Laura (Belén Rueda) palaa miehensä Carlosin (Fernando Cayo) ja poikansa Simónin (Roger Príncep) kanssa orpokotiin, missä on itsekin viettänyt osan lapsuuttaan. Perheellä on humaani aikomus remontoida hylätty rakennus ja aloittaa siellä hoitokoti syrjäytyneille ja vammaisille lapsille. Vilkkaan mielikuvituksen omaava Simón ihastuu paikkaan ensisilmäyksellä ja kertoo vanhemmilleen saaneensa sieltä jo uusia kavereitakin, kavereita, jotka ovat haastaneet hänet jännittävään peliin. Hoitokodin avajaisten aikaan Simón kuitenkin katoaa ja Laura ymmärtää, ettei menneisyys, jonka hän jätti, ole suinkaan unohtanut.

Tv- ja musiikkivideomaailmassa aloittanut ohjaaja J.A. Bayona osoittaa hämmästyttävää kypsyyttä viedessään katsojaa toinen toistaan hyisempiin syvyyksiin. Orpokodin voima piilee sen rauhallisessa kerronnassa, jossa tunnetiloille annetaan tarpeeksi aikaa kehittyä ja pelon kasvaa juuri sieltä, missä se on voimakkaimmillaan ; alitajunnasta. Muutamaa irrallista shokkia lukuun ottamatta, Orpokodin tarinaa nivotaan auki kylmäävästi, samaan tahtiin niin Lauralle kuin katsojallekin paloja paljastellen. Tunnelma on avainsana, ja sitä synnytellään tehokkaan uhkaavalla äänimaailmalla sekä nerokkaan yksinkertaisilla kamera-ajoilla. Aivan penkin reunalla kauhistuneen katsojansa pitävä Orpokoti on kolkko paikka, jonka elämän- ja kuolemanmenossa on paljolti samaa kuin Alejandro Amenábarin hyytävässä The Others – elokuvassa (2001). Löytyypä Orpokodista myös mukava nyökkäys valtakauhua kohtaan, yliluonnollisuutta fiksusti selittävä kohtaus, joka on kuin suoraan Tobe Hooperin menestyshorrorista Poltergeist (1982). Oma osansa uniin menevien tunnetilojen luomisessa on myös Fernando Velázquezin upean pelottavalla musiikilla.

Elokuvasta Meri sisälläni (2004) ja sittemmin tv:n Serranon perheestä tutuksi tullut Belén Rueda tekee loistavan ja kokonaisvaltaisen roolityön, jossa ei sorruta sekunniksikaan kauhukuvista liiankin tuttuun, typerryttävään käytökseen tai turhaan kirkumiseen. Sensuelli näyttelijätär klaaraa kaikki vaadittavat tunnetilat häikäisevästi ja tuo valkokankaalle yhden vuoden parhaista roolisuorituksista. Kylmien väreiden syntysijoilla matkaa myös selkäpiihin saakka menevä Montserrat Carulla hirviömäisenä hoitajana ja Fernando Cayo Lauran miehenä, jonka rationaaliselle ajattelulle tapahtumat tuppaavat olla liikaa. Myös Simónia näyttelevä Roger Príncep ansaitsee erikoismaininnan raskaasta roolistaan.

Yhteenveto

Vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Espanjassa kohonnut Orpokoti on kaikin puolin onnistunut chillaus, jonka  voima on taitavassa pelon ja epämukavuuden luomisessa. Kadehdittavaa tyylitajua, kaikin puolin.