Elokuva
Kiistelty Irakin sota on ollut kauan tapetilla ja herättänyt mielipiteitä. Myös elokuvateollisuus on pikku hiljaa ottanut osaa tapahtumiin. Brittiläinen The Mark of Cain (2007) on vahvan poliittisesti latautunut kuvaus brittijoukoista Irakissa. Jotain elokuvan lähestymistavasta kertoo se, että Amnesty International palkitsi sen Movies that Matter –palkinnollaan. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat armeijan sisäinen lojaalisuus ja moraalinen rohkeus, ja näiden kahden ristiriitaisuus ryhmän painostuksen alaisena. The Mark of Cain käsittelee jonkin verran sodan psykologisia vaikutuksia, mutta kovimmat panoksensa se säästää poliittisen ja armeijan sisäisen kieroilun kuvaamiselle. Ajankohtainen elokuva keskittyykin suurilta osin kantaanottavuuteensa ja pyrkii ilmaisemaan mielipiteensä mahdollisimman selkeästi ja väkevästi.

Kourallinen brittisotilaita joutuu Irakin kaduilla paikallisten väijytykseen, jossa kaksi sotilasta kuolee. Tapahtuman seurauksena joukot ratsaavat paikallisen kylän, ohjeistuksenaan jakaa raakaa oikeutta. Parin käsiaseen, kiikareiden ja rahatukun nojalla joukot vangitsevat muutaman irakilaisen pääepäillyn. Sotilaiden tehtävänä on vartioida vankeja ennen heidän luovuttamista sotapoliisille. Vastoin käskyjään, tunnehurmoksessa vellovat sotilaat haluavat ”kuulustella” vankeja ensin itse. Ei liene tarpeen kuvailla, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Epätoivottuihin käsiin päätyvät valokuvat tapahtuneesta käynnistävät kotipuolessa skandaalinomaisen likapyykin pesun, jonka päällimmäisenä tarkoituksena on naulita muutama onneton ristille esimerkiksi ja haudata koko juttu sen jälkeen mahdollisimman pysyvästi.

The Mark of Cain koostuu kahdesta osasta. Tasan puolet elokuvasta vietetään Irakissa ja jälkimmäinen puolikas Britaniassa, setvimässä, mitä sitä tulikaan tehtyä. Elokuvan keskeiset teemat on nähty ja koettu aiemminkin. The Mark of Cain esittelee tutut kuumapäiset soltut, jotka haluaisivat viedä kotiin muutakin kuin rusketuksen. Toimintaa pitää saada revittyä irti rauhanturvaamistehtävistä, jos ei muuten, niin vaikkapa ampumalla rasittavasti räksyttävä koira. Elokuvan sotilaat ovat tutun naiiveja, tukikohdassa rääväsuisia, liipasinherkkiä hurjapäitä, mutta todellisen tilanteen keskelle heitettyinä usein lamaantuneen neuvottomia. Myös sodankäynnin psykologiset vaikutukset käsitellään kovin kuluneesti, ja asiaan painottuvia, parempia elokuvia on tehty jo vuosikymmeniä sitten. The Mark of Cain kasaakin vahvuutensa ja viehätysvoimansa mediaseksikkääseen aiheeseen, joka saa tutut elokuvalliset ja kerronnalliset elementit vaikuttamaan jossain määrin tuoreilta.

Elokuvan suurin ongelma onkin siinä, että se haluaa olla enemmän ajankohtainen ja poliittisesti pureva kuin dramaturgisesti onnistunut. Aihe on toki mielenkiintoinen, mikä tekee myös elokuvasta jossain määrin vaikuttavan, mutta itse kerronta olisi kaivannut enemmän ryhdikkyyttä. Kun elokuvalta riisuu sen huomiota herättävät aseet, jäljelle jää varsin keskinkertainen teos, jolla on kuitenkin omat hetkensä. Miltei dokumentaarinen visuaalinen ilme on osittain hyvinkin onnistunut, lainaten kuitenkin tältäkin osin tehokeinonsa aiemmista, modernia sodankäyntiä käsittelevistä elokuvista. Brittiläinen lähestymistapa ei varsinaisesti tuo asetelmaan mitään uutta, mutta on ihan tervetullutta vaihtelua kaikkien jenkkikuvausten jälkeen. Loppujen lopuksi vain muutamaan hahmoon keskittyvän elokuvan näyttelijäsuoritukset vaihtelevat tasaisen keskinkertaisista väkevän vakuuttaviin. Tehokkaimman vaikutuksen tekee Shaun Dooley alikersantti Gantin saappaissa. Roolihahmo on tarvittavan monitasoinen pitämään katsojan mielenkiinnon yllä. Gant osaa olla sotilailleen rohkaiseva isähahmo, mutta kun likavesi alkaa valua sotilaiden niskaan, Gant pitää huolen, että hän ei kastu.

The Mark of Cain ei ole varsinaisesti vallan huono elokuva, mutta ei se ole myöskään kovin hyvä. Elokuva on harmillisen tasapaksu, ja luottaa liikaa kerronnan ulkopuolisiin asioihin. Kuvaus etenee vauhdikkaan suoraviivaisesti, ja vaikka keskeiset henkilöhahmot tulevatkin elokuvan aikana tutuiksi, olisi hahmojen kunnolliselle pohjustamiselle voinut varata enemmän aikaa ja yritystä. Juonenkäänteet ja tulevat tapahtumat ovat kovin ennalta-arvattavia, mutta kun ne lopulta tapahtuvat, osaa elokuva repiä niistä irti väkevää tehokkuutta. Kohtuullisen kokematon, lähinnä tv-puolella viihtynyt ohjaaja Marc Munden ei ole pystynyt pitämään kokonaisuutta kasassa aivan toivotulla tavalla, vaan hieman hapuileva teos kokee paikoitellen pieniä kerronnallisia notkahduksia, nousten kuitenkin aika ajoin kunnianhimoisen tarinan vaatimalle tasolle. The Mark of Cainin katsoo mielellään kerran ihan aiheensakin vuoksi, mutta sen jälkeen onkin jo aika siirtyä toimivimpien tarinoiden pariin. 

Tekniikka
Elokuvan anamorfinen kuva (1.78:1) on kauttaaltaan rakeinen, mikä tukee osittain dokumentaarista otetta, mutta pimeämmät kohtaukset jäävät hieman epäselviksi. Väripaletti on suurimmaksi osaksi laimean haalea, mikä toimii paremmin alkupuoliskon sotatantereilla kuin harmaasävytteisessä Britaniassa. Dolby Digital 5.1 –ääniraita on vain kohtuullista tasoa. Äänet toistuvat paikoin kovin tunkkaisesti, ja dialogi voisi kuulua hieman selkeämmin. Takakaiuttimet ilmoittavat olemassaolostaan vain harvakseltaan.

Lisämateriaali
Julkaisun sisältämä Making of -dokumentti (36 min.) on perinteinen, hieman poukkoileva, mutta kohtuullisen kattava katsaus elokuvan tekemisestä. Äänessä ovat ohjaaja, näyttelijät sekä muut projektissa merkittävästi mukana olleet. Dokumentin keskeisiä asioita ovat kuvausongelmat sekä elokuvan sanoman ja merkityksen pohtiminen. Suurimman osan ajasta dokumentti keskittyy elokuvan Irak-osion kuvaamiseen. Lisäksi levyltä löytyy poistettuja kohtauksia kahdeksan minuutin edestä. Suurin osa kohtauksista on vain pidennettyjä versioita elokuvassa nähdyistä, mutta mahtuu mukaan pari täysin uuttakin kohtausta.

Yhteenveto
The Mark of Cain on ajatuksia herättävä, ajankohtainen ja poliittisesti latautunut kuvaus Irakin sodan aikana tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista. Kiinnostavan ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin melko tasapaksu elokuva, jolla on sekä hyvät että huonot hetkensä. The Mark of Cain on hyvällä asialla, mutta toimivuudeltaan se jää kertakäyttöviihteen tasolle.