Kirja etenee kronologisessa järjestyksessä Woon elämäkaarella alkaen lapsuus- ja nuoruusvuosista edeten nopeasti '80-luvun jälkimmäiselle puoliskolle jolloin 1986 oli eräs virstanpylväs kun jättimäiseksi menestykseksi muotoutunut A Better Tomorrow ilmestyi. Kirja on jaoteltu kappaleisiin aikajaksojen mukaisesti.

John Woon lapsuus ja varhaisnuoruus ennen elokuva-alalle siirtymistä käydään läpi hyvin nopeasti. Kymmenellä sivulla kuvaillaan Woon syntymä vuonna 1946, perheen pakeneminen Kiinasta uuden kommunistisen hallinnon alta Hongkongiin päätyen vuoteen 1969, jolloin Woo sai ensimmäisen työpaikkansa elokuvateollisuudessa. Toki voidaan ajatella, että Heard on halunnut keskittyä lähinnä Woon elokuvatuotantoon ja siksi yksityiselämän kuvaamisen vähemmälle jättäminen on perusteltua.

Seuraavat kymmenen sivua ovat aikakaudelta (1969-1973), jolloin Woo teki kaikenlaisia hanttihommia elokuvien parissa pääsemättä kuitenkaan itse ohjaamaan. Hän aloitti Cathayn studioilla siirtyäkseen Shaw Brothersille apulaisohjaajaksi pitkän martial arts -mestarin, Chang Chehin alaisuuteen. Heard kuvailee lyhyesti myös alkujaan singaporelaisen Cathay studion rantautumisesta Hongkongiin ja myöhemmästä liittymisestä Golden Harvestiin, kuten myös Shaw Brosin studioita. Woon debyyttiohjaukseen (Young Dragons, 1973) päättyvässä kappaleessa Woosta kertova osuus jää varsin lyhyeksi.

Kahdentoista vuoden (1974-1985) ja kuudentoista Woon ohjaaman elokuvan jakso tiivistetään 18 sivulle. Nämä elokuvat ovat yleisesti vähemmän tunnettuja ja tietoja niistä on vähemmän saatavissa. Siksi olisi toivonut hieman enemmän paneutumista näihin varhaisiin Woon elokuviin. Nyt monet elokuvat jätetään kokonaan mainitsematta ja toiset kuitataan parilla lauseella. Esimerkiksi Money Crazy (1977) sanotaan olleen taloudellinen menestys. Se on melko vähän sanottu elokuvasta, joka oli antamassa Woolle komedian tekijän leiman, eikä hänen annettu vuosiin juuri muuta tehdäkään. Sen sijaan Heard käyttää useita sivuja Bruce Leen tarinan kertomiseen. Kaikki kunnia hänelle, muta eihän Lee esiintynyt yhdessäkään Woon elokuvassa. Sen sijaan Woon käyttämistä näyttelijöistä Heard ei pahemmin vaivaudu kirjoittamaan, hyvä jos edes mainitsee nimeltä. Vielä vähemmän on tietoa muusta henkilökunnasta kuten kuvaajista, tuottajista, käsikirjoittajista jne. Olisi ollut mielenkiintoista lukea näiden elokuvien tuotannon aikana sattuneista tapahtumista ja mahdollisista ongelmistakin, mutta eihän tätä puolta käsitellä juuri lainkaan edes uudempien tuotantojenkaan osalta. Kaiken kaikkiaan ensimmäiset neljä vuosikymmentä Woon elämästä on mahdutettu 38 sivulle, mikä on todella vähän.

 

Siirryttäessä vuoteen 1986 ja katsojaennätykset rikkoneeseen elokuvaan A Better Tomorrow, Heard alkaa jo kummasti saada sanaista arkkuaan auki ja siirtyy kriitikkomoodiin. Elokuvista kerrotaan surutta juonikoosteet ns. synopsiksen muodossa aina monet juonikäänteet ja loppuratkaisut mukaan lukien. Siis vaikka kirjaa markkinoidaan nimen omaan hyvänä tapana tutustua Woohon, sen lukemista kannattaa harkita ellei ole vielä nähnyt kyseessä olevia elokuvia, eikä haluaisi tietää aivan kaikkia juonen käänteitä ennen katselukokemusta. Välillä hämmästyttää kuinka näinkin lyhyisiin elokuvan kuvauksiin saa mahtumaan niin paljon spoilaavia paljastuksia. Näiden väliin heitellään lainauksia joita on viime vuosien mittaan nähty eri lehdissä ja nettisivuilla. Quentin Tarantinon Woota ylistäviä sitaatteja on siroteltu sinne tänne aivan kuin sanoen, että John Woon täytyy olla hyvä kun kerran Mr. Tarantino niin sanoo. Ja viitatessaan Hollywood-elokuviin joitka ovat ottaneet oppia Woon tyylistä, Heard lähes poikkeuksetta tuo esiin Tarantinon aivan kuin muita ei olisikaan.

 

Hollywoodissa tehdyistä elokuvista Heard kertoilee huomattavasti enemmän ja tähän käytetäänkin varsin huomattava osa kirjan sivumäärästä, lähes sata sivua. Esimerkiksi Hard Targetin tekemiseen liittyvistä ongelmista Heard kertoilee vähän, mutta ei varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä. Elokuvien tarinan ohella Heard keskittyy lähinnä triviatietouteen ja toimintakohtauksiin. Yksityiskohtaisesti kuvaillaan, mitä aseita missäkin elokuvassa käytettiin ja ketkä olivat aseiden asiantuntijoita. Toki mukana on pientä esimerkkiä Woon tavasta työskennellä kuvauspaikalle, mutta enemmän olisi kuitenkin kaivattu. Esimerkiksi tuottaja Terence Chang olisi varmasti pystynyt kertomaan yhtä sun toista niin Hongkongissa kuin Hollywoodissakin tehtyjen elokuvien tuotantoon liittyviä asioita. Ja epäilemättä samaan olisi pystyneet myös John Woo, itse mikäli Heard vain olisi kysynyt.

 

John Woon suunnittelemista tai hänelle tarjotuista elokuvaprojekteista mainitaan mm. pitkään puheen aiheena ollut The Killerin amerikkalaisversio, jonka ohjaajan tuolille istumisesta Woo kieltäytyi. Heard mainitsee myös muita 90-luvun alussa esiin tulleita projekteja, kuten martial arts -filmit Rapid Fire ja Perfect Weapon sekä eräs Bond leffa. Mutta monia muitakin elokuvahankkeita on luonnollisesti esitelty Woolle. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää esimerkiksi elokuvaprojektista nimeltä Tears of the Sun jonka parissa tuhlautui peräti kahdeksisen kuukautta ennen Broken Arrowia. Foxin projektin pääosiin pyrittiin saamaan mm. Tommy Lee Jones ja Bratt Pitt, mutta valmiiksi projektia ei koskaan viety. Muita julkisuudessa vilahtaneita nimiä on mm. Shadow War, Band of Assassins, Full Circle, Metal Machine ja mahdollinen jatko-osa Hard Boilediin. Näistä kirjassa on korkeintaan maininta, mutta useimmista ei edes sitäkään.

 

Lyhyt kuvaus Chow Yun-Fatista keskittyy lähinnä Woon kanssa tehtyihin töihin ja uusimpiin Hollywood-elokuviin. Lisäksi mukana on Heardin Torontossa vuonna 1997 tekemä lyhyt Chow Yun-fat haastattelu.

 

John Woo filmografiassa elokuvat on lueteltu aikajärjestyksessä joko valmistusvuoden tai ensi-illan mukaan ajoitettuna. Elokuvat on listattu ainoastaan englanninkielisillä nimillä eikä alkuperäisiä kiinankielisiä nimiä ole mainittu. Osasta on myös parin kolmen lauseen mittainen kuvaus ja ohjaaja, käsikirjoittaja sekä muutama päänäyttelijä listattuna. Chow Yun-fat filmografiassa elokuvista kerrotaan englanninkielisen nimen lisäksi ainoastaan valmistusvuosi. Lähdeluettelosta löytyy kuusi kirjaa ja seitsemän lehteä asiallisesti luetteloituna.

Yhteenveto

Heard keskittyy kirjassaan parhaiten tunnettuihin elokuviin ja etenkin Woon Hollywood-elokuviin. Kaikkein parhaiten teos tuntuisi sopivan satunnaiselle Woo fanille ja henkilöille, jotka ovat sattuneet näkemään pari miehen elokuvaa ja haluaisi tietää lisää miehestä ja hänen elokuvistaan. Tällöin kirja toimii hyvänä koosteena ja tarjoaa varsin mukavasti tietoa helposti luettavassa muodossa. Pitemmän aikaa Woon tuotantoa seuranneille kirja ei välttämättä tarjoa paljoakaan. Valtaosa materiaalista on ollut luettavissa lehtiartikkeleista ja suurin osa lainauksista onkin peräisin samoista lähteistä. Jos Heard on keskustellut Woon, Chow Yun-fatin ja muiden kanssa pitkiäkin rupeamia, sitä ei kirjan perusteella voi päätellä tai sitten Heard on tyytynyt esittämään samat kysymykset kuin kaikki muutkin journalistit. Vähän vaivaa näkemällä kirjan sisältämän informaation, tai ainakin suurimman osan, pystyy löytämään netistä sijoittamalla älykkäästi valitut hakusanat (kokeile 'John Woo') johonkin hyvään hakukoneeseen. Jos haluaa säästyä vaivalta, voi vaihtoehtoisesti ostaa tämän kirjan, johon vastaava materiaali on kerätty yhteen ja järjestelty kronologiseen järjestykseen. Ja kun kirja on luettu, lisää tietoa löytyy netistä varsin helposti.