Elokuva
Kaksi nukkavierua kauppamatkustajaa yrittää tehdä bisnestä myymällä pilailutuotteita, kuninkaan sotaretki keskyttää lähibaarin flegmaattisen tunnelman, laivan kapteeni potee merisairautta ja mies on myöhästynyt luennolta, jota ei pidetty. Joku sekoittaa viikonpäivät bussipysäkillä, kun taas toinen soittaa levyä, jota ei voi lakata kuuntelemasta. Kaiken yläpuolella kujertaa kyyhkynen, jonka läsnäoloon ihmiset reagoivat eri tavoin.

Ruotsalaisen Roy Anderssonin elokuvat ovat toista maata. Ohjaaja/käsikirjoittajan täysin uniikki käsiala on tullut tutuksi jo ihmisenä olemista tutkivan trilogian kahdessa alkuosassa, Toisen kerroksen lauluja (2000) ja Sinä elävä (2007), jonka nyt päättää Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien. Sama estetiikka on myös punaisena lankana Kyyhkysessä, jossa tapahtumat kerrotaan liikkumattomalla kameralla ja aina yhdellä otolla äärimmilleen pelkistetyissä lavasteissa, joissa ihmiset ovat kuin maalaukseen aseteltuina.

Vaikka Uncle Bensin irralliset episodit eroavatkin toisistaan ilman mitään logiikkaa, kokonaisuutta hahmottaa silti outo yhteenkuuluvuus ja dynamiikka, kaiken sopiessa yhteen kuin äärimmäisen surrealistisessa palapelissä. Ihmiset toistavat loputtomiin tyhjänpäiväisiä fraasejaan (”Onpa mukava kuulla, että teillä on kaikki hyvin”), vaikkei kenelläkään tunnu olevan missään ilon tippaa. Tragikoomisia tapahtumia tarkastellaan suurella ymmärryksellä, jota kehystää tyystin omanlaisensa filosofia. Välillä henkilöt kommunikoivat suoraan katsojalle, välillä taas ei kenellekään.Värimaailmaltaankin harmaan arjen katkaisee välillä musikaalijakso tai mahtavien sotajoukkojen esiinmarssi, mutta tempo on paikoin yllättävistä tapahtumista huolimatta hidas ja sarjakuvastrippiä muistuttavan pysähtynyt.

Yhtenä verrokina, ainakin allkekirjoittaneelle, Andersonin synkän satiirisesta, mutta myös sympaattisen lämpimästä maailmasta nousee Gary Larsonin Kaukana poissa (The Far Side, tunnetaan myös nimellä Harhama), jossa jokapäiväisen elonkierron ihmeellisyydet nousivat esiin uniikilla tavalla. Jotain oudon (Monty) pythonilaistakin Andersonin universumista löytyy, varsinkin elokuvan loppupuolen määrittävissä Homo sapiens -jaksoissa, joissa sävyt synkkenevät ja kansamurhakin voi olla konserttiin verrattava tapahtuma.

Pääosassa maailman päähänpotkituimpana kauppiaskaksikkona hortoilevat ohjaajan veli Holger Anderson Jonathanina ja Nils Westblom tämän kollegana Samina. Kuningas Kaarle XII roolissa öykkäröi Viktor Gyllenberg, Jonas Gerholm on yksinäinen luutnantti ja Ola Stenson ammatinvaihtoon joutuva merikapteeni. Roger Olsen Likvern nähdään ilon lisäksi kaiken muunkin kieltävän asuntolan vahtimestarina.

Yhteenveto
Juurikin 72-vuotias Anderson on oman tiensä kulkija, kokeilija, näkijä, humoristi ja profeetta, jonka luomille elokuville ei sanallinen kritiikki kykene ikinä antamaan niiden ansaitsemaa oikeutta tai analyysiä. Tuli sitten teatterista lopputekstien jälkeen elämänsä suurimmat sävärit kokenut katsoja tai raivosta halkeava kyynikko, se täytyy jokaisen kokea itse.