Elokuva

Koko potti (The Whole Nine Yards) -elokuva oli yksi vuoden 2000 hersyvimmistä toimintakomedioista. Elokuva kertoo Nicholas "Oz" Oseranskysta (Matthew Perry), onnettomasta hammaslääkäristä, jolla on ristinään paitsi vaikealuonteinen vaimo (Rosanna Arquette), myös appiukonsa kuumottava velkataakka. Sisällötön ja tylsä elämä saa kuitenkin radikaalin käänteen, kun Ozin naapuriin muuttaa mafian palkkamurhaaja Jimmy "Tulppaani" Tudeski (Bruce Willis). Jimmylle käärmeissään oleva mafiapomo haluaa pistää hepun kylmäksi. Oseransky saa pirttihirmulta vaimoltaan käskyn ilmiantaa epäilyttävän naapurinsa. Oz-reppana joutuu näin tahtomattaan keskelle alamaailman kovanaamojen välienselvittelyä, ja jotta tilanne olisi vieläkin tukalampi, hän iskee myös silmänsä Jimmyn hemaisevaan vaimoon, Cynthiaan (Natasha Henstridge).

Koko potti 2 (The Whole Ten Yards) jatkaa osapuilleen siitä, mihin edellinen elokuva päättyi. Jimmy asustelee Jillin (Amanda Peet), väkivaltaisista miehistä seksuaalista viboja saavan nuorikkonsa, kanssa maaseudulla. Entisen palkkamurhaajan päivät kuluvat rattoisasti kanafarmarin ja courmét-kokin hommissa. Jimmyn erektio- ja näennäiset mielenterveysongelmat koettelevat parisuhdetta ja miehen itsetuntoa. Ikääntynyt mafioso, Lazlo Gogolak (Kevin Pollak), pääsee pois vankilasta kärsittyään pitkän vankilatuomion. Paranoidiksi heittäytynyt Oz on asentanut asuntoonsa kymmeniä valvontakameroita - ja haaveilee jopa vallihaudan rakentamisesta - mutta Lazlo pääsee silti yllättämään hänet kaistapäisine apureineen. Hammaslääkärin vaimo, Cynthia, kidnapataan ja hätääntynyt Oz rientää kaunaisen Jimmyn pakeille pyytääkseen tältä apua. Pian verenhimoiset hunnit ovat jo parivaljakon ja riippakiven ominaisuudessa mukana seuraavan Jill-neitosen kintereillä. ´

Lienee sanomattakin selvää, että elokuva on aivotonta kertakäyttöviihdetta. Muutama valon pilkahdus siellä täällä nostattaa hetkeksi toiveita, kunnes jokin käsittämätön rimanalitus tekee taas selväksi, minkä tason pläjäyksestä on kysymys. Käsikirjoitus on jälleen kerran se suurin murheenkryyni. Elokuvassa ei ole päätä, saati sitten häntää. Neuroottinen hammaslääkäri ja ehtoopuolen murhamies koikkelehtivat pitkin poikin Amerikkaa alalle sopimattomien mafiosojen tyhjentäessä lippaita kuin pissaliisat perrysiidereitä. Silmittömästi räiskivät gangsterit eivät osu edes viiden metrin päästä liikkuvaan kohteeseen. Kauniin vaaleaverikön kidnappaaminen ei totisesti ole - toisin kuin käsikirjoittaja kaikessa nerokkuudessaan ounasteli - kaikkein innovatiivisin juonenkäänne. Rikolliset ovat myös slaavilaisia taustaltaan ja puhuvat englantia hassulla aksentilla. Bon Voyage -fiilis, sanoisi Matti Nykänen.

Elokuvan ohjaajan, Howard Deutchin, ansioluettelosta löytyy niinkin hirvittävä mörkö kuin Melrose Place -niminen tv-sarja. Kun tietää kaverin taustan, ei ihmettele lainkaan, miksi elokuvassa viljellään staattisia, saippuaoopperamaisia kuvakulmia. Hän ei saa toimintakohtauksia elämään, mikä on paha puute, jos lähtee tämän genren elokuvaa ehdoin tahdoin työstämään.

Näyttelijät ampuvat järjestään yli - joko osaamattomuuttaan tai ohjaajan toiveesta. Bruce Willisistä ei voi kuitenkaan olla pitämättä. Mukava nähdä tätä vanhemmiten vakavoitunutta kaljupäätä komediallisissa rooleissa. Willisin roolihahmo on olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin kirjoitettu. Kylmäverisen murhaajan sisällä asuu herkästi vetistelevä pehmomies, joka saa helposti sympatiat puolelleen. Ilahduttavinta Willisin työskentelyssä on se, että mies näyttää ilmiselvästi kitkeneen tietoisesti pois tyypillisimmät maneerinsa, jotka pahimmillaan saavat katsojan likipitäen raivon partaalle.

Frendit-hörhö, Matthew Perry, ylinäyttelee kuin kesäteatterien harrastelijat konsanaan. Tunnetilojen kirjo vaihtelee hämmästyneestä erittäin hämmästyneeseen. Perry on tässä elokuvassa kuin Frendien Chandler potenssiin kymmenen, mikä vie hänen esittämältään taukilta viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Kohelluksensa lomassa kaveri onnistuu lyömään päänsä näyttävästi kodin irtaimistoon ja lukuisiin lyhtypylväisiin, mutta kaatumisessa olisi selvästi opittavaa Vesa-Matti Loirilta. Ikäihmiseksi maskeerattu ja etäisesti Pulttibois-sketsisarjan James Potkukelkkaa muistuttava Kevin Pollak suoriutuu roolistaan arvokkaan hupaisasti. Muut roolit ovat hajuttomia ja mauttomia, mutta tätä taakkaa on turha laittaa pelkästään näyttelijöiden harteille.

Kuva

Kuvanlaatu on yksi niitä harvoista asioista, joista ei tämän julkaisun kohdalla sietäisi nipottaa. Ulkona kuvatuissa kohtauksissa värimaailma on rikas ja kontrasti mitä parhain. Tummilla väripinnoilla, esimerkiksi sisällä kuvatuissa, hämärissä kohtauksissa, on kuitenkin nähtävissä hivenen kohinaa, mutta ei juuri nimeksikään pakkausvirheitä. Kuva on nykykäytönnön mukaisesti anamorfinen ja kuvasuhde 1,77:1.

Ääni

Arvostelun pohjana käytetyssä promoversiossa pihtailtiin ja käytettävissä olikin ainoastaan Dolby Digital 2.0 -ääniraita. Mainiosti tuolla stereoraidallakin pärjää, koska Melrose Place -velhon uutukainen sisältää harvinaisen vähän toimintaa ollakseen toimintaelokuva. Tehostevyörytys loistaa poissaolollaan, joten takakanavat joutunevat auttamatta työttömyyspäivärahalle. Tästä huolimatta monikanavatoistoon mieltyneitä, patologisia laitteistopäivittäjiä hemmotellaan Dolby Digital 5.1 -raidalla. Dialogi välittyy kuulijalle mainiosti, eikä se missään vaiheessa puuroudu tai huku irrelevanttiin taustameluun.

Lisämateriaali

Tarjolla on vain kourallinen trailereita, mikä ei tosin liiemmälti kismitä. Kulissien takana -dokumentti tai tuotantotiimin selkääntaputtelut olisivat lähinnä puukon kääntämistä haavassa. Bruce Williksen kaltaista koiranleukaa tosin kuuntelisi ilokseen esimerkiksi kommenttiraidalla.

Yhteenveto

Koko potti -elokuvan jatko-osa on huonon käsikirjoituksen, saippuaoopperamaisen ohjauksen ja kesäteatterihenkisen ylinäyttelemisen riemuvoitto, jonka ei olisi koskaan pitänyt nähdä päivänvaloa. Elokuvan juoni oli yksi leffavuoden 2004 pohjanoteerauksista, mutta vastapainoksi herrat Willis ja Perry intoutuvat ajoittain kohtuullisen herkulliseen suunpieksentään. Paikoitellen elokuvassa uidaan kuitenkin niin syvällä, että katsoja alkaa vakavasti harkita tähän pieksentään osallistumista - tosin nyrkein. 

Julkaisun tekninen laatu pesee elokuvan taiteellisen toteutuksen mennen tullen, mutta mistään audiovisuaalisesta makupalasta on turha puhua. Lisämateriaaleissa myydään lähestulkoon ei-oota, mistä nöyrimmät kiitokseni.