Elokuva
Enzo Barboni toimi koko 1960-luvun Italiassa kuvaajana ja ehti kehystämään muun muassa 1966 valmistuneen Djangon ennen kuin siirtyi elokuvaohjaajaksi heti 1970-luvun alussa. Barbonin ensimmäisiä ohjauksia olivat Terence Hillin ja Bud Spencerin tähdittämät Trinity-länkkärit Nimeni on Trinity - paholaisen oikea käsi (1970) ja Trinity ratsastaa jälleen (1971), joiden loistava menestys Euroopassa vaihtoivat miehen pestin pysyvästi kuvaajasta ohjaajaksi. Humoristisia spagettiwesternejä seurasi niin ikään Terence Hillin tähdittämä komediallinen länkkäri Man of the East - Mies idästä (1972). Man of the Eastin erottaa Trinity-elokuvista Terence Hillin herkullinen roolitus. Veikeä asesankari on vaihtunut englantilaiseksi keltanokaksi, joka yrityksistään huolimatta ei tahdo istua villin lännen kovapintaiseen maailmaan.

Hillin hahmo, todellinen nimihirviö Sir Thomas Fitzpatrick Phillip Moore matkustaa edesmenneen isänsä jalanjäljissä pölyiseen länteen tapaamaan ukkonsa vanhoja ryöstelykumppaneita, joihin lukeutuvat iso köriläs Bull (Gregory Walcott), apinamainen Monkey (Dominic Barto) sekä revolveria heiluttava saarnamies Holy Joe (Harry Carey Jr.). Karskin kolmikon ja sinisilmäisen nuorukaisen välinen kulttuurishokki on omiaan onkimaan mitä levottomampia sattumuksia ja kummastelun aiheita aina aamupesusta lähtien. Miksi ihmeessä joku esimerkiksi haluaisi pestä itseään ennen kaupunkiin lähtöä? Näky on komea, kun kaupunkiin vihdoin viilettää kolme ratsastajaa maskottinaan polkupyörällä suoraselkäisesti rullaava, vastaantulijoita kunnioittavasti tervehtivä ja suuntamerkkejä jakava Moore.

Länkkärikomediat taiteilevat joskus tarkoituksenmukaisuuden rajoilla, mutta Man of the East käyttää lähestymistapaa mainiosti hyödyksi. Perinteisen hupsista keikkaa -huumorin sijasta villejä vitsejä revitään innolla Hillin hersyvästä hahmosta, joka on silmiin pistävä outolintu minne tahansa hän meneekään. On varmasti ollut suuri kiusaus alkaa nauramaan elokuvalle elokuvan sisällä, mutta absurdeista vitseistä huolimatta henkilöhahmot pysyvät aidon oloisina, eikä hommaa ryssitä pullistelevalla parodialla. Italialaisilla ylipäätään on jalo taito tunkea kieltä poskeen ja tehdä amerikkalaisia virkaveljiään kevytkenkäisempiä, hillittömän juustoisia irrotteluja. Enzo Barbonilla onkin hieman samantapainen suhtautuminen länkkäreihin kuin esimerkiksi Enzo G. Castellarilla oli korkkarigenreen lievän älyvapaassa Inglorious Bastards -elokuvassaan (1978).

Yksi osa Man of the Eastin viehätyksestä piilee sen hang around -tunnelmassa, sillä henkilöhahmoilla ei ole kiire mihinkään eikä varsinaisia vaaroja väijy joka kulman takana, toisin kuin genressä yleensä. Nelikko hengailee hillitysti maatilallaan ja läheisessä kaupungissa, oppien joka päivä jotain uutta toisistaan. Vaikka huumori pitää joutilaisuutta elossa, pysyy itse elokuva koossa juurikin sen vuoksi, ettei ilottelu sorru liikaa slapstickin ja kohnaamiskomedian puolelle (pakollisia baaritappeluita lukuunottamatta). Barboni tarjoileekin osuvia vitsejä juuri sopivin väliajoin pitäen miehistönsä muun aikaa sen verran raiteillaan, että huumoriin löytyy jotain tarttumapintaa. Ohjaajan luomassa asetelmassa on myös tiettyä puhumatonta irvailua perinteisen western-genren kylmälle kovistelulle, ja siksi onkin sääli, ettei se säilytä asennettaan aivan loppuun asti.

Kymmenen vuotta kuvaajana toimineella ohjaajalla on oletetusti vankka visuulinen ote elokuvassaan. Barbonin sommitelmat ja kuvaustyyli eivät ole kuitenkaan ollenkaan alleviivaavia (kuten esimerkiksi genren kummisedän Sergio Leonen teoksissa), vaan mies kuljettaa elokuvaa kuvallisesti soljuvan vaivattomasti eteenpäin ilman suurempia silmänkääntötemppuja. Elokuvan musiikista vastaavat Guido ja Maurizio De Angelis, jotka ovat valinneet sävellystyölleen varsin duuripohjaisen linjan. Ainoana poikkeuksena hyväntuulisista banjon näppäilyistä ja romanttisista jousikuoroista on kahden (identtisen) palkkionmetsästäjän alituista ilmestymistä sonustava sävellys, joka on pelkistetty kopio Ennio Morriconen Vain muutaman dollarin tähden -elokuvan (1965) hyytävästä pääteemasta. Kokonaisuudessaan Man of the East on hyvin rullaava länkkärikomedia, ja vaikka se ei esimerkiksi ohjaajan hurmaavan Nimeni on Trinity -elokuvan tasolle kipuakaan, on se tarpeeksi erilainen pitääkseen mielenkiintoa yllä.

Tekniikka
DVD:n anamorfinen kuva (2.35:1) sisältää kaikki perinteiset vanhan italolänkkärin pikkuviat. Kuva on kauttaaltaan hieman rakeinen, osin suttuinen ja elävä, eikä kuvaa tohdi hyvällä tahdollakaan kovin tarkaksi kuvailla. Mitäpä tiikeri kuitenkaan raidolleen voi, sillä alkuperäismateriaalin huomioon ottaen kuva on kuitenkin ihan kelvollista katsottavaa. Dolby Digital -stereoraita on niin ikään asiansa ajava ja dialogista saa kolkkojen jälkiäänityskekkereidenkin jälkeen hyvin selvää.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina levyltä löytyy kuvagalleria, ohjaajan filmografia sekä Terence Hillin bio- ja filmografiat. Lisäksi paketti sisältää yhdeksän traileria Fireboxin julkaisemista elokuvista.

Yhteenveto
Enzo Barbonin ohjaama Man of the East jatkaa miehelle ja Terence Hillille ominaista linjaa hilpeähkössä lännessä, jossa kaikuu tällä kertaan aseiden paukuttelun sijaan runonlausunta. Epäeeppisyydestään huolimatta elokuva viihdyttää vaivatta koko kestonsa ajan.