Elokuva
Eletään nykyhetkeä Amerikan keskilännessä. Maailmaa riivaa Necroambulisti-virukseksi nimetty äärimmäisen vaarallinen tartuntatauti, joka muuntaa hitaasti infektoituneelta puremaan saaneet uhrit zombiemaisiksi kannibaaleiksi. Lääketiede ei pysty tautia parnatamaan, niinpä tartunnan saneet suljetaan karanteeniin odottamaan kuolemaansa. Mutta se ei sovi Wade Vogelille (Arnold Schwarzenegger), jonka rakas tytär Maggie (Abigail Breslin) löytyy kaupungin sairaalasta puremajälki kädessään. Lääkäreiden varoituksista huolimatta Wade tuo Maggien kotiin hoitaakseen tätä viimeiset viikot, vaikka tehtävä asettaa vaaraan kaikki muutkin läheiset, kuten Maggien äitipuolen Carolinen (Joely Richardson) ja pienemmät sisaret Bobbyn ja Mollyn (Aiden ja Carsen Flowers). Mutta mitä vanhempi ei lapsensa puolesta tekisi?

Pelimaailmassa graafisena suunnittelijana taitojaan hioneen Henry Hobsonin debyyttielokuva Maggie on kaunis ja melankolinen kertomus lapsen ja vanhempansa rakkaudesta sekä luopumisen tuskasta. John Scott 3:n esikoisenaan kirjoittama tarina pysyy globaaleista tapahtumistaan huolimatta ihmistensä tasolla keskittyen Vogelin perheen suruun ja lohduttomaan taisteluun tulevaisuudesta. Hobsonin aikuismainen suhtautuminen kauhuelokuvien peruskauraan, zombiehorroriin, on asiallista ilman lipsahduksia turhiin shokkitehoihin tai säikkyihin. Jännitystä, saatikka kauhua ei Maggiessa liiemmin ole, mutta se ei ole tarkoituskaan painopisteen ollessa henkilöissä ja heissä tapahtuvissa muutoksissa.

Tarinan allegorisen rakenteen taustalla voisi olla mikä tahansa tappava tauti aina AIDSista Ebolaan, mutta taantumisen sijaan uhrinsa agressiivisiksi mielipuoliksi muuttava virus tuo kokonaisuuteen hyytävämmän aspektin. Kokonaisvire on melankolinen ja rauhallinen, jonka tunteellisuutta korostaa myös David Wingon kauniin koskettava musiikki. Lukas Ettlinin hailakan ruskeissa sävyissä kuvaama Maggie on murheellisuudestaan huolimatta piristävä poikkeus puhkikaluttuun kauhukuvioon, jonka lohduton loppulausuma luo aidon tuomiopäivän tunnelman.

Suurin ylläri on tietenkin Maggien pääosassa erinomaisen hienosti pärjäävä Arnold Schwarzenegger, jonka aksentti on yhä karkea ja koko kuin vuori, mutta tulkinta täynnä aitoja nyansseja. Kaikkinainen pullistelu on tyystin riisuttu riipaisevaan saattohoitoon ryhtyvän Waden harteilta, eikä jäljelle ole lopulta jäänyt kuin se sisin, jonka Terminaattorina puoli maailma paloiksi pistänyt Raaka-Arska osaa kaivaa esiin juuri sopivassa määrin. Vahva tuki tulee myös Abigail Breslinin nimihenkilö Maggielta, jolle isä on lopulta ainoa henkilö maailmassa, joka voi tarjota edes hitusen myötätuntoa. Joely Richardson tulkitsee uusioperheen äitiä aidoin reaktioin, kun vanhan suhteen hedelmä uhkaa myrkyttää koko uuden korin. Douglas M. Griffin on paikkakunnan sheriffi Ray, joka yrittää varoitella Wadea ryhtymästä hankkeseensa, Jodie Moore perhetuttu lääkäri tohtori Kaplan ja Bryce Romero Trent, Maggien mielitietty, joka on myös saanut tartunnan.

Yhteenveto
Maggie on pieni elokuva suurista tunteista. Kaunis ja ihmisiään ymmärtävä kuvaelma kaiken ylittävästä vanhemman rakkaudesta lapsiaan kohtaan maailmassa, jossa tunteilla ei voi enää olla sijaa taistelussa selviytymisestä.