Alkuperäinen nimi: 
Menace II Society
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1993
Valmistusmaa: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
K18
Kesto: 
93
Menace II Society
Saul Ahola, Ke, 21/07/2004 - 00:00

Elokuva:


Kaksi nuorta afroamerikkalaista kaverusta marssivat lähikauppaan, puhuvat äänekkäästi, ostavat kaksi pulloa olutta. Kassalla toinen heistä riitaantuu aasialaisen myyjän kanssa. Hän ampuu molemmat myyjät, hakee turvakameranauhan, tyhjentää kassakoneen ja ottaa olutpullonsa. Nuoret poistuvat paikalta. Elokuva alkakoon.


"It's funny like that in the hood sometimes."


Menace II Society (1993) on yksi onnistuneimpia hood-kuvauksia sitten John Singletonin mainion Boyz N the Hoodin (1991). Menace II Society (suomennos harvoin käytetty Väkivallan kierre) on ohjaajaveljesten Albert ja Allen Hughesin debyyttiohjaus, jonka he myös itse käsikirjoittivat. Elokuvan pääosissa nähdää iso kasa lahjakkaita nuoria, joista keskeisimpiä rooleja näyttelevät Tyrin Turner, Larenz Tate, Jade Pinkett (nykyään Smith) sekä tunnettu rap-artisti MC Eiht. Tupac Shakurin piti alunperin näytellä pääosaa, mutta riitaantui pahasti toisen ohjaajan, Allen Hughesin kanssa.

Elokuva on ennen kaikkea peruselementeistä koottu hieno ja vahva kokonaisvaltainen kuvaus, kuin tarkkaan rajattu itsenäinen tarina. Tästä syystä juonen laajempi setviminen ei liene niin tärkeää, mutta sanottakoon siitäkin muutama sananen.


"Now O-Dog was the craziest nigga alive. America's nightmare. Young, black and didn't give a fuck."


Caine "Kaydee" Lawson (Tyrin Turner) asuu molemmat vanhempansa (isän roolissa loistava Samuel L. Jackson) menettäneenä isovanhempiensa luona. Kaveripiiristä löytyy yksilöitä moneen lähtöön, joista keskeisimmiksi nousevat Cainen näennäisesti paras - samalla myös sekopäisin - ystävä O-Dog (Larenz Tate), sekä kaikkia muita hieman vanhempi A-Wax (MC Eiht). Caine on kavereitaan astetta kylmäpäisempi, ja miettii ennen kuin hukkuu aseeseen. Mustan hood-kasvatin elämä näyttää vain olevan valmiiksi kirjoitettu, eikä toivoa aina näy.

Kaiken ruudinhajun ohella elokuva keskittyy Cainen ja Ronnien (Jade Pinkett) epämääräiseen suhteeseen. Ronnie on Cainen vankilassa riutuvan vanhan ystävän nyt jo entinen tyttöystävä, josta Caine on luvannut pitää huolta. Ronnie pienen poikansa kanssa asettaa painoa Cainen elämän vaakakuppiin, ja yrittää pitää horjuvaa miestä pystyssä.

Menace II Society ei yllä Boyz N the Hoodin kaltaiseen koskettavaan draamaan, mutta energiaa ja tehokkuutta elokuvasta löytyy senkin edestä – enkä yllättyisi jos siitä pari kyyneltäkin kirpoaisi. Nuoret näyttelijät, eritoten Larenz Tate, ovat erittäin vakuuttavia rooleissaan, ilman asianmukaista koulutusta häärivä MC Eiht mukaanlukien. Tarina käy läpi kaikki näennäiset kliseet, mutta raikkaalla ja tehokkaalla tavalla. Keskitetyn tarinan ohella elokuva maalaa vaikuttavan kokonaiskuvan, jota on syytä lukea rivien välistä.

Viihdyttävyys, visuaalisuudesta puhumattakaan, on huipussaan, mutta jokin jää silti puuttumaan. Vauhtia riittää ja elokuvassa, suhteellisen lyhyestä kestosta huolimatta, tuntuu ehtivän tapahtua vaikka mitä. Draamamaisempi lähestymistapa olisi muokannut elokuvasta ehkä vieläkin toimivamman – vaikkei Menace II Society silti missään nimessä mikään "lippaat tyhjiksi" -elokuva ole. Kaikesta huolimatta Menace II Society on täysiverisenä hood-kasvutarinana yksi minimaalisen genrensä onnistuneimpia elokuvia.






Kuva:


Kuva on 1.85:1 ei-anamorfinen. Se on letterboxiksi melko tarkka ja selvä. Pimeissä ja hämärissä kohdissa laajat pinnat elävät kuitenkin häiritsevästi ja kuva on paikoitellen hieman sumea ja epätarkka. Pienistä ongelmistaan huolimatta kuvaa on miellyttävää katsella, vaikkei sitä käykkään vertaaminen anamorfiseen kuvaan.




Ääni:


Ääni (Dolby Digital 5.1) on toimiva kokonaisuus. Äänimaailma on rikas ja kohtuullisen hyvin miksattu. Koska kyseessä on U.K.-julkaisu, tekstitystä ei löydy. Runsaasti slangisanoja ja –ilmaisuja sisältävä dialogi toistuu kuitenkin varsin selvästi. Kokonaisuudessaan DVD:n äänipuoli on toimiva paketti, josta ei oikeastaan suurempia ongelmia löydy.

Elokuva on myös musiikiltaan onnistunut ja tyylilleen uskollinen. Ääniraidalla kuullaan kovia nimiä kuten Roger Troutman, Marvin Gaye, Al Green, Dj Quik sekä tietenkin MC Eiht, jonka mainio Straight up Menace -kappale kruunaa hienosti tämän tyylitellyn ja voimakkaan elokuvan.




Lisämateriaali:


Trailerin ja filmografioiden (neljä näyttelijää ja ohjaajat) lisäksi levyltä löytyy Featurette (10:53), missä Hughes-veljekset puhuvat elokuvasta ja sen tekemisestä. Veljekset paljastavat muun muassa Martin Scorsesen Goodfellasin (1990) olleen yksi suurimmista esikuvista Menace II Societylle.




Yhteenveto:


Menace II Society on vaikuttava hood-elokuva ja ennen kaikkea hieno debyyttiohjaus nuorilta ohjaajilta. Nuoret näyttelijät tekevät hienoa työtä ja elokuva loistaa visuaalisuudellaan ja kipinöivällä energialla, tehden siitä yhden voimakkaimmista hood-kuvauksista.

DVD on toimiva paketti, mutta melko suuria miinuksia ovat ei-anamorfinen kuva sekä kymmenen sekunnin edestä leikkauksia (lähinnä ampumahaavojen kuvaamista). Hollannissa julkaistu R2 DVD on leikkaamaton, sisältää anamorfisen kuvan, sekä kaiken kukkuraksi DTS-äänet. Jos on mahdollisuus valita – valinta ei liene hankala.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Sensuuri: 
Julkaisua on leikattu noin kymmenen sekuntia.
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016