämään pankkia - miten mikään voisi mennä pieleen? Hienovaraisuudesta ei ole tietoakaan, kun tämä jengi ryntää sisään panoksia säästelemättä. Vedenpitävä suunnitelma alkaa kuitenkin pikku hiljaa kääntyä katastrofiksi. Vaikka Killing Zoe on ottanut vaikutteita Tarantinon kaksi vuotta aiemmin ilmestyneestä Reservoir Dogsista, on elokuvan tunnelma täysin erilainen. Toimintapainotteisempi Killing Zoe osoittautuu erittäin väkivaltaiseksi pankkiryöstöelokuvaksi, jonka tarinan kärkipäässä häärii mielenvikaisuuden rajamailla riehuva Eric.

Pankkiryöstön ja huumeiden ohella elokuvan teemaksi muodostuu Zedin ja Ericin ystävyyssuhde. Elokuvan tunnelma käy paikoitellen erittäin raskaaksi ja ahdistavaksi, toisinaan jopa sairaaksi. Vauhdikasta dialogia sisältävä elokuva on erinomainen debyyttiohjaus, jossa näkyy ilmiselvää tarantinomaisuutta. Avary todisti myös osaavansa tehdä omilla jaloillaan seisovan elokuvan vuonna 2002 ilmestyneellä mainiolla The Rules of Attractionilla. Bret Easton Ellisin romaaneihin tykästyneen Avaryn seuraava Ellis-projekti onkin niin ikään kohuttuun romaaniin perustuva Glamorama.

Avaryn Killing Zoessa paistaa aito yrittämisen into ja lopputulos onkin varsin onnistunut miehen ensimmäiseksi kokopitkäksi elokuvaksi. Uuden sukupolven kamerankäyttö näkyy myös Avaryn työstä ja välillä kuvakulmien mielenvikaisuus tuntuu nousevan harmillisesti itsetarkoitukseksi. Visuaalinen ilme on kuitenkin eheä ja tarina kaikessa mahdottomuudessaan hyvin piristävä. Killing Zoe on mainiota väkivaltaviihdettä ilman kummempaa tarkoitusta.

Kuva:

Kuva (1.85:1 anamorfinen) on kauttaaltaan melko sumea ja epätarkka. Pimeistä kohdista on vaikea saada selvää ja kuva elää paikoitellen epämiellyttävästi. Tätä kaikkea ei kannata ehkä sysätä kokonaan Future Filmin syyksi, sillä kuten Reservoir Dogskin, Killing Zoe on pikkubudjetilla tehty debyyttiohjaus, jonka tekninen laatu on pudonnut dollarien puutteessa. Kuvaa ei voi todellakaan sanoa hyväksi, mutta tämän kaltaisen elokuvan ollessa kyseessä, se on siedettävä.

Ääni:

Levy tarjoaa Dolby Digital -stereoäänet, mikä ei ole sinänsä yllätys. Lähinnä laukauksista ja dialogista koostuva äänimaailma toistuu kohtuullisen hyvin pelkillä stereoäänilläkin. Monikanavaäänet olisivat silti voineet parantaa hieman vaisuksi jäävää tilavaikutelmaa. Tapahtumapaikan ollessa Pariisi (elokuva kuitenkin kuvattiin lähes kokonaan Los Angelesissa), käydään osa keskusteluista ranskaksi. Elokuvan vaatimattomasta musiikkitarjonnasta vastaavat Tom Hajdu ja Andy Milburn.

Lisämateriaali:

Trailerin ja näyttelijäesittelyn lisäksi DVD tarjoaa tavanomaisen Making of -dokumentin, joka kahlaa lyhyesti läpi elokuvan synnyn ja sen näyttelijät, unohtamatta "elokuvantekijät kehuvat toisiaan" -osiota.

Yhteenveto:

Killing Zoe on erittäin väkivaltainen pankkiryöstöelokuva, jota ei voi ahdistavan ja sairaan tunnelmansa vuoksi suositella kaikille. Tarantinon töihin tykästyneet voivat kokea elokuvan omakseen, mutta Killing Zoen väkivalta on rumaa ja sairasta, ei Tarantinolle ominaista ylenpalttisen tyyliteltyä. Killing Zoe on kuitenkin pienistä aineksista väsätty mielenkiintoinen elokuva, joka ansaitsee katselumahdollisuuden.

DVD on kaikin puolin varsin huonolaatuinen. Äänet pärjäävät sentään kohtuullisen hyvin, mutta elokuvan kuvaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa silmää miellyttäväksi. Lisämateriaalikin on melkoisen turhanpäiväistä pakkopullaa.