KILPAILU ON PÄÄTTYNYT: Rakkauden pitkä matka: Osallistu The Longest Ride -kilpailuun.
Jussi U. Pellonpää, Su, 11/10/2015 - 07:00

FilmiFINin ja Fox-Paramountin The Longest Ride -kilpailu on ratkennut ja voittajat löytyivät tällä kerralla Isojoelta, Espoosta ja Kolarista. Kaikkien aikojen romanttisinta paria valkokankailla etsittäessä äänet jakaantuivat laajalle, mutta lopulta FilmiFINin analyysiosasto nosti ykkössijalle Juliette Binochen ja Denis Lavantin elokuvasta Pont-Neufin rakastavaiset. Samainen romanttinen helmi nousi myös kolmen kärkeen kaikkien aikojen romanttisinta elokuvaa etsittäessä. Muita ääniä saaneita lemmenleffoja olivat mm. Rakkautta vain, Tuulen Viemää ja Love Story. Nicholas Sparksin kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista parhaaksi äänestettiin The Notebook. FilmiFIN ja Fox-Paramount onnittelevat kaikkia voittajia ja kilpailuun osallistuneita.

Ota osaa FilmiFINin ja Fox-Paramountin kilpailuun, jonka palkintoina on kolme kappaletta haikean romanttista The Longest Ride -elokuvaa, joka julkaistaan DVD:nä ja  Blu-rayna 19.10.2015. The Longest Ride kertoo rakakudesta, jonka eteen täytyy taistella. Se yhdistää kaksi eri aikakautta ja kertoo kahden eri pariskunnan elämäntarinan. Menestyskirjailija Nicholas Sparksin romaaniin perustuvan elokuvan on ohjannut George Tillman Jr. ja sen pääosissa nähdään Britt Robertson, Scott Eastwood, Jack Huston, Oona Chaplin ja Alan Alda.

Vastaa kolmeen alla olevaan kysymykseen ja olet mukana kilpailussa, jossa palkintoina on 3 (kolme) kappaletta The Longest Ride -elokuvia. Lue myös FilmiFINin eksklusiivihaastattelu, jossa elokuvan nuoret tähdet Britt Robertson ja Scott Eastwood kertovat elokuvan tekemisestä. Haastattelun löydät kätevimmin suoraan täältä.

1. Ketkä ovat mielestäsi kaikkien aikojen romanttisin pari valkokankailla?
2. Mikä on mielestäsi paras Nicholas Sparksin kirjojen pohjalta tehty elokuva?
3. Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen parhain romanttinen elokuva?

Kilpailuun osallistut lähettämällä vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi (katuosoite ja sähköpostiosoite) osoitteeseen kilpailut[at]filmifin.com. Vastausaika päättyy maanantaina 19.10.2015 klo: 00.01. Muista ilmoittaa vastauksessasi, haluatko DVD:n vai Blu-rayn?

Palkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken ja voittajille ilmoitetaan tuloksesta henkilökohtaisesti. Yhteystietoja ei käytetä suoramarkkinointiin.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016