Elokuva
1980-luvun alun ahdistavassa arjessa Vietnamin sodan veteraanin Llewelyn Mossin (Josh Brolin) arki ei ole herkkua. Texasin ja Meksikon rajaseudulla asuntovaunussa nalkuttavan vaimonsa Carla Jeanin (Kelly Macdonald) kanssa asusteleva Moss elättää itsensä hanttihommilla, vain kaataakseen satunnaisina tilipäivinä tienestit kurkusta alas. Kunnes yhdellä salametsästyskeikalla Moss törmää pieleen menneeseen huumediiliin, kasaan ruumiita, kekoon heroiinia ja kassillisen rahaa, hän uskoo paremman huomisen vihdoin koittaneen. Omatuntonsa kolkuttamana Llewelyn, tavoistaan poiketen, päättää kuitenkin viedä verilöylyn ainoalle eloon jääneelle apua ja hän saa kauhukseen huomata meksikolaisten diilereiden ehtineen jo paikalle, eivätkä nämä ole suinkaan ilahtuneita havaittuaan kahden miljoonan dollarinsa kadonneen. Syndikaatti pistää Mossin perään kaikesta ihmisyydestä irtisanoutuneen palkkatappajan, psykoottisen Anton Chigurhin (uskomaton, kaikkien ylisanojen yläpuolelle nouseva Javier Bardem), joka yksinkertaisen kruuna vai klaava-logiikkansa tukemana kylvää tuhoa ja kuolemaa kaikkialle, missä liikkuukin. Verijälkiä seuraa myös pahinta pelkäävä sheriffi Ed Tom Bell (Tommy Lee Jones), jolle vuosien tuoma rutiini ja kokemus kertovat hävityksen olevan vasta alussa.

Harvoin elokuva onnistuu olemaan yhtä aikaa järkyttävän väkivaltainen, pakahduttavan surullinen ja hirtehisen hauska, mutta Joel ja Ethan Coenin käsittelyssä moinen sekasikiö on mahdollinen sekin. Veljesten originaalille enemmän kuin uskollinen (viimeinen dialogi on kirjan viimeinen luku) käsikirjoitus perustuu Pulitzer-palkitun Cormac McCarthyn samannimiseen, loistavaan romaaniin ja on adaptoitu yksinkertaisen nerokkaasti. Kahdeksan Oscarin ehdokas, Menetetty maa, on malliesimerkki täydellisestä elokuvainstrumentin hallinasta, jossa jokainen osa-alue on täydellisessä synkassa toisiinsa nähden.

Coenin veljesten vakikuvaaja, kahdella Oscar-ehdokkuudella (Menetetty maa, Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta) tänä vuonna arvostettu mestarillinen kuvaaja Roger Deakins on tyylitellyt tunnelmallisesti valaistut, syvätarkat kuvat juuri elokuvan karmaisevan, mutta samalla lämpöä huokuvan hengen mukaisesti, herättäen uinuvat pikkukaupungit ja aavat erämaat aidosti eloon. Myös toinen Coeneiden kanssa jo vuosikaudet töitä tehnyt yhteistyökumppani, säveltäjä Carter Burwell, on luonut Menetettyyn maahan hyytävän tehokkaan scoren. Kitaravoittoinen, meksikolaisesta kansanmusiikista ja jenkkikantristakin kaikuja hakeva, luita kylmäävä musiikki osuu täsmäohjuksena paikkaansa ja tekee sentimentaalisen lohduttomasta elokuvasta vieläkin intensiivisemmän.

Veljekset ovat pikkuhiljaa murtautuneet myös valtayleisön suosikeiksi, visioistaan ja elokuviensa omaperäisyydestä silti tippaakaan tinkimättä. Coenin poikien CV on kadehdittavaa katseltavaa: Nerokkaasti film noirin parhaille perinteille kumartava esikoinen Blood Simple (1984), hilpeä lapsenhakukuvaus Arizona Baby (1987), jylhä Irkkugangsterin muotokuva Millers Crossing -vaarallista peliä (1990), Hollywoodin läpivalaisu Barton Fink (1991), screwball-perinteen riemastuttava kierrätys Coenin veljesten valtapeli (1994), Oscar-voittaja Fargo (1996), hallusinatorinen kidnappauskomedia The Big Lebowski (1998), hersyvä pakoseikkailu Veljeni, missä lienet? (2000), kylmäävän tehokas ihmistutkielma Mies joka ei ollut siellä, riehakas Billy Wilder-pastissi Sietämätöntä julmuutta (2003) ja hauskan karmea The Ladykillers (2004). Mukana muutamakin todellinen täysosuma ja mikä mukavinta, ei yhtään huonoa elokuvaa. Jokainen taatusti omaperäinen elokuvaelämys, jotka ovat osaltaan sementoineet Coeneiden matkan kohti heidän (tähän asti) täydellisintä mestariteosta.

Pitkään kynttiläänsä vakan alla piilotellut Josh Brolin on vasta nyt löytämässä taitoihinsa tarvittavan balanssin ja mies intoutuukin uransa parhaaseen roolisuoritukseen äkkipikaisena ja mistään piittaamattomana Mossina. Kuninkaallisella karismalla siunattu Tommy Lee Jones hahmottelee vanhan sheriffi Bellin koskettavin vedoin, antaen ahavoituneella olemuksellaan roolille sen kipeästi kaipaamaa arvokkuutta. Herra Mestarin harkituin vedoin maalaama muotokuva vanhasta sheriffistä vetää vertoja muutaman viikon takaiselle, suvereenille roolityölle Paul Haggisin hienossa elokuvassa In The Valley of Elah. Sympaattisen lakonisella roolillaan Jones tuo lihaksi myös elokuvan alkuperäisen nimen No Country for Old Men. Uudessa ja aina vain pahemmaksi muuttuneessa, väkivaltaisessa maailmassa ei ole enää tilaa vanhan liiton miehille, joille rehellisyys ja kunnia olivat asioista tärkeimpiä. Sivurooleissa vakuuttavat niin ikään herkkä Kelly Macdonald karmeiden tapahtumien kurimukseen väkisin imeytyvänä rouva Mossina, velmu Woody Harrelson kilpailevan rikosjengin ykköstykkinä, Stephen Root tämän palkkaajana sekä lohduttavan lämmin Tess Harper sheriffi Bellin kaiken kokeneena vaimona.

Menetetyn maan komein ja samalla yksi viime vuoden varmasti parhaista näyttelijäntöistä (Oscar kolkuttelee jo ovella) on ehdottomasti Javier Bardemin jääkylmä Anton Chigurh (jonka nimi ääntyy foneettisesti ironiseen muotoon ant-on-sugar), psykopaatti joka pistää kaikki muut valkokangaspsykopaatit takaisin kursseille siitä, miten oikeasti mielenvikainen ihminen käyttäytyy. Tohtori Lecterit, Amerikan psykot ja muut vastaavat murhamiehet ovat leikkikoulun kasvatteja verrattuna jääkylmään Chigurhiin, joka paineistetun pulttipyssynsä kanssa ei tee eroa kohteidensa tai sivullisten välille. Vaistonvaraisesti valituille sivullisille uhreille kyllä suodaan mahdollisuus pelastukseenkin, riippuen siitä, miten päin kolikko kilahtaa. Espanjalaissyntyinen Bardem on väläytellyt taitojaan aiemminkin. Monissa Pedro Almodóvarin elokuvissa mieleenpainuvia roolisuorituksia tehnyt järkälemäinen karpaasi on osoittanut muuntautumiskykyään myös elokuvissa Perdita Durango -Toiminnan nainen (1997), Before Night Falls -Ennen yötä (2000) ja kaiken kruununa unohtumaton muotokuva neliraajahalvaantuneesta Ramón Sampedrosta Alejandro Amenabárin mestariteoksessa Meri sisälläni (2004).

Yhteenveto
Kävi Oscareissa yhdeksän päivän kuluttua sitten miten tahansa, Menetty maa on ehdottomasti alkuvuoden, ja mahdollisesti myös koko vuoden 2008 paras elokuva.