Elokuva

"Saanko esitellä, nimeni on Fletch". Chevy Chase esittää sujuvakielistä miestä, joka on ammatiltaan reportteri ja oikealta nimeltään Irwin Fletcher, mutta vaihtaa aliasta useammin kuin alusvaatteitaan. Saman vääntelevän naaman takaa löytyvät niin herrat Poon, Ted Nugent, Harry S. Truman kuin itse Don Corleonekin. Fletch on nokkela "joka-tilanteen-mies", joka ei jää sanattomaksi kiperienkään kysymysten edessä. Fletchin suusta lähtee hämmentävä sanaryöppy kuin apteekin hyllyltä ja niiden turvin hän selviää suljettujen ovien taakse tai pakoon poliisia.

Fletch on ison jutun kimpussa ja pukeutuu pummiksi selvittääkseen kaupungin rannalla riehuvaa huumekauppaa. Eräänä päivänä hän saa rantaa tarkkailleelta, varakkaalta pukumieheltä kutsun kotiinsa. Fletch päättää seurata mahdollista johtolankaa ja astuu tietämättään juttuaan isompiin kuvioihin - hän saa 10 000 dollarin tarjouksen nimikkeellä "tapa minut ja rahat ovat sinun". Pukumies, Alan Stanwyk (Tim Matheson) kertoo kuolevansa muutaman kuukauden sisällä luusyöpään ja murha siirtäisi hänen varallisuutensa rakastamalleen vaimolle. "Narkkaripummille" on luvassa onnistuneesta keikasta salkullinen dollareita ja lentolippu Rioon. Kaikesta on huolehdittu: vaimo ja talon henkilökunta ovat poissa ja takaovikin jätetään valmiiksi auki. Liian helppoa ollakseen totta? Fletch suostuu diiliin, koska haistaa ettei kaikki ole kohdallaan.

 Samaan aikaan työpaikalla pomo (Richard Libertini) puskee päälle huumejutun deadlinen kanssa. Valmista olisi tultava ja vieläpä parin päivän sisällä. Onneksi Fletchin aina avulias työkaveri Larry (Geena Davis) auttaa ongelmien kanssa ja tietojen onginnassa, joten hätä ei ole vielä täysin katastrofaalinen. Iso juttu on aina iso juttu - Fletch päättää seurata vainuaan ja edessä on hurtilla huumorilla höystetty paketti soluttautumisia mm. sairaalan arkistoihin, maanomistuskonttoriin, yläluokan tennisklubille, Stanwykin yksityiskoneen mekaanikoksi ja Stanwykin nuoren vaimon, Gailin (Dana Wheeler-Nicholson) hameen alle. Ei ole tilannetta, josta Fletch ei selviäisi.  

Vahvasti kepeää kasarihenkeä nauttiva Nimeni on Fletch perustaa koko ideansa Chevy Chaseen ja hänen viljelemään huumoriin. Saturday Night Livestä aikoinaan julkisuuteen noussut koomikko on parhaimmillaan nokkelissa dialogeissa ja näytellessään soluttautujaa. Elokuvan juoni ei ole kaksinen. Taustalla velloo mysteerin selvittäminen, mutta todellisuudessa heppoinen tarina rakentuu toinen toistaan seuraavien sketsien varaan. Onneksi näistä suurin osa toimii. Chase onkin Fletchissä kovassa vedossa ja tekee yhden uransa parhaimmista suorituksista. Muiden näyttelijöiden henkilöhahmot jäävät ruudulla hyvin lyhytaikaisiksi ja tämä lienee ollut tarkoituskin, sillä muutaman kortin pakkaa on vaikea jakaa moneen kertaan. Mainittakoon kuitenkin, että ikimuistettavissa sivurooleissa vilahtaa monta tuttua veteraaninäytelijää, mm. korruptoituneena poliisipäällikkönä Joe Don Baker ja peräsuolitähystäjänä M. Emmet Walsh.

Ohjaaja Michael Ritchien pitkälle uralle mahtuu tukku tähtiä vilisseitä, mutta puolionnistuneita komedioita. Vuonna 1985 valmistunut Nimeni on Fletch lienee sieltä parhaimmasta päästä, vaikka omaakin kultaisten muistojen kuorruttaman kerroksen. Tarina perustuu Gregory McDonaldin komedialliseen jännitysromaaniin, johon olisi elokuvan nähtyä mielenkiintoista tutustua.

Alkuperäisestä 1.85:1-kuvasuhteesta on tultu alas 1.78:1:een, mutta tämä rajaus ei maailmaa kaada. Muuten elokuva on ikäänsä nähden kohtalaisessa kunnossa: anamorfisessa kuvassa on paljon roskia ja ajoittain myös kohinaa sekä reunahaloa. Väriskaala on suhteellisen kapea ja kuvan terävyydessäkin on toivomisen varaa. Elokuvan genren muistaen laatukriteereitä ei alleviivaa liikaa.

Universal Studiosin suomijulkaisua tuudittaa audiopuolella vain Dolby Digital 2.0. Yleinen äänimaailma antaa dialogille sopivasti tilaa ja hyvä näin - hersyvä huumori pääsee oikeuksiinsa.

Musiikista vastaa yksi 80-luvun muistettavimpien toimintaelokuvateemojen säveltäjistä, Harold Faltermeyer. Mies loihti aikoinaan lähtemättömät raidat mm. elokuviin Beverly Hills kyttä 1 ja 2 (1984 ja 1987), Top Gun (1986), Running Man – Juokse tai kuole (1987) ja Tango & Cash (1989).

Tälläkin kertaa Faltermeyerin omasoundisesta syntetisaattorista ja diskanttisääntönsä kaakkoon osoittavasta Roland 808 –rumpukoneesta on irronnut ikimuistettavaa fiilistelyä. Valitettavasti mies toistaa Fletchissä yhtä perusvikaansa eli hän on säveltänyt mukaan vain yhden varsinaisen toimintateeman ja tämän aluksi varsin veikeältä kuulostavan kappaleen eri variaatioita sorrutaan toistamaan elokuvassa koko sen keston ajan. Luonnollinen reaktio on lievä kyllästyminen. Yhtä kaikki, pirteän nousukas musiikki sopii elokuvaan kuin kiukkuiset venäläiset ja pakkassäällä nautittu vodka yhteen.

Tätä barebone-julkaisua koristaa vain elokuvan oma traileri. Ei siis suuria hurraa-huutoja puoleen tai toiseen.

Nimeni on Fletch on aitoa kasarikomediaa sieltä parhaimmasta päästä. Vaikka juoni ei pitkälle kanna, on päähenkilöä näyttelevän Chevy Chasen komiikka edelleen katsomisen arvoista. Fletch poiki vielä keskinkertaisen jatko-osan Fletch elää (Flecth Lives, 1989), mutta se sortui lähinnä toistamaan vanhoja vitsejä eikä noussut alkuperäisen tasolle. Chevy Chasen sekoilua on ollut aina hauska katsella. Harmi vain, että miehen hopeakankaan näyttäytymiset ovat monen muun kasarikoomikon tapaan harventuneet vuosi vuodelta.

Tuomio: Monille muistojen kultaama, mutta silti sitä jotain sisällään säilyttänyt.