Elokuva
1800-luvun lopun kadonneet ja juopuneet taiteilijasielut kokoontuivat lähes poikkeuksetta Pariisiin - ainakin kirjallisuudessa. Näin myös Pierre La Muren romaanissa Moulin Rouge, joka filmatisoitiin John Hustonin voimin vuonna 1952. Boheemissa rakkaustarinassa seurataan Henri de Toulouse-Lautrecin (José Ferrer) taiteilijaelämää. Lapsuudessa käynyt onnettomuus ja epäonnistunut komplikaatio pysäytti miehen jalkojen kasvun, jättäen nuoren kreivin kitukasvuiseksi. Aikuisena katkeroitunut de Toulouse-Lautrec ei usko enää rakkauteen, sillä kuka voisi hänen kaltaisestaan hyljeksitystä ja rumasta olennosta edes välittää?

Moulin Rouge on jossain määrin perinteinen kaunotar ja hirviö -tarina, joskaan varsinaisesta hirviöstä ei voida puhua kuin omatunnon kautta. Viinan ja maalien hajuista taitelijaelämää (onko sitä muka muunlaista?) viettävä de Toulouse-Lautrec ruoskii sanan säilällä hänen ympärillä pörrääviä ilotyttöjä ja muita Moulin Rougen esiintyjiä, jotka puhtaan ilonpidon lisäksi etsivät sitä oikeaa. Pessimistisenä ja suorastaan asennevammaisena Ferrerin näyttelemään hahmoon ei juuri synny tunnesiteitä, mutta sitäkin enemmän sääliä tätä katkeroitunutta ja alkoholiin menevää boheemia kohtaan.

Rakkaudelle sokea nuori mies ei ole uusi sivu elokuvahistorian paksussa opuksessa, eikä siitä ammenneta mitään uutta tämänkään elokuvan yhteydessä. Suurin puute Moulin Rougessa onkin oikeastaan tunteen puute. Rakkaustarinan kohdalla kyseessä on jokseenkin vakava ongelma. Elokuvan kannalta tärkeitä naishahmoja tulkitsevat Colette Marchand ja Suzanne Flon, joilla molemmilla on omat syynsä lyöttäytyä de Toulouse-Lautrecin kylkeen. Hollywood-diiva Zsa Zsa Gabor pyörähtää rakkautta etsivänä ilotyttönä myös kuvioissa, mutta mitään konkreettista sijaa ei hahmolle elokuvasta löydy.

Oscareissa parhaan puvustuksen ja lavastuksen pystit napannut elokuva on jokseenkin väritön elokuva varsinkin, jos sitä vertaillaan vajaa puoli vuosisataa myöhemmin samat pystit Oscareissa napanneeseen Baz Luhrmannin musiikki-iloitteluun Moulin Rouge! (2001). Kyllä Moulin Rougestakin väriä ja vilskettä löytyy ihan tanssinumeroiden kera, mutta nykymittapuun mukaan etenkin puvustus lähestyy enemmän mauttomuutta kuin tyylikkyyttä. Autenttisuuden kannalta kyseessä on kuitenkin parempi näkemys kuin 2000-luvun inkarnaation väriloiste. Silmät voivat ja saavatkin olla toista mieltä.

Tekniikka
Väriloistoa ja boheemielämää tarjoavaksi elokuvaksi kuvanlaatu jättää karvaan maun. 1.33:1-formaatissa toistuva kuva ei juuri ilosanomaa jakele, sillä pehmeyden lisäksi sitä vaivaavat muun muassa heikko värin- ja mustantoisto, roskat, haalistuminen sekä pahimpana värien leviäminen. Jos jotain positiivista täytyy laadusta hakea, niin kuva voisi olla huonompikin ja siitä sentään saa selvän. Mono-raita ei tarjoa sen kummempaa juhlan aihetta, mutta toistaa kuitenkin äänimaailman tarpeeksi hyvin.

Lisämateriaali
Levy ei sisällä minkäänlaista lisämateriaalia.

Yhteenveto
Boheemielämä ja 1800-luvun Pariisi - toistensa synonyymit. Juuri tällaista elämää viettää myös Henri de Toulouse-Lautrec, jonka rakkauselämä kärsii miehen pessimistisen ja katkeroituneen maailmankuvan takia. Pienellä variaatiolla maustettu kaunotar ja hirviö -tarina ei tarjoa mitään uutta rakkauselokuvien runsaslukuiseen joukkoon