Narahtanutta Terminator-tähteä ryöpytetään raivokohtauksesta
Otto Korpinen, Ti, 03/02/2009 - 10:45

Tulevan Terminator Salvationin avustava ohjaaja ja tuottaja puolusti Christian Balea, jonka käytös järkytti julkisuuteen vuotaneessa, viime vuonna tallennetussa äänitteessä. Baleksi väitetty mies huusi kuvauksesta vastaavalle Shane Hurlbutille raivostuneena, voimasanoja säästelemättä. Hurlbut käveli Balen näkökenttään kesken käynnissä olevan kuvauksen, ja se häiritsi suuresti Batman-tähteä.

"Yritän saada tässä v***n kohtausta kasaan ja mietin, että miksi v***ssa Shane kävelee tuolla. Mitä hän tuolla tekee? Ymmärrätkö, ettei ajatukseni pysy kohtauksessa, jos teet noin?", Bale karjui neliminuuttisen vuodatuksensa aikana. Myöhemmin hän uhkaa "löylyttävänsä" Hurlbutin, ja kertoo lähtevänsä filmistä, ellei kuvausvastaava eroa.

Avustava ohjaaja ja tuottaja Bruce Franklin asettui Balen puolelle kertoen, että purkaus oli hyvin lyhyt. Hän väitti, että asia tuli julkisuuteen vain siksi, koska joku halusi loukata Balea. "Se oli elokuvan emotionaalisin kohtaus. Hän ei ollut tuollainen koko päivää; se oli vain pieni hetki, joka meni ohi", Franklin ymmärsi. "Hän on niin omistautunut työlleen."

35-vuotias Bale pidätettiin heinäkuussa Lontoossa, vain muutama päivä sen jälkeen, kun kyseinen leike väitetysti nauhoitettiin. Häntä syytettiin äitinsä ja siskonsa pahoinpitelystä ennen The Dark Knightin Ison-Britannian ensi-iltaa.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016