Elokuva
Universaalisti suositun bändin rakastettujen pop-hittien ympärille rakennettu, kymmenien miljoonien ihmisten näkemä, sadoissa kaupungeissa esitetty ja useille kielille käännetty musikaali, jos mikä, suorastaan huutaa tulla sovitetuksi elokuvaksi. Jo vuonna 1999 Lontoossa ensi-iltansa saanut ja Suomessakin kovasti suosittu Mamma Mia! kääntyykin eläväksi kuvaksi vaivattomasti, takuuvarmasti kaikille Ruotsin ylpeyden ABBA:n faneille mieleiseksi versioksi. 

Maaseutuhotellia Kreikan saaristossa pyörittävä yksinhuoltaja Donna (Meryl Streep) valmistelee eläväisen tyttärensä Sophien (Amanda Seyfried) tulevia häitä, kuitenkaan tietämättä, että neuvokas jälkikasvu on löytänyt äidin päiväkirjamerkinnöistä isäehdokkaidensa tiedot ja kutsunut kaikki kolme juhlavieraiksi. Täytyyhän faijan luovuttaa morsian alttarilla sulhaselle. Sam (Pierce Brosnan), Harry (Colin Firth) ja Bill (Stellan Skarsgård) ovat tosin itsekin epävarmoja mahdollisesta isyydestään. Äiti puolestaan on kutsunut paikalle parhaat ystävänsä, järjen äänen Rosien (Julie Walters) ja miestennielijän Tanyan (Christine Baranski), auttamaan järjestelyissä ja muistelemaan yhteisiä bändiaikoja Donna and the Dynamos -yhtyeessä. Kun muistoja aletaan verestämään ja romantiikkaa on ilmassa jo valmiiksi, alkaa saarella tapahtua odottamattomia kohtaamisia ja romansseja. 

Kaikki ABBA:n ikivihreät läpikäyvä fiilisleffa on aurinkoinen, energinen ja lennokas romanttinen komedia, josta ei mitenkään voi tulla huonolle tuulelle. Pirteää glamouria huokuva ja tarttuvasti iloitteleva kehystarina toimii luontevasti biisien pohjana, mutta on pelkkää herttasarjaa ja Harlekiini -romaania. Umpikliseisen
käsikirjotuksen dialogi kuulostaa yhtä kornilta ja teennäiseltä kuin tapahtumaympäristön matkailumainosta muistuttavat postikorttimaisemat. Mitään sen syvällisempää tai monen klassikkomusikaalin kaltaista kantaaottavuutta ajankohtaisiin ilmiöihin tuskin kukaan odottikaan. 

Vaikka Mamma Mian! myös Brodwaylle ohjannut, paremmin teatterintekijänä tunnettu Phyllida Lloyd saa näyttelijöistä ja laulunumeroiden koroegrafioista kivasti irti, kokonaisuus on häiritsevän näytelmällinen ja lavastetun näköinen. Pahimmillaan komedia muistuttaa television sitcomeista tuttua törmäilyä, jossa vitsin murjaissut tai johonkin kompastunut poistuu samasta heiluriovesta kuin seuraavan kertoja tulee sisään. 

Näyttelijät nauttivat silminnähden rooleistaan, eikä Meryl Streepin ja Pierce Brosnanin kaltaisia Hollywoodin a-listan vaikuttajia tuskin pelkällä rahalla olisikaan mukaan saatu. Ensimainittu tekee luonnollisesti takuuvarmaa laatutyötä ja todistaa osaavansa myös laulaa. Jälkimmäinen on oma charmantti itsensä ja ainakin yrittää tapailla biisejä parhaansa mukaan. Vanha diiva Julie Walters ja monista tv-sarjoista tuttu Christine Baranski ottavat kaiken irti elämaniloisista tosinaisista. Colin Firth sen sijaan on herrasmiesbrittinä kuin parodia valkokangasimagostaan ja kaipaisikin uralleen kipeästi lisää Alastoman totuuden (2005) kaltaisia ristipistoja.

Yhteenveto
Suosikkimusikaali Mamma Mia! on elokuvana elämäniloinen ja täysillä svengaava hulluttelu, mutta ilman vankkaa ABBA-fanipohjaa suu ei taivu yhtä muikeasti vehnäselle kuin täysillä mukaan heittäytyvillä ja sydämensä kyllyydestä laulavilla näyttelijöillä.