Elokuva
Muukalainen on ohjaaja Jukka-Pekka Valkeapään (s. 1977) Taideteollisen korkeakoulun lopputyö, joka on herättänyt poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä kiinnostusta jo ennen kotimaan ensi-iltaansa. Venetsian elokuvajuhlilla ensiesityksensä saanut draama on toteutettu suomalais-saksalais-virolaisen rahoituksen turvin, suomalaiselle esikoisohjaajalle varsin reilulla miljoonan euron budjetilla. Erityisen elokuvasta tekee myös sen suuntaaminen pienille art house -yleisöille: niukka, dialogista lähes kokonaan riisuttu taide-elokuva luottaa juonen sijaan hiljaisiin vaikutelmiin ja kuvien voimaan.

Virossa kuvattu, maaseudulle ja menneeseen aikaan sijoittuva Muukalainen on minimalistinen, pienen pojan näkökulmasta kerrottu tarina rakkaudesta, luottamuksesta ja petoksesta. Sen päähenkilö on noin kymmenvuotias poika (Vitali Bobrov), jonka sisäiseen maailmaan Valkeapää johdattaa katsojan harkituin ottein. Poika viettää rauhaisaa elämää äitinsä (Emilia Ikäheimo) kanssa syrjäisellä maatilalla, kunnes eräänä päivänä taloon saapuu luodinreikää kyljessään kantava muukalainen (Pavel Liška), joka tuo viestin pojan vankilassa viruvalta väkivaltaiselta isältä (Jorma Tommila). Poika ja äiti antavat miehelle turvapaikan, mutta päätöksen myötä kodin entinen rauha on mennyttä.

Valkeapään rohkeutta on pakko ihailla. Muukalainen on tinkimätön, anteeksipyytelemätön ja ankarakin teos, hyvässä mielessä kaikkea sitä, mitä kotimaiselta elokuvalta ei osaa odottaa. Vertaukset Tarkovskiin ja Terrence Malickiin eivät ole tuulesta temmattuja: Valkeapää harjoittaa runollista, symbolista, voimakkaan assosiatiivista ja visuaalisuuteen perustuvaa kerrontaa, joka yhdistää päähenkilön ajatukset, haaveet ja kokemukset elämykselliseen luontokuvaukseen. Kuvailmaisu on vakuuttavaa heti ensimmäisistä harkiten sommitelluista ruuduista lähtien, joissa värit, valot ja varjot ovat prikulleen kohdallaan. Perinteisen, merkityksiä mieluusti alleviivaavan tarinankerronnan sijaan Valkeapään taiteellisesti kunnianhimoinen muotovalio antaa tilaa katsojan omalle tulkinnalle, jota ohjaillaan taitavasti musiikin avulla. Muukalainen onkin ohjaajan ja äänisuunnittelun yhteinen taidonnäyte, joka etenee johdonmukaisesti elokuvan ehdoilla. Myös roolijako on onnistunut. Tšekkinäyttelijä Pavel Liška arvoituksellisena muukalaisena, jäyhän isän rooliin kuin tehty Jorma Tommila ja hauraana äitinä loistava Emilia Ikäheimo luovat elokuvan inhimillisen viitekehyksen, jossa herkkäkasvoinen ja -vaistoinen nuori kyky Vitali Bobrov vaikuttaa olevan kuin kotonaan.

Yhteenveto
Jukka-Pekka Valkeapään näkemyksellinen esikoisohjaus ei ole askeettisuudessaan sitä kaikkein helpointa katsottavaa, mutta se palkitsee katsojan persoonallisuudellaan ja pelottomuudellaan. Muukalainen on ihailtava ja tervetullut irtiotto, jollaisia kotimainen elokuva kaipaa kipeästi lisää.