Elokuva
Espanjalaisen elokuvan suosituimpiin mestareihin lukeutuvan Pedro Almodóvarin neljä tunnetuinta elokuvaa koottiin samoihin kansiin, ja tuloksena on tyylikkäässä pahvikotelossa Pedro Almodóvar Collection. Sandrew Metronomen julkaiseman boksin elokuvista uusimmat on saatavilla Suomesta myös erikseen, mutta vanhempien kohdalla tilanne on toinen. Tässä mielessä boksi onkin varteenotettava hankinta kaikille Almodóvarin ystäville.

Toisena elokuvana nähdään Lihan värinä (tunnettu myös nimellä Live Flesh). Liberto Rabal esittää Víctor Plazaa, mukavaa ja rauhallista, joskin hieman äkkipikaista ja ailahtelevaa nuorukaista, joka madridilaisessa bussissa synnyttyään on saanut elinikäisen ilmaislipun kaikkiin kaupungin busseihin. Parikymppisenä nuorukaisena hän menettää neitsyytensä narkkari Helenalle (Francesca Neri), ja palaa halusta tavata ihastuksensa uudelleen. Huono ajoitus johtaa tilanteeseen, missä tarvitaan jo poliisien, Sanchon (José Sancho) ja Davidin (Javier Pardem), apua. Víctor ampuu vahingossa Davidia, ja tämä joutuu loppuiäkseen pyörätuoliin - Víctor itse neljäksi vuodeksi vankilaan. Sieltä päästessään soppa onkin vasta alussa. Keskeisissä rooleissa nähdään vielä Penélope Cruz Víctorin äitinä, sekä Ángela Molina Sanchon vaimona.

Osittain Ruth Rendellin romaaniin perustuva, ja Pedro Almódovarin muokkaama tarina kuljettaa näitä ihmisiä melkoisella pyörityksellä. Kaikkien kohtalot on sidottu toisiinsa, eikä kukaan voi paeta ennen kuin asiat on selvitetty. Juonen käänteissä mennään nyt jopa hurjempaa vauhtia kuin Kikassa (1993). Lihan värinä tuntuukin melkein kuin se olisi Kikan jatko-osa. Nämä kaksi muistuttavat paljon toisiaan niin kerrontansa kuin juonensakin puolesta. Suurimpana erona Lihan värinässä loistaa kuitenkin huumorin puute. Nyt kyseessä on vakavasävyinen ja eroottinen jännitysdraama, missä kikamaisia humpuukikohtauksia ei nähdä.

Kuten useita muitakin Almódovarin elokuvia, tätäkin vaivaa lievä sekaisuus. Tarina on kehitetty niin monimutkaiseksi, että se saattaa jopa hämätä osaa katsojista. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen huomaakin, ettei ehkä pysynytkään kärryillä aivan koko ajan. Myöskään, kun kerronta ei ole tarpeeksi säväyttävää, elokuva ei valitettavasti jää mieleen. Toinen katsominen korjaa näitä puutteita, ja silloin kokonaisuuden hahmottaakin jo huomattavasti paremmin. Vaikka elokuvassa on paljon jännitystä, se on silti liian laihaa räjäyttääkseen katsojan tajunnan.

Näyttelijät tekevät kaikki hyvät roolisuoritukset. Varsinkin ailahtelevaa Víctoria esittävä Liberto Rabal tuntuu todella aidolta persoonalta roolissaan. Pyörätuolissa istuvan Davidin tuska ja epätoivo on myös melkein käsin kosketeltavissa, eikä Ángela Molinankaan roolityö alkoholisoituneen poliisin vaimona jätä kylmäksi. Nämä huomioon ottaen myös ohjaus on hoidettu tyylikkäästi, eikä Almodóvarin persoonallinen tyyli petä tälläkään kertaa.

Pedro Almódovar on jälleen kerran osannut luoda kiemuraisen ihmissuhdekarusellin, joka pohjimmiltaan kertoo pettämisestä. Oikeastaan kaikki elokuvan käänteet saavat alkunsa sänkyleikeistä vieraan kumppanin kanssa. Taidokas idea, mitä on myös käytetty oivaltavalla tavalla. Tarina sivaltaa myös hitusen Espanjan politiikkaa, ja 1970-luvun kylmä Madrid muuttuu demokratian käsissä lämpöisemmäksi. Kokonaisuudessaan mukavan erikoinen elokuva, joka jää mieleen pyörimään vielä katsomisen jälkeen.

Kuva
Kuva esitetään alkuperäisessä 2.35:1-suhteessaan anamorfisena, mutta laatu ei silti ole parhaasta päästä. Lähes koko elokuvan ajan kuvaa vaivaa liiallinen pehmeys ja kohina. Ärsyttävimpiä ovat kuitenkin kohdat, missä esiintyy erittäin pahaa raidallisten pintojen välkkymistä. Onneksi kuva sentään on melko puhdas, eikä roskia ole hirveästi havaittavissa. Mitä värimaailmaan tulee, olisi se saanut olla teknisesti räväkämpi. Nyt värit ovat haaleita, ja hienoisesti vinksallaan oleva kontrasti alkaa vähitellen rasittaa silmiä.

Ääni
Enimmäkseen etukanavia hyödyntävä Dolby Surround 2.0 -ääniraita hoitaa hommansa kohtalaisesti. Elokuva sisältää runsaasti dialogia, vähän musiikkia ja vielä vähemmän tehosteita, joten etukanavilla tullaan kyllä toimeen yllättävän pitkälle. Dialogi tuntuu silti hieman epäselvältä, mutta tämä lienee peräisin huonosta alkuperäisäänityksestä.

Lisämateriaali
Levy sisältää lisämateriaalina ainoastaan trailerit boksin kolmeen viimeiseen elokuvaan.

Yhteenveto
Vuonna 1997 valmistunut Lihan värinä jatkaa Kikan viitoittamalla tiellä melko onnistuneesti. Kyseessä on mutkikas tarina ihmisistä, pettämisestä ja rakkaudesta. Samankaltaisuus boksin ensimmäiseen elokuvaan ei kuitenkaan häiritse liikaa, ja Lihan värinä toimii hyvin myös omana kokonaisuutenaan. Tätä voisi suositella Almódovarin fanien lisäksi myös kaikille erikoisemmista jännitystarinoista pitäville. Julkaisun kuvassa ja äänessä on puutteita, mutta elokuvan pystyy katsomaan niistä huolimatta.