Taidemaalari ja kuvanveistäjä Amedeo Modigliani (1884-1920) syntyi Italiassa ja muutti myöhemmin Pariisiin. Hänen vanhempansa olivat juutalaisia ja Amedeo oli perheen nuorin lapsi, joka aloitti taideopinnot jo varhain. Tuosta elämänsä taiteelle uhranneesta nuorukaisesta kehkeytyi lopulta yksi tunnetuimpia taidemaalareita, joka loi oman tyylinsä maalaamalla rakastettuaan. Alkoholia ja huumeita käyttänyt Amedeo kuoli vain 35-vuotiaana ja jätti jälkeensä muhevan kokoelman veistoksia ja maalauksia, joista nykyään tunnetuimpia ovat erilaiset Jeanne-maalaukset.

Taiteilijoista on tehtailtu monia elokuvia ennenkin ja nyt vuorossa on Mick Davisin kirjoittama ja ohjaama Modigliani. Elokuva sijoittuu 1910-luvun Pariisiin ja Modiglianin viimeisiin elinvuosiin. Omid Djalili nähdään hauskassa roolissa Pablo Picassona, ja itse Modigliania esittää Andy Garcia. Elsa Zylbersteinin esittämä Amedeon rakastettu Jeanne Hébutern muistuttaa kasvoiltaan hämmästyttävän paljon Amedeon maalauksien Jeannea, vaikka ekspressionistisen tyylisuunnan mestari onkin venyttänyt malliensa kasvoja ja kaulaa tavallista pidemmäksi.

Hieman ylimielinen herra Picasso on jo saavuttanut maalauksillaan menestystä ja hän on Pariisin arvostetuin taiteilija. Seurueineen ravintoloissa aikaa viettävä Picasso ei voi sietää pahinta kilpailijaansa, Modigliania, ja tulisieluinen Amedeo ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. Taiteilijat ärsyttävät vuoron perään toisiaan ja heidän välisestä kilpailustaan muodostuukin tarinan vetävintä antia.

Toista saman aikakauden taiteilijaa ja Amedeon ystävää Maurice Utrilloa esittää Hippolyte Girardot. Miehen rooli elokuvassa ei ole järin suuri, mutta sitäkin merkityksekkäämpi. Hulluksi tuleva ja mielisairaalaan suljettu Utrillo onnistuu myös maalaamaan huikean taideteoksen ja hänen kohtalonsa vain vahvistaa seikkaa, että tuohon aikaan elämä oli hyvin rankkaa ja stressaavaa. Ehkäpä sen vuoksi Amadeokin tarttuu useasti pulloon ja huumehöyryissä on taas mukavampaa keksiä uusia kujeita Picasson päänmenoksi.

 

Persoonallinen ja visuaalisesti hyvin kaunis elokuva tuo osittain mieleen myös Amélien (2001). Kohtauksesta toiseen hiivitään ovelasti ja kaikkia tapahtumia ei selitetä eikä edes näytetä. Tämän vuoksi aivot saavat töitä ja elokuvaa onkin melko raskas seurata. Erittäin ranskalainen ilmapiiri on alati läsnä upean lavastuksen korostamana; Rakennukset ja ympäristö näyttää todella sadan vuoden takaiselta Pariisilta.

Näyttelijät itse ovat kuin ilmettyjä taiteilijoita ja Elsa Zylberstein kruunaa päähenkilöiden uskottavuuden. Picasson oma vaimo Olga (Eva Herzigova) tuo kaivattua kylmyyttä muutoin niin lämpimään ilmapiiriin. Parasta antia on kuitenkin Picasson ja Modiglianin suhtautuminen toisiinsa, ja ilmava käsikirjoitus on antanut näyttelijöille tarpeeksi vapautta toteuttaa itseään täysillä.

Kaiken kaikkiaan kokoon on saatu hienolta näyttävä elokuva, jonka liian väritetty juoni ja ovela kerronta saavat aikaan hämmentyneen ja epätietoisen tunteen. Sekavan alun jälkeen on vaikea päästä tarinaan mukaan ja myös mukana pysyminen tuottaa myös lieviä vaikeuksia. Myöskään sinänsä varsin hienosti kerrotut dramaattiset kohtaukset eivät onnistu koskettamaan ja katsomisen jälkeen jää puoliksi tyhjä olo. Ranskalaisten ja taideaiheita käsittelevien elokuvien ystävät pitänevät kuitenkin tästä. Modigliani laittaa piirun verran paremmaksi kuin samoissa aihepiireissä liikkuva Peter Webberin Tyttö ja helmikorvakoru (2003).

Elokuva on jaettu jostain syystä kahdelle täysin erilliselle raidalle; Runsaan tunnin kohdalla elokuva katkeaa hetkeksi ja jatkuu soittimen aikalaskurin lähtiessä uudelleen nollasta. Takaisin edelliseen raitaan ei pääse edes kelaamalla, vaan sinne on mentävä päävalikon kautta. Erittäin tökerö ratkaisu, jolla pilataan muutoin melko laadukas DVD.

Anamorfinen 16:9-suhteen kuva on upea. Värikäs ja taiteellinen kuva leikittelee kontrastilla ja kokonaisuutena elokuva näyttää kuin kadonneelta Picasson maalaukselta. Kuvan laatu on teknisesti hyvää ja puhdasta. Kameraa käytetään kuin pensseliä ja mukana on runsaasti hienoja kuvakulmia. Väreilläkin leikitellään mukavasti, joten moitteen sanaa on vaikea keksiä.

Dolby Digital 5.1 -ääniraita soittaa enimmäkseen juuri tällaiseen taiteellisempaan elokuvaan sopivaa klassista musiikkia, mutta kuullaanpa parissa kohdassa myös kaunista taidepoppia. Musiikki ja dialogi ovat hyvin tasapainossa ja koko ääniraita kuulostaa yksinkertaisesti hyvältä.

Lisämateriaaleista löytyy elokuvan oman trailerin lisäksi trailerit elokuviin Lighting in a bottle ja 5 People you meet in Heaven. Viimeksi mainittu traileri on hieno ja sen kuva on moitteeton. Muissa kuva pikselöityy erittäin pahasti, mutta värit ovat kohdallaan. Toisin kuin kannessa väitetään, DVD ei sisällä haastatteluja eikä muiden tekijöiden biografioita. Tarjolla on ainoastaan kolmen sivun pituinen esittely neljästä päänäyttelijästä.

Upeassa väriloistossa kylpevä Modigliani alkaa hieman sekavasti ja kuluu tovi, ennen kuin juoneen pääsee mukaan. Kokonaisuus on kuitenkin hyvä ja vaikka juoni ei ihmeempiä yllätyksiä tarjoa, on elokuvan visuaalinen puoli se, minkä vuoksi tämän jaksaa katsoa loppuun. Jälkimaku on samaa luokkaa kuin olisi nähnyt Modiglianin tai Picasson maalauksen; Vaikka värit ja kuva ovat hienoja, jokin jää vaivaamaan.