Elokuva
Vietnamin sodan aikaan jenkkilaivaston taistelulentäjä Dieter Denglerille (Christian Bale) tärkein asia maailmassa on lentäminen. Lapsesta asti taivaalle kurkottanut siipiveikko ei niinkään ole kiinnostunut politiikasta tai edes käymänsä sodan syistä, riittää kunhan saa lähtöluvan tukialuksen kannelta, liitelemään taivaan sineen.
Vähemmän virallisen, Laosiin suuntautuneen tehtävän aikana Dieter ammutaan kuitenkin alas ja kuljetetaan salaiseen vankileiriin, kauas rintamalinjojen taakse. Leirillä Dieter saa välittömästi lähituntuman sadistisiin vartijoihin, paikallisiin vankeihin ja lopulta kahteen maanmieheensä, Geneen (Jeremy Davies) ja Duaneen (Steve Zahn). Tuskinpa on tutustua ehditty, kun Dieter on jo sekä suunnittelemassa että toteuttamassa uhkarohkeaa pakoa, johon hän kuitenkin tarvitsee kaikkien vangittujen apua. Vaikeammaksi homman tekee alituiseen kasvava pula kaikesta, joka saa vartijat miettimään jopa vankien teloittamista, päästäkseen takaisin kotikyliensä lämpimien patojen äärelle. Eikä visvaisessa viidakossa vuositolkulla viruneet vangitkaan kaikki enää täydellisesti järjen, eli Dieterin ääntä kuuntele.

Odotukset erilaisesta elokuvaelämyksestä ovat tietenkin tavallista tuhdimmat, kun sotaseikkailun ohjaajaksi on merkitty ylistetty nero ja omapäinen auteur Werner Herzog. Mies, jonka koko tuotantoryhmän mielipuolisuuden partaalle ajavat työskentelymetodit ovat alalla jo legendaarisia. Ohjaaja isolla oolla, jonka komennossa jopa umpihulluksi tunnustettu Klaus Kinski suostui käyttäytymään miltei kunnollisesti. Herzogin CV onkin mittava ja sisältää lukuisia mestariteoksiksi miellettyjä elokuvia, mm. Aguirre – Jumalan viha (1972), Fitzcarraldo (1982) ja vaikkapa parin vuoden takainen loistodokumentti Grizzly Man.

Siksipä yllätys onkin sitten aikamoinen, kun lopputekstien aikaan tuntuu kuin olisi katsellut lahjattoman leikkaajan tekemää montaasia kymmenistä sota- ja vankilaleffoista. Herzogia ei ole kiinnostanut ketun vertaa sodan syyt, tekojen oikeutus tai tapahtumien teknisesti moitteeton toteutus, vaan vain ja ainoastaan Dieter Dengler, josta Herzog oli tehnyt oman dokumenttinsa Little Dieter Needs to Fly jo vuonna 1997. Ystävystyminen kuvatun kohteen kanssa näkyy nyt objektiivisuuden puuttumisena ja Herzogin tapaan saksalaissyntyinen Dengler kuvataankin koko ajan murtumattomana sankarina, kirkasotsaisena suoraselkänä, joka kestää mitä tahansa päästäkseen päämääräänsä, takaisin lentoon. Vaikka aihepiiri onkin jo varsin paljaaksi kaluttu, olisi omaperäisen ohjaajan silti odottanut saavan siitä jotain muutakin irti kuin nipun kuluneita kliseitä.

Aina sydän paljaana rooleihinsa heittäytyvä Christian Bale on roolissaan tietenkin erinomainen. Metodinäyttelemisestä tavaramerkkinsä tehnyt Bale kun on varmasti nauttinut Herzogin äärirealistisesta tuotantotavasta, missä näyttelijät eivät asusta miljoonien dollareiden ökytrailereissaan assistenttiarmeijoiden ympäröiminä, vaan elävät 24/7 kuvauspaikalla, syövät sitä mitä roolihahmokin ja peseytyvät todennäköisesti sitäkin harvemmin. Yli 20 kiloa kuvausten aikana laihtunut Steve Zahn tekee vakaan perusroolin Denglerin suunnitelmasta innostuvana Duanena, mutta Jeremy Daviesin rasittavan maneerinen outoilu pudottaa kokonaisuudesta paljon. Kaikki vietnamilaiset, niin vangit kuin vartijatkin ovat monista sotajutuista tuttua peruskuvastoa, luurankomaisia tuijottelijoita, joilla kaikilla on kolmiulotteiset hampaat.

Yhteenveto
Yllätyksetön survival-seikkailu ei nouse siivilleen edes maineikkaan ohjaajan voimin, vaan jää tutuksi jutuksi periksiantamattomasta sankarista, jota mitkään muurit eivät pitele.