Elokuva
Irlantilainen katusoittaja (Glen Hansard) kerää elantoaan soittamalla päivisin vanhoja klassikoita ja illalla omia tuotoksiaan Dublinin vilskeessä. Näihin omiin tuotoksiin ihastuu kukkia myyvä tshekkiläinen pianistityttö (Markéta Irglová). Seuraavan viikon aikana he ystävystyvät ja yhdistävät rakkautensa musiikkiin levyttämällä vaikuttavia balladeja menetetystä rakkaudesta - asiasta, jota molemmat edelleen vatvovat päässään.

Ansaitusti parhaan laulun Oscarin (Falling Slowly) voittanut Once on kuin piristävä tuulahdus elokuvamaailmasta, yksi niistä teoksista, joka tuottaa hyvänolontunteen nihkeimmällekin indie-tosikolle. Se on moderni musikaalisatu aikuisille, Disney-elokuva ilman siirappisuutta ja Phil Collinsin onnettomia lauluja. Karkealla käsivarakameralla kuvattu Once ihastuttaa realistisuudellaan, johon ei kuitenkaan ilkeyttä ja kyynisyyttä mahdu.

Projektin takana on Hansardin entisen bändin, The Framesin, basisti John Carney. Esikoiselokuvaksi Once onkin huikea suoritus, käsikirjoitukseltaan turhat kikkailut jättävä ja pääparinsa kemiaan luottava teos. Näyttelijädebyyttinsä tekevät Hansard ja Irglová ovat ihastuttavan aitoja ja läpikotaisin sympaattisia hahmoja, jotka ovat helppoja samaistumisen kohteita katsojalle. Se, että he vaikuttavat sielunkumppaneilta ei ole pelkkää illuusiota: elokuvaa kuvatessa pari rakastui ja on edelleen yhdessä.

Hyvistä näyttelijäsuorituksista huolimatta Oncen suurin vetovoima on Hansardin ja Irglován väkevissä akustisissa balladeissa. Ja koska singer-songwritereita on aina loistavasta Bob Dylanista vähemmän loistavaan Anssi Kelaan, on tärkeää, että laulut ovatkin tasoltaan onnistuneita. Kuten jokainen itseään kunnioittava punkkupullotaiteilija voi kertoa, syntyvät parhaat laulut tuskasta. Tällä kertaa ne pohjaavat ohjaaja Carneyn kokemuksiin, kun tämän oma tyttöystävä lähti etsimään vehreämpiä nurmia ja jätti miehen yksin tuskistelemaan. Elokuvassa Hansard vääntää itkuisia, mutta erittäin vaikuttavia, melodramaattisia rakkausballadeja omalle lähteneelle tytölleen. Lapsensa isän kanssa ongelmissa oleva Irglová taas ottaa usein vaikutteita sanoituksiinsa vaikeasta suhteestaan. Molempien kädenjälki on varsin toimivaa, ja tuottaakin paradoksaalisen tunteen, kun lähinnä surumielisiin kappaleisiin pohjaava elokuva jättää todella aurinkoisen tunteen jälkikäteen.

Once on vuoden 2008 ensimmäisen puoliskon paras elokuva, jonka ei pitäisi jättää kylmäksi ketään. Sympaattiset henkilöhahmot, piristävä askeettisuus ja ennen kaikkea vahvat laulut synnyttävät yhdessä melkoisen tunteiden sekamelskan, joka jättää pysyvän hymyn päälle.

Yhteenveto
Upeisiin balladeihin luottava Once on ihastuttavan aito ja lämminhenkinen pieni suuri elokuva.