Elokuva
Pariisin kartanossaan asuva miljonääri Philippe (François Cluzet) on pyörätuoliinsa sidottu neliraajahalvaantunut, joka ei tule toimeen ilman kokoaikaista apua. Sellaiseksi löytyy vasten tahtoaan katunokkela pikkukonna Driss (Omar Sy), jolle duuni hulppeassa kartanossa tuntuu ensin unelmakeikalta kohentaa vilungilla omaa taloutta. Kumpaisenkin yllätykseksi miesten välille kasvaa ystävyys, josta molemmat saavat paitsi elämäniloa, myös ymmärrystä. Suupaltti Driss antaa Philippelle jotain, mitä ökyrikkaan aristokraatin omat ja kaavoihin kangistuneet avustajat eivät osaa, kun taas vastapalveluksena Driss saa mahdollisuuden löytää taiteen syvimmän olemuksen.

Olivier Nakachen ja Eric Toledanon kimppakirjoittama ja ohjaama draamakomedia Koskemattomat pohjaa tarinansa tositapahtumiin. Vaikka koko kupletin juoni onkin mitä sympaattisin ja hyvää tarkoittava kaiken käydessä kuin Strömsössä, juttuun livahtaa välillä mukaan sakariininen sivumaku, joka olisi kaivannut hyppysellisen terävämpää kärkeä. Parhaimmillaan sydämellisen hauska ja aidosti asiallaan oleva leppoisa leffa onnistuu kuitenkin välttämään ylilyödyn melankolian ja sentimentaalisuuden ja pysyttelee kurssillaan kauniisti kirjoitettuun lopetukseensa saakka.

Pääkaksikko Cluzet ja Sy omaavat hyvän synkan, Cluzetin tuodessa rooliinsa aidon oloista ahdistusta ja surua, kun taas Syn rakastettava lurjus laittaa muidenkin ihmisten elämät mallilleen yksinkertaisin metodein ja tuo pölötyksellään mieleen vaikkapa nuoren Eddie Murphyn. Ei ole ihmekään, että tämä Ranskan virallinen Oscar-ehdokas on saamassa myös jenkkiversionsa, jonka pääosiin kaavaillaan vahvasti kaksikkoa Colin Firth / Chris Tucker.

Sivurooleissa on niin ikään hyvää väkeä: Audrey Fleurot Philippen assarina Magaliena, Alba Gaïa Kraghede Bellugi hemmoteltuna tyttärenä sekä Clotilde Mollet hoitaja Marcellena ja Anne Le Ny avustaja Yvonnena tekevät kaikki mukavan mutkatonta työtä ja mutta kaiken keskiössä on kertomus miesten välisestä ystävyydestä ja ennen kaikkea velvollisuuden tunteesta toista ihmistä kohtaan.

Yhteenveto
Letkeän soulmusiikin tahdein kivutta liikkuva ja universaaleja asioita poliittisesti korrektein opein tarjoileva eurohitti on malliesimerkki elokuvakielen kansainvälistymisestä, siinä kun ei ole mitään, mikä ihmisiä voisi sen suuremmin ärsyttää, kulttuuri- ja/tai kielimuureista huolimatta.