Elokuva

Catherine (Fanny Ardant) on menestyvä gynekologi, jolla on kaunis koti ja toistakymmentä vuotta avioliittoa ihaillun aviomiehen, Bernardin (Gérard Depardieu), kanssa takana. Kun vielä vapaa-aikakin kuluu seurapiirielämää viettäessä, voisi luulla idyllisen elämän puitteiden olevan kunnossa. Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta. Mies ja vaimo ovat ajautuneet erilleen, eivätkä huomioi välillään vallitsevaa hiljaisuutta. Bernard on menestyvä liikemies, joka matkustelee vähän väliä ja Catherine on tottunut elämään yksin.

Bernardin myöhästyttyä yllätyksenä järjestetyiltä syntymäpäiväkutsuilta, Catherine alkaa epäillä miehensä salamyhkäisiä puuhia. Uteliaisuuttaan hän kuuntelee miehensä puhelimeen tulleen viestin ja saa selville, että tämä on syyllistynyt pettämiseen nuoren naisen kanssa. Asia otetaan esille, mutta kissaa ei nosteta pöydälle. Mies ei liiemmälti peittele tekemisiään ja nainen tyytyy vain kääntämään selkänsä. Kulissia pidetään päivisin yllä hymyssä suin, mutta illalla tilanne on peittojen alla toinen.

Kireä asetelma muuttuu, kun turhautunut Catherine päättää ottaa selvää miehensä seksuaalisista haluista ja palkkaa erotiikkabaarissa työskentelevän seksin ammattilaisen, Marlénen (Emmanuelle Béart), selvittämään asiaa. Marléne saa peitenimekseen Nathalie ja hänen on raportoiva säännöllisesti tapahtumista. Catherine luulee olevansa tilanteen herra, mutta erehtyy luottamaan viekkauteensa liikaa. Tuloksena on petosleikki, jossa jokainen on lopulta pelkkä pelinappula.

Aineksia parempaankin olisi. Nimekkäästä näyttelijäkaartistaan huolimatta Anne Fontainen ohjaama Nathalie ei nouse siivilleen missään vaiheessa. Seksuaalisen ilmapiirin luominen keskittyy lähinnä kahden naisen välisiin keskusteluihin ja paljaan pinnan vilautteluun. Marléne tekee Catherinelle selkoa tehtävänsä sisällöstä erittäin yksityiskohtaisesti ja runoilee sanansa ranskalaiseen tapaan. Välillä naiset kohtaavat Marlénen työpaikalla, jossa liikkuu vähäpukeisia naisia, mutta mitään villiä ei näytetä. Selonteon tarkoituksena on ilmeisesti luoda kiihotusta petetyn vaimon kylmään maailmaan, mutta valitettavasti haettua sähköistä jännitettä ei suuremmin synny.

Enemmän kuin pelkkiä ystäviä? Elokuvassa kahden naisen (Catherine ja Marléne) välille kehittyy odottomattoman lämmin ystävyyssuhde. Vaikka moraalisesti toisistaan eroavat lähtökohdat eivät antaisikaan tähän mahdollisuutta, löytyy yhteinen sävel yllättävänkin helposti - kyse on loppujen lopuksi molempien hyvin tuntemasta aiheesta, miehistä. Naisten välinen kemia antaa merkkejä ystävyyttä suuremmastakin välittämisestä, mutta valitettavasti langan päät jäävät liian vapaiksi - tarina avaudu tarpeeksi. Leikkauspöydällä on päädytty mitä ilmeisimmin sensurointiin tai sitten juoni tyytyy todellakin vain vihjaamaan asioita tiettyyn suuntaan. Katsojalle jää kuitenkin sekava käsitys ratkaisevista tapahtumista. Voittiko vietti vai ei?

Stereotyyppinen ranskalainen taide-elokuva. Elokuvan kerronta laahaa ja juonta vaivaa tylsyyden värittämä tasapaksuus. Petokseen verhotut jännitteet jäävät varsin ohuiksi, eivätkä laskelmoidun kylmäkiskoisiksi rakennetut henkilöhahmotkaan pääse nousemaan upottavasta suostaan. Argant on elegantti oma itsensä, mutta ei ota tarpeeksi vahvasti kantaa miehensä tekemisiin, vaan tyytyy uhrin rooliin. Depardieu esiintyy eleettömän välinpitämättömänä löytämättä tietä aviomurheiden muodostaman muurin murtamiseen. Béart edustaa elokuvan eroottista osa-aluetta, mutta ei loista lähinnä kuin spanieli-katseellaan. Ranskalaiseen tapaan hiljaisuus kertoo usein enemmän kuin tuhlailevat sanat, eikä Nathalie ole tässä tapauksessa poikkeus.

Kuva

Alkuperäisellä 2.35:1-suhteella esitetty kuva on laadultaan keskitasoa. Heikko valaistus ja hämärät tilat aiheuttavat lievää rakeisuutta ja pehmeyttä, mutta toisaalta ne sopivat elokuvan luonteeseen. Värit ovat hyvin maanläheiset ja kokonaisuus lähellä todellisuutta.

Elokuvassa käytetyt pitkät häivytykset tuntuvat hidastavan jo entisestään laahaavaa tempoa, eivätkä paranna hataraa lopputulosta.

Ääni

Rakkautta & Anarkiaa -leimalla päällystetty elokuva on keskittynyt pitkiin dialogeihin. Tästä syystä Dolby Digital 5.1 -ääni ei suuria surround-elämyksiä tarjoa. Keskikanavaan painottunut ääni on laadultaan puhdas ja tyyliltään konstailematon. Baari- ja ulkoilmakohtauksia lukuun ottamatta se muodostuu lähinnä dialogista, vaatteiden kahinasta ja lattian narinasta.

Kansitiedosta poiketen, elokuvassa ei ole Dolby Digital 2.0 -ääntä lainkaan.

Muun muassa elokuvasta Piano (1993) tutuksi tullut Michael Nyman on säveltänyt Nathalieen musiikin. Paketti on draamaan sopivaa taustaa, joka ei erotu eikä maistu.

Lisämateriaali

Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto

Nathalie lupaa nimikkäiden näyttelijöidensä takia enemmän kuin pystyy tarjoamaan. Sen näennäiset jännitteet jäävät pikkurivojen raporttien ja petimökötyksen varaan. Juoni alustaa etenemistään hitaasti, eikä onnistu nostamaan mielenkiintoa missään vaiheessa. Avoimeksi jätetty ympyrä ei koskaan sulkeudu.

Elokuvan kohderyhmä lienee keski-iän ohittaneet, pitkään aviosuhteessa eläneet ihmiset, joille arki ja yhteiselämä ovat enemmän kuin pelkkä rutiini. Nuoremmille katsojille elokuva on yksi monien joukossa, eikä osu eteen, ellei tiedä mitä on hakemassa.

Tuomio: Katsoo kerran, unohtaa kerran.