Elokuva
New Orleans, hurrikaani Katrinan jälkeen. Uhkapeleille perso ylikonstaapeli Terence McDonagh (Nicolas Cage) pelastaa vangin hengen ja palkitaan ylennyksellä komisarioksi. Uroteon hinta on selkävamma, johon määrättyihin kipulääkkeisiin kollegoiden arvostama ja työssään itseään intohimoisesti toteuttava veteraanikyttä jää koukkuun. Porttiteoria toimii, ja dropit johtavat huumeisiin, joita poliisin on helppo saada haltuunsa, enemmän tai vähemmän laillisesti. Niitä diilaa myös prostituoitu Frankie (Eva Mendes), jonka kanssa McDonaghilla on asiakasuhdetta syvempi yhteys. 

Kun laittomuuksiin sekaantunut siirtolaisperhe tapetaan julmasti, McDonagh määrätään johtamaan tutkimuksia, ja stimulanteilla uutta potkua duuniin nappaava kokakyttä ottaakin tehtäväkseen selvittää tapauksen hinnalla millä hyvänsä. Tutkimuksissa syylliseltä alkaa vaikuttaa paikallinen huumekuningas Big Fate (Alvin "Xzibit" Joiner), jonka vangitseminen on kuitenkin riittävän näytön ja todisteiden puuttuessa helpommin sanottu kuin tehty. Samaan aikaan McDonagh vajoaa syvemmälle päihdekurimukseen ja alkaa olla vaaraksi paitsi ympäristölleen, myös itselleen. 

Vaikka Werner Herzogin Paha poliisi - Määräsatama New Orleans on eräänlainen uusi versio vanhan sekopään Abel Ferraran rankasta kulttileffasta Paha poliisi (Bad Lieutenant, 1992), ovat ne kaksi erilaista, ohjaajiensa näköistä teosta. Vain ilmiriitaan ajautuneet auteurit eivät anna toisilleen tunnustusta. Ferrara on kironnut uuden tekijät helvettiin ja Herzog kieltänyt edes nähneensä kollegansa elokuvaa. Siinä missä Ferraran loputtoman kyyninen näkemys on ahdistava ja lopulta jopa katharttinen vajoaminen likaviemäriin, Herzog rakentaa itsensä vähemmän vakavasti ottavan happotripin ilman edeltäjänsä räkiviä raakuuksia tai katolista ulottuvuutta. 

Aikaisemmin vain televisioon tarinaa rustanneen William M. Finkelsteinin (L.A. Law, Harkittu murha, NYPD Blue) ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus tuntuu murhajuonensa osalta puolihuolimattomalta poliisisarjan jaksolta, mutta onnistuu pitämään fokuksen tiukasti Terence McDonaghissa ja rakentamaan tästä mielenkiintoisen, voimakkaan ja ristiriitojen repimän hahmon. Kaoottisen maailmansa synkimpiin painajaisiin sukeltavan moniongelmaisen addiktiokimpun via dolorosaa seuraa paikoin hämmentyen, vuoroin huvittuen. 

Uuden saksalaisen elokuvan merkittävimpiin tekijöihin lukeutuva ja yhä väsymättömästi työskentelevä Werner Herzog muistetaan luottonäyttelijänsä Klaus Kinskin kuoleman jälkeen paremmin Grizzly Manin (2005) kaltaisista mykistävistä dokumenteista kuin fiktioista. Paha poliisi onkin elokuviensa erikoisista aiheista ja omalaatuisista henkilökohtaisista tempauksistaan tunnetun visionäärin uran kaikkein hollywoodilaisin elokuva, mutta yleisöä kosiskelevaa mielistelyä tai helppoja kompromisseja siltä on turha odottaa. Se tulvii herzogmaista runollista hulluuttaa, surullisia ihmiskohtaloita ja bisarreja hallusinaatioita. 

Aivan yhtä kotonaan Herzog ei ole perinteisen rikoselokuvan tekijänä kun porautuessaan päähenkilönsä sieluun ja sisimpään. Kuulustelu- ja toimintakohtaukset ovat kömpelöitä, ja ulospano puitteiltaan näyttää halvalta, ehkä tietoisestikin. Luonnonmullistuksen jälkeisestä jazzkaupungista olisi saanut tapahtumapaikkana taatusti enemmänkin irti, eikä lokaatiolla tunnu lopulta olevan juurikaan merkitystä, mutta syvän etelän hikistä atmosfääriä kuviin on tarttunut mukavasti mukaan. 

Elokuvan kiintopisteenä moraalinsa myyneen lainvalvojan kiirastuli on maanisen Nic Cagen vahvimpia rooleja aikoihin. Turhan usein ylinäyttelemisestä parjatun tähden kärkevimmille tuomitsijoille se antaa taas aihetta kaataa lisää bensaa liekkeihin, mutta sanoisin, ettei Hollywoodissa ole kovinkaan monta tämän kaliiberin kykyä, joka pystyy menemään hulluuden syövereihin ja tajunnan toiselle puolelle, ja silti säilyttämään hahmon perimmäisen ihmisyyden ja inhimillisyyden. Cagen ansioluttelossa Paha poliisi on hurjimpia ja ristiriitaisimpia rooleja samassa jatkumossa kuin Koston suudelma (1995), 8 mm - kahdeksan millimetriä (1999) ja Bringing Out the Dead (1999).

Eva Mendesin hyväsydäminen huora on eksotiikkaa tihkuvan neidin vähemmän poseeraavia rooleja, mutta jää lopulta vain kovaonniseksi koristeeksi. Räppärinä ja telkasta paremmin tuttu XZibit tuunaa suuriegoisen kamakeisarin niin ikään tutuista palikoista. Laidalta peesaavat epästabiileiden persoonien erikoismiehet, Val Kilmer korruptoituneena kyttänä, Brad Dourif venkulana vedonvälittäjänä ja Michael Shannon todistusaineistovaraston vartijana. Ohjaaja itse kuullaan pervoasiakkaan äänenä huohottamassa Frankien puhelinvastaajaan.

Yhteenveto

Elokuviaankin erikoisempi Werner Herzog on friikki paikallaan kuvittamaan hunningolle ajatuvan kytän sekopäisen ja pessimistisen syöksykierteen, jota on kuitenkin vaikea ottaa vakavasti, eikä se taida olla tarkoituskaan. Nicolas Cagen väkevimpiä rooleja vuosiin.