Alkuperäinen nimi: 
The Nice Guys
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2016
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
115
Nice Guys, The (Blu-ray)
Jussi U. Pellonpää, Ma, 19/09/2016 - 00:00

Elokuva
Los Angeles, 1977. Ihmisten pieksämiseen maksusta erikoistunut Jackson Healy (Russel Crowe) saa tehtävän nuorelta naiselta, Amelialta (Margaret Qualley), joka haluaa muskelimiehen hoitavan pois häntä varjostavat epäilyttävät mieshenkilöt. Healyn ensimmäinen kohde sattuu olemaan viinaan menevä yksityisetsivä Holland March (Ryan Gosling), jonka tutkimukset oudoissa olosuhteissa kuolleesta pornotähdestä Misty Mountainsista (Murielle Telio) tuntuvat kummasti liittyvän myös Amelian tapaukseen. Eripurainen kaksikko joutuu yhdistämään voimansa, kun alkaa selvitä, että Las Vegasin mafia suunnittelee Enkelten kaupungin aikuisille suunnatun filmibisneksen haltuunottoa. Mitä pitemmälle Marchin ja Healyn tutkimukset etenevät, sitä enemmän ruumiita alkaa kasaantua, ja selviää, että salaiitto ulottuu aivan vallan portaiden huipulle saakka.

Shane Black on äijä. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana sukupolvensa terävimpänä käsikirjoittajana tutuksi tullut mies on tuonut valkokankaille sellaiset parivaljakot kuin Richard Donnerin Tappavien aseiden (1987 - 1998) Martin Riggs ja Roger Murtaugh (Mel Gibson ja Danny Glover), Tony Scottin Viimeisen partiopojan (1991) Joe Hallenbeck ja Jimmy Dix (Bruce Willis ja Damon Wayans) sekä Blackin ensimmäisessä omassa ohjauksen Kiss Kiss Bangin Bangin (2005) Harry Lockhart ja Gay Perry (Robert Downey Jr. ja Val Kilmer). Eivätkä huonossa synkassa sanailleet The Long Kiss Good Goodnightin (1996), joka on muuten vieläkin meidän Renny Harlinimme paras elokuva, Charly Baltimore ja Mitch Henesseykaan (Geena Davis ja Samuel L. Jackson).

Ohjaustöihin kynähommillaan kovimpaan palkkaluokaan noussut Black ryhtyi siis vuoden 2005 Kiss Kiss Bang Bangilla, saatuaan tarpeekseen muiden ohjaajien mutiloimista käsikirjoituksistaan. Tappavasta aseesta asti Blackin luottokaverina toiminut tuottaja Joel Silver uskoi suojattiinsa, ja lopputuloksena, jos ei nyt jättihitti, niin ainakin mukavasti tuottoa ja hyvää kritiikkiä tuonut maanmainio toimintakomedia. Se jättihitti tuli sitten Iron Man 3:n muodossa, jonka Black ohjasi oman ja Drew Pearcen kanssa tekemän käsikirjoituksen pohjalta. Kameran toisellakin puolella silloin tällöin piipahtanut Black muistettaneen parhaiten huonoja herjoja loppuun asti latelevan Hawkinsin roolista niin ikään Silverin tuottamassa ja John McTiernanin ohjaamassa rytinärainassa Predator - saalistaja, jolle koko ajan vahvistuvat huhut kertovat Blackin parhaillaan puuhaavan jatkoa, pääosassaan mahdollisesti Benicio Del Toro.

Blackin uusin elokuva, The Nice Guys, esittelee nyt Jackson Healyn ja Holland Marchin, yllämainituiden velikultien suvereenit sukulaiset. Toimintakohtauksissaan äärimmäisen väkivaltainen toimintakomedia tykittää hyvillä tehoilla, ja vaikkei se aivan tekijänsä cv:ssä paalupaikalle nousekkaan, kyseessä on silti kuluvan kevään viilein raatoralli. Blackin Anthony Bagarozzin kanssa kimpassa kirjoittama The Nice Guys on niitä leffoja, joita katselee alusta loppuun virnistellen, vaikka valkokankaalta välittyvät tapahtumat ovatkin usein traagisia ja paikoin myös graafisen julmia.

Juonessa riittää mutkia ja uukkareita, sekä monta sattuvan satiirista ja ilkeän ironista aikalaisajatusta siitä, miltä tulevaisuus, eli tämä hetki, tulee Yhdysvalloissa näyttämään. Pääkaksikon keskinäinen naljailu ja tukussa tulevat yksriviset pitävät tylyt tapahtumat passelisti humoristisina. Yleistunnelmaltaan The Nice Guys on kunnioittava kumarrus myös Blackin suuresti diggailemien vanhoja dekkareiden ja film noir-klassikoiden maailmoille.

Russell Crowe ja Ryan Gosling ovat mainio pari. Crowen karhumainen Healy on pohjimmiltaan herkkä ja ymmärtäväinen, vaikka nyrkkirauta useimmiten tehostaakin herran artikulaatioita, kun taas Goslingin näennäisesti lain oikeaa puolta edustava yksityisetsivä March lankeaa helposti houkutuksiin, eikä niinkään välitä moraalikoodeista. Kaksikon keskinäistä balanssia tasapainottavana voimana on Angourie Ricen Holly, Marchin 13-vuotias tytär, jonka osuus tapahtumiin on vähintään yhtä tärkeä kuin aseilla artikulaatioitaan tehostelevien aikuistenkin. Matt Bomer on syndikaatin raaka murhamies Johnny Boy, David Keith ja Beau Knapp nimetön palkkatappajakaksikko ja Kim Basinger oikeusministeriön päällikkö Judith Kuttner.

Tekniikka
Kuvan- ja äänenlaatu ovat erinomaisia, ja välittävät niin rytinän kuin terävän dialoginkin täydellisesti.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Mafian, pornon ja luonnosuojelun täysin uniikisti yhdistelevä The Nice Guys on monet ääriryhmät, feministit mukaan lukien, taatusti takajaloilleen saava, hirtehisen hauska ja pysäyttävän brutaali toimintakomedia.

Kuvasuhde: 
2.35:1 1080p
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitos Future Filmille arvostelukappaleesta
Ääni: 
Dolby Digital 5.1 / DTS-HD
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016