Elokuva
Balthazar Blake (Nicolas Cage) oli aikanaan suuren Merlinin oppilas ja nyt jo vuosisatojen ajan kisälliä itselleen etsinyt mestarivelho nykypäivän Manhattanilla. Yllättäen sellainen löytyy vilkkaasta koulupojasta Dave Stutlerista (Jay Baruchel), mutta vasta kun kaksikon tiet risteävät uudelleen kymmenen vuotta ensitapaamisen jälkeen, kivinen tie maagikoksi pääsee alkamaan. 

Davesta on tullut fysiikasta innostunut ujo nörttiopiskelija, eikä ole järin kiinnostunut taikuudesta, mutta tarvitsisi kyllä lisää rohkeutta pyytää kurssikaveri Becky (Teresa Palmer) treffeille. Klopista pitäisi onnistua koulimaan kelpo oppipoika ja vieläpä varsin lyhyessä ajassa, sillä Blaken arkkivihollinen Maxim Horvath (Alfred Molina) apunaan turhamainen julkkistaikuri Drake Stone (Toby Kebbell) aikoo herättää henkiin pahan noidan Morgana le Fayn (Alice Krige) ja hallita maailmaa.

Harry Potterien jalanjäljillä sauvova mielikuvitusseikkailu Noidan oppipoika kumartaa Disney-klassikko Fantasian (1940) samannimiselle jaksolle, jossa Mikki Hiiri lainaa isäntänsä taikahattua epäonnisin seurauksin. Kohtaus, jossa Dave yrittää oppia hallitsemaan voimiaan siivoamalla piilopaikkansa ennen tärkeitä deittejä, onkin kekseliäs silinterinnosto esikuvalleen. Muilta osin viiden tarinaniskijän käsikirjoitus on tyypillinen Jerry Bruckheimer -tuotanto, näyttävä ja tuhlaileva seikkailu, jossa viiletetään paikasta toiseen ja aina edellistä isompaan toiminta- ja tehostevyörytykseen. Siinä mennäänkin samalla formulalla ja avaintekijätiimillä kuin taannoisissa kevyissä ja perheystävällisissä aarteenetsintäjännäreissä National Treasure - Kansallisaarre (2004) ja jatko-osassa National Treasure: Salaisuuksien kirja (2007). 
 
Mainiolla urheilukomedialla Kelkkajengi (1993) ja ihmisen antropologiaa ekoanarkistisesti tutkineella Instinctilla (1999) parhaimpaansa yltänyt ja viimeksi television puolella Jerichon ja Harper's Islandin tuottajana taaloja takonut Disneyn luotto-ohjaaja Jon Turteltaub ei ole koskaan kuulunut niihin Hollywoodin persoonallisimpiin näkijöihin ja kädenjäljeltään tunnistettavimpiin tekijöihin. Mutta osaa herra kuitenkin varmalla rutiinilla rakentaa tuotantoarvoiltaan korkeatasoisesta materiaalista näyttävän ja sujuvasti liikkuvan paketin. Lopputulos ottaa New Yorkista tapahtumaympäristönä yksityskohtineen tehot irti, hulppeat efektit ovat nykypäivän osaamisen huippua ja tarjoavat monta vinkeän vekkulia taikatemppua ilman pahempaa CGI-yliannostusta.  

Aina luotettava ja täysillä mukaan heittäytyvä Nic Cage on oma sympaattinen itsensä jatkuvasti kärsivällisyytensä koetukselle asettavana magistina. Hillittömän Tropic Thunderin (2008) ja monien muiden viimevuosien menestyskomedioiden sivurooleista tuttu Jay Baruchel hassuttelee osaansa sopivana sählääjänä koko rahan edestä, vaikka nuoren herran maneerit jo aavistuksen närästävätkin. Shown varastaa takuumies Alfred Molina klassisen hienostuneena ja pohjattoman ilkeänä roistona. Bella al dente Monica Bellucci on ikuisuuteen vangittu velho Veronica, mutta puuman täysi potentiaali jää hyödyntämättä, ja kertojaäänenä kähisee Deadwoodin Al Swearengen, kurkokarisma Ian McShane.

Yhteenveto
Lapsellinen ja höveli, mutta mukavasti magiaa ja vinhasti vauhtia tarjoava fantasiaseikkailu tekee kaikkensa sen eteen, että katsoja viihtyisi, ja kieltämättä siinä myös onnistuu.