Rafael Belvedere (Ricardo Darín) on nelikymppinen egoisti, jolle oma ravintola ja sen menestyminen ovat kaikki kaikessa. Perheyrityksellä on vaikeuksia ravintolaketjujen puristuksessa, joten kiivasluonteinen Rafael joutuu tekemään pitkiä työpäiviä ja viittaamaan kintaalla ravintolan ostotarjouksille.

Jos ei mene hyvin töissä, niin ei mene kotonakaan. Kaunis, suhteen tilaan turhautunut tyttöystävä Naty (Natalia Verbeke) ei saa Rafaelilta kaipaamaansa huomiota, saati sitten kosintaa. Ärhäkkä ex-vaimokin yrittää estää Rafaelia tapaamasta vanhempiensa vihanpidosta kärsivää tytärtä. Uppiniskainen mies tekee myös parhaansa vältelläkseen Altzheimerin tautia sairastavaa äitiään (Norma Aleandro). Herttaisen isäukon (Héctor Alterio) absurdi haave tuntuu hänestä järjettömältä. Lapsuuden ystävä Juan Carloksen (Eduardo Blanco) kanssa käydyt keskustelut ja äkillinen sydänkohtaus saavat Rafaelin kuitenkin käsittämään ihmiselämän rajallisuuden ja laittamaan asiat uuteen tärkeysjärjestykseen.

Morsiamen poika (2001) on loppua kohden väkevöityvä argentiinalainen draamaelokuva, joka oli ansaitusti ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi. Henkilöhahmot tuntuvat sitä läheisimmiltä ja ainutkertaisimmilta, mitä pidemmälle elokuva etenee. Aluksi itseriittoiselta moukalta vaikuttava Rafaelkin tulee ulos kuorestaan, ja saa kotikatsomosta osakseen jopa sympatiaa pyrkiessään eheyttämään itseään henkisesti. Filmi on erinomainen osoitus siitä, kuinka katsojan mielenkiinnon vangitsemiseen riittävät vain puhutteleva kehystarina, hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja uskottavasti esittävät näyttelijät sekä tematiikka, joka kykenee pysäyttämään ilman alleviivaavaa opetusta.

Aleandron roolisuoritus sairauden haurastuttamana, mutta pinnan alla elämäniloa sykkivänä Rafaelin äitinä on mykistävä. Vuorosanat ovat lyhyitä töksäytyksiä, mutta ilmeikkäät kasvot kuvastavat tunnetiloja ilmiömäisellä tavalla. Ilmeistä on, että tekijätiimi on nähnyt vaivaa selvittääkseen, miten aivojen rappeumasairaus vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja ulkoiseen habitukseen. Rafaelin arvokkaasti vanhentunutta Nino-isää ja tämän pyrkimyksiä kohtaan tuntee aitoa ihailua. Poikaansa tasapainoisempi ja epäitsekkäämpi ukko on perhettä koossa pitävä voima, jonka hyväntuulisuus ja lempeys välittyvät kotikatsomoon asti. Alterio on täydellinen valinta rooliin.

Persoonallisen näköisen Blancon esittämä, näennäisen yltiöempaattinen Juan Carlos tuo elokuvaan rahtusen huumoria. Siitä, ovatko komedialliset elementit tarpeellisia tässä teoksessa, voi olla montaa mieltä. Itse olisin nähnyt elokuvan kaikkein mieluiten nimenomaan puhdasverisenä draamana. Mutta tällaisenäänkin sen ansioita on vaikea kyseenalaistaa.

Täyskuva (1.33:1) kärsii häiritsevästä kohinasta, jota näkyy kaikkein selvimmin vaaleilla pinnoilla. Kuva voisi myös olla aavistuksen terävämpi. Toisaalta se on värikylläinen, eikä alkuperäiseltä filmiltä peräisin olevia roskia ole juurikaan havaittavissa.

Kuvaaja Daniel Schulman on hankkinut kannuksensa TV-tuotantojen parissa, mikä näkyy selvästi hänen kameratyöskentelyssään. Kuva on keskimääräistä tiukemmin rajattu.

Stereoraita ajaa asiansa kohtuullisesti, sillä dialogi ja vähäisessä määrin käytetty musiikki kuuluvat varsin selkeästi. Takakanavia ja subwooferin murahtelua ei jää edes kaipaamaan tämän tyyppisen elokuvan kohdalla.
 

DVD-levyltä löytyy traileri ja hyppysellinen kulissien takaista materiaalia (7:44), joka on jaoteltu käsittämättömästi seitsemään eri osioon.

Morsiamen poika on teos, jonka näkeminen herättää väistämättä mielenkiinnon etelä-amerikkalaista elokuvaa kohtaan. Se on laatuelokuva aikuiseen makuun; tutkielma ihmissuhteista ja siitä, mikä elämässä on lopulta tärkeää.

DVD-julkaisu noudattaa lisämateriaalin osalta jälleen varsin minimalistista linjaa, ja audiovisuaalinen kattauskin jää hieman keskivertoa heikommalle tasolle. Elokuvanautinto on kuitenkin tärkeintä, eivätkä nämä seikat pysty sitä romuttamaan.