Elokuva
Muutama päivä syyskuussa on siitä erikoinen elokuva, että kaikki tietävät jo mihin se päättyy; 11.09.2001 tehtyihin terrori-iskuihin. Siinä missä Flight/United 93 -elokuvat ovat keskittyneet tapahtumaan läheisemmin, ottaa ranskalais-italialainen draamatrilleri paljon kaukaisemman sijainnin. Tarinassa ei seurata Amerikan tapahtumia Euroopan näkökulmasta, vaan juoni kulkee ihmisläheisemmällä tasolla.

Jutun juju perustuu amerikkalaisen vakooja Elliotin (Nick Nolte) lapsiin (Sara Forestier ja Tom Riley), jotka eivät ole aiemmin tienneetkään toisistaan. Eräänä päivänä Elliotin ex-kollega Iréne (Juliette Binoche) saattaa sisarukset tutustumaan toisiinsa, mutta heidän perässään ovat myös eri tahoja edustavat vakoojat etunenässään William Pound (John Turturro), joka niinikään on Irénen entinen tuttava. Elliot seilaa ympäri maailmaa tavoitteenaan tavata molemmat jälkikasvunsa luovuttaakseen näille osionsa tuloksesta, joka on oleva seurausta siitä, mitä Amerikassa tulee tapahtumaan.

Trillerimäisyyttä on mukana kuitenkin vain juonikuvioon asti, loppu on puhdasta henkilödraamaa maustettuna visuaalisesti yksinkertaisista asioista kumpuavalla taiteellisuudella. Luvassa on paljon tasapainoilua romanttisen runoilun ja aseen kanssa hiipimisen välillä, mutta mitään toimintaryskettä on turha odottaa. Mainitut taiteelliset yksityiskohdat perustuvat pitkälti kameran kanssa kikkailuun ja alati ympärillä leijuvaan ilmapiiriin, jota voisi pitää jonkinlaisena romanttissurrealismina. Elokuvaa voisi parhaiten luonnehtia hiljaiseksi jännitysnäytelmäksi, koska musiikkia myöten äänimaailma on hyvinkin hiljainen, täynnä tunnelmaan saakka ulottuvaa herkkyyttä ja keveyttä. Pienikin karkkipussin rasahdus kesken katselun rikkoisi kaiken.

Valitettavasti elokuvaa voisi luonnehtia myös hieman tylsäksi. Se alkaa lupaavasti, mutta keskikohdan hapuilun jälkeen päädytään lopettamaan kaikki siirappisella perhedraamalla. Aseen kuva kannessa ja trillerimäisyyden mainostus saattavat saada todellisen kohderyhmän, naiset, jättämään tämän pätkän turhaan näkemättä. Kyllä tämä katsomisen arvoinen on.

Tekniikka
Elokuvan kesto on kymmenen minuuttia pidempi kuin takakannessa ilmoitettu. Anamorfinen laajakuva (1.85:1) on pientä pehmeyttä lukuun ottamatta erinomainen. Epätarkalla kuvauksella on kikkailtu runsaasti asiallisen perustellusti, ja samaista epätarkkuutta on käytetty hyvin paljon myös etu- ja taka-alalla. Kuva onkin hallitun kaunista katsottavaa.

Dolby Digital Stereo -ääniraita on erittäin etukanavapainotteinen, mutta takaakin kuullaan hitusen musiikkia. Subbari pysyy vaiti koko elokuvan ajan, musiikitkin kun ovat pelkkää pianoa, jousisoittimia ja acapella-laulua.

Lisämateriaali
Ennen elokuvaa nähdään englanninkielisellä tekstityksellä varustetut ranskalaistrailerit elokuviin The Snake ja Tell No One.

Yhteenveto
Aikaan ennen 11/9-iskuja sijoittuva ranskalaisdraama on kaunista katsottavaa, mutta juoni ei jaksa kiinnostaa perhedraamaksi suttautuvaan loppuun saakka.